Turkki-ratkaisun raadolliset syyt

Alkuperäinen kirjoittaja:

Euroopan unionin jäsenmaat onnistuivat myöhään viime maanantaina kovan kädenväännön jälkeen sopimaan siitä, että jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa voidaan aloittaa.

Itävalta kiristi loppuun saakka ehdottaen Turkille jäsenyyden sijasta ”etuoikeutettua kumppanuutta”. Se käytti vastapunnuksena Kroatiaa vaatien neuvottelujen avausta tämän maan kanssa yhtä aikaa Turkin kanssa.

Yhdysvallat harjoitti kovaa kulissien takaista painostusta vahvan aasialaisen Nato-liittolaisensa puolesta. Tämä johti siihen, että lähinnä USA:n ohjaamana ja rahoittamana toimivan Haagin sotarikostuomioistuimen pääsyyttäjä Carla Ponti pyörsi aikaisemmat puheensa Kroatian epäkelpoisuudesta EU:n jäsenyysneuvottelijaksi ja vakuutti Kroatian toimineen ”jo joitakin viikkoja” täydessä yhteistyössä tuomioistuimen kanssa ja tekevän kaikkensa paikantaakseen ja pidättääkseen sotarikoksista syytetyn Ante Gotovinan.

Myös EU:n nykyinen puheenjohtajamaa Britannia toimi USA:n toimeksiannosta päättävästi kiistan ratkaisemiseksi Turkin hyväksi. Alempaa selviää, mistä syystä.

Lopputuloksena oli, että jäsenyysneuvottelut aloitetaan sekä Turkin että Kroatian kanssa.

Nyt on siis nähty sekin ihme, että EU aloittaa jäsenyysneuvottelut sellaisen ehdokkaan kanssa, joka ei tunnusta yhtä unionin jäsenmaata Kyprosta ja miehittää laittomasti suurta osaa sen alueesta. Turkin tunnustamaton kansanmurha ja surkea ihmisoikeustilannekaan eivät muodostuneet esteeksi neuvottelujen aloittamiselle.

Miten sitten vasemmistolaisesti ja EU-kriittisesti ajattelevien ihmisten tulisi suhtautua Turkin EU-jäsenyyteen?

EU on Euroopan suurpääoman ja sen etuja palvelevien imperialististen hallitusten uusliberalistinen saalistusprojekti. EU:ta ei pitäisi nykyisellään eikä varsinkaan perustuslakihankkeen viitoittamassa muodossa olla olemassakaan. EU tulee tuomaan yhtä vähän demokratiaa ja vaurautta Turkin työtätekevälle väestölle kuin se on tuonut Puolan, Slovakian ja muiden maiden työläisille ja talonpojille. EU:hun ei minkään itseään kunnioittavan ja kansansa etuja arvossa pitävän hallituksen pitäisi hattu kourassa pyrkiä. Vauraus ja demokratia edellyttävät EU:n lakkauttamista. Poliittinen, taloudellis-kaupallinen, sivistys-, ympäristö- ja ihmisoikeusyhteistyö on järjestettävissä tasavertaisella ja demokraattisella pohjalla, kunkin maan suvereenisuutta kunnioittaen ilman EU:ta. Miksi siis haluta Turkkia EU:n jäseneksi?

Vasemmistolaisesta näkökulmasta kysymys ei ole joidenkin oikeistopiirien ruokkimista kauhukuvista kuten siitä, että Turkki on valtaosaltaan aasialainen maa ja väestöltään lähinnä islamilainen tai että köyhän jättimaan jäsenyys tulee unionin nykyisten jäsenmaiden kansoille tavattoman kalliiksi.

Turkin jäsenyyskysymyksen ympärillä puhutaan paljon hurskastelevaa ja epärehellistä roskaa siitä, miten jäsenyyden myötä laajennetaan vapauden, demokratian, hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien vyöhykettä ja luodaan silta kristinuskon ja islamin välille.

Totta kai Turkin mahdollinen täysjäsenyys EU:ssa onkin iso kysymys. Se pitää sisällään kaikki mahdolliset geopoliittiset aspektit 70:n miljoonan asukkaan väestöpohjasta kulttuuriseen identiteettiin, geostrategiasta talouteen ja EU:n sisäisestä poliittisesta tasapainosta unionin suhteisiin sekä USA:n että Lähi-idän kanssa.

Mutta jäsenyyskysymys on hurskastelevia puheita paljon raadollisempi. Kuten sanottu eurooppalaisilla suuryhtiöillä ja niiden poliittisilla edusmiehillä on omat ahneet tavoitteensa. Ja USA:n kannalta kysymys on energiasta, Natosta, Keski-Aasiasta ja ns. Suur-Lähi-idästä.

Geostrategisesti Turkki on ollut USA:lle perustavanlaatuinen liittolainen vuodesta 1945 Neuvostoliittoa vastaan ja oman vallan ulottamiseksi Lähi-itään. Maantieteellisesti Turkki yhdistää kaakkoisen Välimeren Balkanin alueeseen, Mustaanmereen ja Transkaukasian alueeseen, ja sen rajat Syyrian, Irakin ja Iranin kanssa ovat Lähi-idän strategisen merkityksen valossa erityisen tärkeät. Turkin pääsy EU:hun olisi useistakin syistä myönteinen tapahtuma USA:lle, joka jatkuvasti pyrkii tunkemaan eteenpäin tässä suunnassa.

Ensiksikin, se vahvistaisi edelleen EU:n transatlanttista eli USA-myönteistä suuntautumista ja yhteistoimintakykyä Naton kanssa.

Toiseksi, se heikentäisi ratkaisevasti Turkin mahdollisuuksia lähentyä Iranin, Syyrian ja muiden USA:n Lähi-idän-politiikkaa vastustavien valtioiden kanssa.

Kolmanneksi, se helpottaisi yleiseurooppalaisen uusliberalistisen talousalueen luomista vastakohtana USA:n suhteen mahdollisesti itsenäisyyttä havittelevalle ”ydin-Euroopalle”.

Neljänneksi, se auttaisi luomaan suuremman öljy- ja kaasuputkien verkoston kuljettamaan Kaspianmeren ja Mustanmeren energiavaroja länteen vahvassa angloamerikkalaisessa valvonnassa vastakohtana uusien Venäjän ja Saksan suunnitelmien kaltaisille vaihtoehtoisille energiastrategioille.

Viidenneksi, se vahvistaisi USA:n strategista vaikutusvaltaa laajalla, eteläisestä Euroopasta Keski-Aasiaan ulottuvalla geopoliittisella alueella näin tasapainottaen Kiinan ja Venäjän kasvavaa vaikutusvaltaa Keski-Aasian alueella.

Ennen kaikkea näistä syistä Turkin EU-jäsenyyden torjuminen on epätodennäköistä, vaikka neuvotteluista tuleekin pitkät ja vaikka niissä koettaneenkin tilapäisiä takaiskuja. (ES)