Amazonin työntekijät lakkoilivat
Verkkokauppajätti Amazonin työntekijät lakkoilivat Yhdysvalloissa, Espanjassa, Saksassa ja muissa Euroopan maissa heinäkuun puolivälissä. Ulosmarssit järjestettiin tarkoituksellisesti samaan aikaan verkkokaupan maailmanlaajuisen alennusmyyntipäivä Prime Dayn kanssa.
Amazon on ollut ay-liikkeen hampaissa monissa maissa. Sen jakelukeskusten työoloja on moitittu erittäin rankoiksi ja suurien alennusmyyntien aikaan työtahtia vaaditaan yhä nopeammaksi. Amazon lanseerasi Prime Dayn neljä vuotta sitten, ja se on osoittautunut hyvin tuottoisaksi alennusmyyntikampanjaksi. Yhtiön tulojen kasvaessa työntekijöiden turvallisuuteen tai palkkojen nostoon ei ole kuitenkaan panostettu. Verkkokauppa on myös ensimmäistä kertaa venyttänyt vuosittaisen alennustapahtumansa kaksipäiväiseksi, ja samalla luvannut tavaroiden toimituksia yhdessä päivässä.
Tuhansia työntekijöitä mukana
Amazonin Saksan työpaikoilla lakon kutsui koolle maan palvelualojen ammattiliitto Verdi. Saksa on Amazonin toiseksi suurin markkina-alue Yhdysvaltojen jälkeen. Arvioiden mukaan lakkoon osallistui Saksan Amazonin noin 12 000 työntekijästä ...