Planeettamme huutaa muutosta

MAAILMA ON syvän ympäristökriisin edessä. Äärimmäiset sääilmiöt Euroopassa ja muualla maailmassa eivät ole jääneet keneltäkään huomaamatta. Puhumattakaan metsäkadosta biologisen monimuotoisuuden vähenemiseen ja merenpinnan nousuun.

Vaikka ilmastohätä vaatii kiireellisiä toimia, ympäristön tilan heikkenemisen perimmäiset syyt ovat edelleen sidoksissa taloudellisen vallan ja riiston rakenteisiin. Tämä kriisi on erottamaton osa kapitalismin toimintaa – järjestelmän, joka on rakennettu väsymättömälle voiton tavoittelulle planeetan ja ihmisten enemmistön kustannuksella.

Ympäristön pilaantuminen ei ole kapitalismin sivutuote, vaan sen väistämätön seuraus.

KAPITALISMI ON järjestelmä, joka on riippuvainen markkinoiden laajentumisesta, luonnonvarojen jatkuvasta louhinnasta ja työvoiman hyväksikäytöstä. Marxin mukaan kapitalismi vieraannuttaa sekä ihmisen työstään että yhteiskunnan luonnosta. Pääomassa Marx käsittelee sitä, miten kapitalistinen tuotanto ”häiritsee aineen kiertoa” ihmisen ja luonnon välillä, dynamiikkaa, jota hän kutsuu ”metaboliseksi kuiluksi”. Tässä kuilussa luonto muuttuu hyödykkeeksi – se nähdään vain hyödynnettävänä resurssina ja sivutuotteiden kaatopaikkana – eikä niinkään elävänä järjestelmänä, johon ihminen on upotettu.

Ydinongelma tässä systeemissä on se, että luonnonvaroja pidetään rajattomina. Luonnonvaroja, metsistä mineraaleihin, pidetään ”ulkoisina hyödykkeinä”, joita voidaan hyödyntää ilman kustannuksia. Ilmakehästä, valtameristä ja ekosysteemeistä tulee hyödykkeitä, jotka menettävät luontaisen arvonsa ja toimivat vain välineinä taloudellisen hyödyn saamiseksi. Esimerkiksi fossiilisia polttoaineita, teollisen kapitalismin kulmakiveä, hyödynnetään tavoilla, joissa ei oteta huomioon niiden aiheuttamia ympäristömaksuja. Yritykset saavat valtavia voittoja öljystä, hiilestä ja maakaasusta, kun taas saastuminen ja ilmastonmuutoksen vaikutukset kohdistuvat suhteettomasti syrjäytyneisiin yhteisöihin.

Tämä jako, jossa harvat hyötyvät luonnonvarojen hyödyntämisestä ja monet kärsivät seurauksista, on tunnusomaista kapitalismin lähestymistavalle ympäristöön. Varallisuuden kasautuminen väestön vähemmistölle aiheuttaa sekä ympäristötuhoa että kasvavaa eriarvoisuutta. Tässä mielessä ympäristön pilaantuminen ei ole kapitalismin sivutuote vaan sen väistämätön seuraus.

VIIME VUOSINA esiin noussut ”vihreä kapitalismi” on ajatus, jonka mukaan markkinat voivat kannustimien, teknologian ja kestävien liiketoimintamallien avulla lieventää ilmastonmuutosta muuttamatta kapitalismin perusrakenteita. Yritykset ja hallitukset mainostavat esimerkiksi sähköautoja, hiilihyvityksiä ja ”kestäviä” investointeja tienä vihreämpään tulevaisuuteen.

Hiilidioksidipäästöjen kompensointi antaa yrityksille mahdollisuuden jatkaa saastuttamista ja ostaa samalla ”hyvityksiä” muista lähteistä, jotka oletettavasti sitovat päästöjä. Vaikka tämä lähestymistapa saattaa vaikuttaa paperilla hyödylliseltä, se antaa yhtiöille lopulta mahdollisuuden jatkaa liiketoimintaa entiseen tapaan.

Samoin monet ”vihreät” teknologiat, kuten sähköautot, vaativat resursseja, kuten litiumia ja kobolttia. Näiden luonnonvarojen louhintaan liittyy kaivostoimintaa, joka tuhoaa ekosysteemejä ja riistää matalapalkkaisia työntekijöitä usein eteläisessä maailmassa. Näin vihreästä kapitalismista tulee pikemminkin uusi riiston kerros kuin todellinen irtiotto perinteisen kapitalismin tuhoisista käytännöistä.

Vihreän kapitalismin ongelmana on, että siinä ei puututa ympäristöhaittojen perimmäiseen syyhyn: voiton tavoitteluun. Kapitalismissa talouskasvu on sidottu investointien tuottojen kasvattamiseen sen sijaan, että sillä saavutettaisiin ekologinen tasapaino.