Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus putosi galluppien ennustamasta, Pekka Haavisto nousi toiselle kierrokselle, Paavo Lipposen tulo
Entinen SKDL:n ja Devan kansanedustaja, maanmittausinsinööri Marja-Liisa Löyttyjärvi väitteli tohtoriksi joulukuun alussa Aalto-yliopistossa eli entisessä Teknillisessä kork
Euroopan unionin joulukuun huippukokouksen päätökset, kurjistamispolitiikka ja autoritaarinen komento ovat vieneet EU:n kriisin uuteen vaiheeseen, arvioi Euroopan vasemmiston ha
Helsingin Guggenheim-museon perustamista koskeva esitys on hyvä kauppa yhdysvaltalaiselle Guggeinheim-säätiölle, mutta huono Helsingille, arvioi kaupunginvaltuutettu Yrjö Haka
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros on ihan tuota pikaa, ja ennakkoäänestys on jo alkanut. Moni vasemmistolainen tai punavihreä on edelleen ymmällään.