Työajan pidentämisestä ei voi neuvotella

Suomalainen ay-liike on tänä keväänä tehnyt historiaa – hyvin kielteisessä mielessä. Ammattiliitot ovat neuvottelemassa niin sanotusta kilpailukykysopimuksesta, jonka eräs keskeinen osa koskee työajan pidentämistä.

Kehittyvässä kapitalismissa teollisuustyöläisen työpäivä saattoi venyä jopa 16-tuntiseksi.

Vuonna 1903 syntyi käytännössä suomalainen sosialismiin pyrkivä työväenliike Forssan kokouksen ja ohjelman myötä. Ohjelmaan kuului oleellisena vaatimuksena yleisen työajan lyhentäminen kahdeksaan tuntiin päivässä sekä vähimmäispalkka.

Yleisestä työajasta tuli käyttökelpoinen termi vasta teollistuvassa yhteiskunnassa, kun agraaritalouden rytmistä siirryttiin tehdastyön mekaaniseen tahtiin. Kehittyvässä kapitalismissa teollisuustyöläisen työpäivä saattoi venyä jopa 16-tuntiseksi.

Työväenliikkeen erääksi keskeiseksi vaatimukseksi tulikin jo varhain työajan lyhentäminen kahdeksaan tuntiin. Marxin mukaan kapitalisti riistää voittonsa ilmaisesta työstä, jonka työläinen tekee välttämättömän työajan lisäksi. Lisätyön tuotto synnyttää kapitalistille lisäarvoa. Niinpä Marxin mukaan kapitalismissa täytyy riistoa vastaan taistella kahdella tavalla: palkkoja nostamalla ja työaikaa lyhentämällä.

Vaikka luokkataistelu Suomessa hävittiin 1918, saavutti työväenliike silti yhden tavoitteistaan: kahdeksantuntisen työpäivän. Sen jälkeen yleinen työaika on lyhentynyt Suomessa asteittain lähes koko 1900-luvun ajan. Viime vuodet on junnattu paikoillaan ja nyt ollaan ottamassa takapakkia.

Työajan pidentäminen ei asiantuntijoiden mukaan vaikuta Suomen oletettuun kilpailukykyyn eikä se lisää työtehoa tai tuottavuutta. Päinvastoin, työajan lyhentämisestä on hyviä kokemuksia eri puolilta maailmaa. Näiden kokemusten painoarvo porvarillisessa politiikassa on jäänyt vähälle.

Suomen kommunistinen puolue jätti jo vuonna 1998 lakiesityksen työajan lyhentämiseksi.

Suomen kommunistinen puolue jätti jo vuonna 1998 eduskuntaryhmille, työministeriölle, SAK:lle, STTK:lle, Akavalle ja Työttömien Valtakunnalliselle Yhteistoimintajärjestölle lakiesityksen työajan lyhentämiseksi. Esitystä päivitettiin vuonna 2006. Lyhentämällä työaikaa ansiotasoa alentamatta siten, että yleinen päivittäinen työaika on kuusi tuntia ja viikkotyöaika 30 tuntia, luodaan uudet työntekijöiden oikeudet paremmin turvaavat normit työelämään. SKP:n mukaan uudistus voidaan ja se on välttämätöntä toteuttaa työnantajia velvoittavalla lainsäädännöllä.

SKP:n esityksessä todetaan, miten työajan lyhentämisellä saataisiin aikaan huomattava tulonsiirto palkansaajien hyväksi. Uudistus korjaisi voittojen ja palkkojen välistä tulonjakosuhdetta sekä parantaisi työllisyyttä. Myös työelämän pahoinvointi, stressi ja työuupumus vähenisivät. Ihmisillä riittäisi enemmän aikaa harrastuksille ja perheelle. Näille seikoille SSS-hallitus ja elinkeinoelämä viittaavat kintaalla.

Työajan lyhentämisen puitteissa voidaan lisäksi parantaa julkisten palvelujen laatua ja saatavuutta palkkaamalla lisää työvoimaa ja toteuttamalla palvelutuotannossa esimerkiksi 6+6 työaikavuoroja. Julkisten palvelujen rahoituspohja parantuu, kun verotulot kasvavat työttömyyskulujen vähentyessä ja tulonjaon muuttuessa oikeudenmukaisemmaksi. Näin voidaan siirtyä leikkauslinjalta palvelujen kehittämisen tielle.

On syytä muistaa, että eri ammattijärjestöillä on ollut pitkään tavoiteohjelmissaan vaatimus työajan lyhentämisestä, mutta ay-johtajat eivät ole koskaan ottaneet asiaa vakavasti taistelun kohteeksi. Nyt päinvastoin ay-liike on neuvottelemassa työehtojen heikennyksistä. Kysymys on myös periaatteellinen: ay-liikkeen tarkoitus ei ole neuvotella tällaisista asioista vaan puolustaa työläisen etua – tarvittaessa vaikka joukkovoimalla.