Adolfo Veran valokuvia
Suomessa asuva chileläinen taiteilija Adolfo Vera puhuu niiden asioiden puolesta, jotka läntinen hyvinvointiyhteiskunta haluaa unohtaa. Tällä kertaa Vera on kuvannut cabecareja, Costa Rican vuoristossa eristyksissä ja äärimmäisessä köyhyydessä eläviä intiaaneja.
Näyttelyn kuvat ovat lämpimän ruskeansävyisiä triptyykkejä tai monesta pienestä kuvasta muodostuvia kokonaisuuksia, kuin mosaiikkeja. Veran keskiössä on aina ihminen. Hän rinnastaa sairaat lapset perhosten siipiin, niin haurailta lapset näyttävät. Nuori poika huiluineen saa rinnalleen kotkan siivet. Ylpeys ja omanarvontunne ovat vielä tallella. Isä kietoo kätensä pienten lastensa ympärille, vieressä hökkeli ja taustalla mahtava luonto. Kuvien voimaa lisää esillepano, valokuvat on kiinnitetty pienin nauloin jykeviin puukehyksiin.
Vera haluaa muistuttaa tyhjiöstä, joka syntyi alkuperäiskulttuureihin kun etninen identiteetti, oma uskonto ja maailmankuva kadotettiin ja tilalle astui valloittajien elämäntapa, joka ei tarjonnut intiaaneille muuta kuin alistamista ja hyväksikäyttöä. Tänään alkuperäiskansat elävät kulttuuristen ja sosiaalisten paineiden alla. Köyhyys, maan menettäminen, mahdollisuuksien vähyys, haluttomuus tai kyvyttömyys sopeutua valloittajien kulttuuriin aiheuttavat syrjäytymistä ja sen kautta huonoa itsetuntoa.
Cabecarien kieli on yksi harvoista säilyneistä, ei tosin ainoa mutta sekin uhanalainen sillä kouluissa ei ole omakielisiä opettajia. Opetus tapahtuu espanjaksi, jota kaikki lapset eivät ymmärrä. Argentiinalainen filosofi Enrique Dussell onkin todennut, että pedagoginen alistussuhde personifioituu lapsen pedagogiseen alistamiseen, lapsen vieraannuttamiseensa vanhempiensa uskonnosta, arvoista ja näin omasta alkuperästään. Ideologinen dialektiikka kätkee sorron sorretulta.
Valloittajien uskonnon ja sitä kautta kulttuurin pakkolevittäminen tapahtui onnistuneimmin juuri lähetystyöntekijöiden pitämissä kouluissa. Toki opettajien joukossa oli kolonialismin alusta asti tähän päivään saakka, ihmisiä, jotka puolustivat ja puolustavat alkuperäisväestön oikeuksia ja ihmisarvoa.
Näyttelyn nimi Kaikki sen jo tietävät kritisoi median ja yleisön halua unohtaa, hylätä nuo toiset: köyhät, pohjoisafrikkalaiset pakolaiset ja siirtolaiset – aikamme paimentolaiset, työttömät ja pätkätyöläiset, Latinalaisen Amerikan alkuperäisväestöt. Ihmiset, joiden kulttuurin ja etnisen identiteetin kustannuksella eurooppalainen hyvinvointi on pitkälle rakennettu. Ja suunnata huomio muualle. Turvallisempaa, "kiinnostavampaa" on keskustella vaikkapa kulttuurista, Helsingin musiikkitalosta, pääministerin naisasioista, omasta elintasosta tai sen putoamisesta. Itkeä mahdollisuutta menettää EU:n sokerituotantotuki, mikä on johtanut sokerin ylituotantoon ja lisännyt samalla köyhyyttä muualla maailmassa.
Toisaalta nämä alkuperäisväestöjen tai vaikkapa siirtolaisten arvottomuuden ja juurettomuuden kokemukset ovat tänään tuttuja eri puolilla maailmaa, ihmisen muuttuessa yhä enemmän tavaraksi, jonka asuinpaikan ja arvon määrää läntinen talousterrorismi. Markkinat eivät halua tunnustaa, niitä, jotka eivät ymmärrä rahan autuutta tai yksityisomistuksen pyhyyttä. Ihmisiä, joille luonto ja elämä on pyhää. Ihminen arvokas. Tai oli. Toisinajattelijoita – Kaikki sen jo tietävät?
SEIJA VÄÄRÄNEN
* * * * *
Adolfo Veran valokuvia: "Todos ya lo saben". Jukka Male -museo, Helsinki, Kaapelitehdas joka päivä 9-21 30.8 asti. adolfo.vera@kolumbus.fi