Voittaminen vai yhteisöllisyys

Urheilulehden pääkirjoituksessa “Enemmän kuin urheilua” (31/2018) toimittaja Lari Vesander pohti mielenkiintoisella tavalla sitä, mikä on urheilun arvo ja mikä on urheilun yhteiskunnallinen oikeutus eli millä se perustelee miljoonatukensa?

Vesander toteaa:

– Urheilun yhteiskunnallinen oikeutus ei tule siitä, että sen avulla voi selvittää kuka juoksee nopeiten, hyppää pisimmälle tai potkii palloa parhaiten 11 pelaajan kollektiivina.

– Urheilun arvoa ei mitata siinä, kuinka paljon seura pystyy haalimaan ympäristöstään rahaa, jolla hankkia loppukaudeksi pari mahdollisimman kovaa vahvistusta.

– Seuran merkitys ei voi olla kiinni paikasta pääsarjassa tai pudotuspeleissä. Jos arvokkainta seurassa on palkintokaapin sisältö, seura on epäonnistunut.

– Todellinen arvo mitataan siinä, millaisen jäljen seura jättää yhteisöönsä. Niihin ihmisiin, jotka ovat  osa seuraa.

Olisiko niin, että suomalaista urheilua hallitseva voittamisen kulttuuri alkaa vähitellen väistyä tai ainakin se lokeroituu aikaisempaa selkeämmin omaksi toiminta-alueekseen. Olisiko niin, että voittamisen kulttuuri “olla parempi kuin toinen” ei enää vastaa verkottuneen yhteiskunnan kehittämistarpeisiin ja tämä ajattelu näkyy pikku hiljaa myös urheilumediassa. Ei tosin niin selkeästi kuin siteeratussa Urheilulehden pääkirjoituksessa. Liikuntatutkimukselle olisi erinomainen aihe tarkastella voittamisen kulttuurin suhdetta yhteiskunnan ja sen osa-alueiden kehitykseen. Mikä on liikuntakulttuurin rooli tuotantovoimien kehityksessä ja suhde innovaatioiden vaatimaan verkostoitumiseen ja yhteisölliseen työtapaan? Onko yksilö- ja joukkuelajeilla erilainen kasvatuksellinen vaikutus? Ja mikä on perinteisen urheiluseuratoiminnan asema läpikaupallistuneen huippu-urheilun, trendikkäiden kuntosalien ja personal trainereiden sekä kunnallisten liikuntapalvelujen ristiaallokossa? Mikä on yksityistyneen ja yhteisöllisen liikunnan suhde tulevaisuudessa?

Kaikki uudet lajit ei liikuntaa

Tätä kokonaisuutta hämmentää lisäksi uusien “urheilulajien” tulo markkinoille. Urheiluministeri Sampo Terho on tykästynyt erityisesti uuteen e-urheiluun. Pelitapahtuma Assemblyn avajaisissa 2.8 hän totesi: “Olen asettanut tavoitteeksi, että Suomesta tulee kunnianhimoisesti tehdä e-urheilun suurvalta. Valtiovallan tulisi tukea tätä kehitystä kaikin mahdollisin keinoin”. Melkoista uuspainotusta liikuntakulttuurista vastaavalta ministeriltä. Pelitapahtuma on sinänsä positiivinen  pelimaailmaa kehittävä vuosittainen harrastajien tapaaminen, joka tuottaa uusien pelien kehittäjiä ja siihen liittyvää yritystoimintaa. Tähän ei ole huomauttamista. Tällä e-urheilulla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä liikuntalain tarkoittaman liikunnan ja urheilun kanssa.

Ministeri Terhon kannattaisi kerrata tietojaan 1.5.2015 voimaan tulleesta liikuntalaista. Liekö laki jäänyt lukematta tai ainakin sen sisältö omaksumatta. Kerrataan lain tavoite seuraavassa:

“Lain tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa; väestön hyvinvointia ja terveyttä; fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista; lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä; liikunnan kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta; huippu-urheilua; liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita; sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. “

E-urheilu ei liikuntalain mukaan ole urheilua ja siten sen tukeminen valtiovallan taholta “kaikin mahdollisin keinoin” ei liene mahdollista ainakaan liikuntalain perusteella. Saapa nähdä nostaako Terho asian esille loppukuun budjettiriihessä. Veikkaan, että hän yrittää myös lisätä huippu-urheilun tukea ensi vuoden talousarviossa.

Periaatteellista liikuntatoimintaa

Liikunta kansanliikkeenä on jo pitemmän aikaa mennyt kehittynyt omaan suuntaansa ja sillä on yhä vähemmän tekemistä ammattilaistuneen ja kaupallistuneen  huippu-urheilun kanssa. Olisiko tämä kehitys havaittu myös seuratoiminnan piirissä ja olisiko lajien edistäminen korvautumassa yhteisöllisellä lasten, nuorten ja aikuisten kehitystä ja liikunnallisia tarpeita palvelevalla toiminnalla.

Työväen Urheiluliitto täyttää ensi vuonna 100-vuotta. TUL:lla olisi hyvä mahdollisuus kehittyä uuden yhteisöllisen liikuntakulttuurin lipunkantajaksi. TUL:n periaateohjelmassa on tavoite maksuttoman liikuntatoiminnan järjestämisestä lapsille ja nuorille. TUL:n seuratoiminnan tulee rakentua arvoille, joiden lähtökohtana on tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, monikulttuurisuus, terveet elämäntavat, ympäristön kunnioittaminen ja kestävä kehitys (Liik.laki 2 §). Hiroshiman muistopäivän (6.8.) merkeissä lisäisin vielä listaan rauhantyön.

---