Yonalta ennenkuulematonta materiaalia Gloriassa
Kansainvälisen naistenpäivän juhlassa sunnuntaina Helsingin Gloriassa on tarjolla harvinaista herkkua. Laulaja-lauluntekijä Yona esittää nimittäin ennen kuulematonta materiaalia keväällä julkaistavalta uudelta levyltään.
Yona eli Johanna Pitkänen kertoo, että tulevan levyn musiikki on aiempaa astetta popimpaa. Yhteistyökumppaneina ovat samat henkilöt kuin aiemmillakin levyillä. Mukana on toki myös Yonan puoliso Matti Pitkänen.
Tällä kertaa Yona on myös tehnyt enemmän sävellyksiä yhteistyössä muiden artistien kanssa.
– On mukava sooloilla, mutta jos haluaa kehittyä, on hyvä tehdä yhteistyötä.
Yona kertoo innostuvansa helposti uusista jutuista ja hän lähtee mielellään mukaan eri projekteihin, mikäli ne vain tuntuvat omilta. Yona on vieraillut muun muassa Hannibalin, Laineen Kasperin, Stig Doggin ja Muuan miehen kappaleilla.
Maaliskuun alku on Yonalle merkityksellistä aikaa, sillä hän viettää syntymäpäiväänsä 5. maaliskuuta. Hänen mukaansa on hienoa, että naisille on omistettu oma päivä 8. maaliskuuta.