VIIKON KOLUMNI: Monenlaisia mittareita
Eräs modernin yhteiskunnan keskeisimpiä piirteitä on jatkuva itsensä ja toimintansa arviointi, reflektointi. Maailmanhistoriassa kaikissa kehittyneissä sivilisaatioissa on ollut tapoja hallita ja ohjata yhteiskunnallista kehitystä, mutta länsimaissa mittaamisen ja hallinnan taidot ovat kehittyneet tieteeksi asti.
Kapitalismissa on nähty liukuhihnatyön ja massatuotannon kehitys, fordistinen ja tayloristinen työn ja tuotannon tehostaminen. Tavaratuotannon lisäksi tehokkuusajattelu on sittemmin levinnyt aina palveluihin ja julkiseen hallintoon asti.
Tehokkuus ja teho ovat suureita, joihin liittyvät oleellisesti ajan tai keston sekä tehdyn työn komponentit. Tehoa mitataan fysiikassa esimerkiksi hevosvoiman yksiköllä. Yksi hevosvoima ei vastaa minkään keskiverto hummassa piilevää tehoa vaan kuvaa sitä voimaa, mikä tarvitaan 75 kilogramman painoisen esineen nostamiseen metrin korkeudelle sekunnissa.
Mittari on varmasti käyttökelpoinen arvioitaessa yksinkertaisen mekaanisen laitteen toimintaa. Tilanne on toinen, kun pitää pohtia, onko monimutkainen järjestelmä, kuten esimerkiksi terveydenhuolto tai koulutusjärjestelmä tehokas.
Tehokkuuden vaatimus on erityisesti palvelualoilla johtanut suuriin ongelmiin. Esimerkiksi terveydenhoitaja, joka käyttää aikaa potilaan kanssa jutusteluun ja muuhun sosiaaliseen toimintaan, mittautuukin äkkiä tehottomaksi.
* * *
Tehokkuuden lisäksi on kehitetty muitakin inhimillisen toiminnan mittareita. Nykyään puhutaan paljon esimerkiksi ekologisesta jalanjäljestä, jolla voidaan mitata ihmisen toiminnan ympäristölle aiheuttamaa rasitetta: mitä suurempi ekologinen jalanjälki on, sitä enemmän elintapa kuluttaa ympäristöä. Tiedämme jo, että keskivertosuomalaisen nykyisen elintavan ylläpitämiseksi tarvittaisiin useampi maapallo.
Itse olen miettinyt ekologiselle jalanjäljelle analogista mittaria, jota voisi kutsua vaikkapa sosiaaliseksi jalanjäljeksi. Sosiaalinen jalanjälki mittaa sitä sosiaalista vaikutusta, joka kullakin tuotteen tai palvelun tuotannolla on. Mitä pienempi sosiaalinen jalanjälki, sitä vähemmän sosiaalista haittaa ja kärsimystä kyseinen asia aiheuttaa. Jalanjälki kasvaa, mikäli tuotannossa poljetaan työntekijän oikeuksia tai ollaan muuten piittaamattomia siitä sosiaalisesta ympäristöstä, missä tuotanto tapahtuu. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi verojen kiertoa, turhia irtisanomisia tai muuta sellaista. Pieni sosiaalinen jalanjälki merkitsee taas, että tuotteen tai palvelun tuottamisessa noudatetaan vaikkapa reilun kaupan periaatteita, maksetaan työntekijälle kunnolla ja toimitaan yhteiskunnan kannalta muutenkin vastuullisesti.
En taida olla ainoa, joka on kehitellyt ajatusta sosiaalisesta jalanjäljestä. Soisin mieluusti, että sen kehittely jatkuu ja siirtyy myös käytännön tasolle.
MARKO KORVELA
Kirjoittaja on Tiedonantaja-lehden toimittaja.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
