Oulussa marssitaan vappuna koko vasemmiston voimin. Kahtena edeltävänä vuonna marssit ovat koonneet 600-700 osallistujaa ja reippaasti enemmän seuraajia.
Onkohan puolueessamme koskaan mietitty tai käyty keskustelua siitä minkälaisen julkisen kuvan me annamme itsestämme? Olen itse törmännyt eri foorumeissa siihen miten meitä k
Suomen elintarviketyöläisten liitto on toistamiseen lakossa. Keskiviikkona alkanut työtaistelu kestää kolme vuorokautta ja päättyy perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Oikeusministeriön asettama selvityshenkilö Johanna Korhonen esittää, että myös eduskunnan ulkopuolisille puolueille annettaisiin taloudellista tukea vaalikampanjointiin.