Hallituksen ensi vuoden budjettia kuvaa hyvin se, miten Vasenryhmän kansanedustaja Markus Mustajärvi on piirtänyt monisatasivuisen paperinivaskan kanteen pääkallon kuvan.
Suomalaisia kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtiä edustava Kultti täyttää pyöreitä vuosia. Tiedonantajan lisäksi järjestöön kuuluu miltei 200 eri julkaisua.
Espanjassa toukokuussa alkunsa saanut tyytymättömien toriliike rantautuu lokakuussa Suomeen. Lauantaina 15. lokakuuta on luvassa toimintaa useammalla paikkakunnalla.
Tässä taannoin keväällä nousi kohu perussuomalaisten kulttuurikäsityksestä. Siinä sitten itsekin aloin pohdiskella mikä on kommunistien käsitys kansankulttuurista.
Tiedonantaja-festivaalilla Venäjän federaation kommunistista puoluetta edusti keskuskomitean jäsen, vaaliasioista tohtoriksi väitellyt puolueen vaalikampanjaosaston varapuheenj
Euroopassa vaeltaa haamu, Kreikan velka, aloitti Miten ulos kriisistä -paneelin Euroopan vasemmiston edustajana Tiedonantaja-festivaaliin lauantaina osallistunut kreikkalainen tal
En sano jos vaan kun menette katsomaan Aki Kaurismäen tähän asti ehkä parasta elokuvaa Le Havre, varatkaa mukaan nenäliina, sillä kauniisti humanismia ja solidaarisuutta koro