Elokapina-liikkeen kolme aktiivia on aloittanut Helsingissä nälkälakon protestoidakseen riittämättömiä ilmastotoimia vastaan. Elina Kauppilan mielestä hallituksen suunnitelmat eivät ole alkuunkaan riittäviä.
Agit-Prop – sosialistisen Abban tarina
Jouko Aaltonen on tunnettu dokumenttielokuvistaan, mutta välillä syntyy muutakin. Syksyllä ilmestyi SKS:n julkaisema kirja Agit-Prop – Lauluja utopiasta, jossa Aaltonen kertoo lauluyhtyeen pitkän ja värikkään tarinan aina 1960-luvun lopulta nykypäivään saakka.
Aaltonen teki jo 2006 dokumenttielokuvan Kenen joukoissa seisot, joka kertoi poliittisesta laululiikkeestä laajemmin. Agit-Propiin keskittynyt dokumentti julkaistiin vuonna 2017. Elokuvan tekoa varten Aaltonen teki haastatteluja ja keräsi muutakin taustamateriaalia, joka alkoi ennen pitkää kuumottaa tekijän kynsissä.
– Sitten SKS ehdotti kokonaisen kirjan tekemistä. Olihan se tilaisuus, johon piti tarttua, kertoo Aaltonen.
Miksi sitten Agit-Prop kiinnostaa?
– Agit-Propin kaari, tarina läpi vuosikymmenten, on hyvin ainutlaatuinen ja kiehtova. Se alkaa 1960-luvun radikaaleista vuosista, aikakaudesta, jolloin papitkin yhtäkkiä alkoivat laulaa vallankumouksellisia lauluja, ja jatkuu läpi hektisen ja intensiivisen 1970-luvun, 1980-luvun hiljaisuuden laakson, kunnes 1990-luvulla Agit-Prop nousee uudelleen, kun syntyy taas tarvetta. 2000-luvulla yhtye löytääkin kokonaan uuden yleisön, uuden sukupolven. Maailma on muuttunut, mutta Agit-Prop pysyy, kuvaa Aaltonen.
Festivaalireissu joka venähti
Jouko Aaltonen on mukana Helsingin Akateemisen Kirjakaupan pressitilaisuudessa lokakuussa. Paikalla ovat myös Agit-Propin ydinkvartetin elossa olevat jäsenet, Sinikka Sokka ja Monna Kamu. Kvartetin mieskaksikosta Martti Launis kuoli syyskuussa 2018 ja yhtyeen keulahahmo ja sielu Pekka Aarnio toukokuussa 2019. Agit-Prop ilmoitti yhtyetoimintansa päättyneen jo Launiksen kuoleman jälkeen.
Yleisön pyynnöstä pressitilaisuus aloitetaan milläpä muulla kuin laululla. Chilen vallankaappauksessa 1973 murhatun presidentti Salvador Allenden muistolle tehty kappale soi kirjakaupan karusta akustiikasta huolimatta heleästi, vaikka esittämässä onkin Agit-Propista vain puolet.
Alun perin Agit-Prop kasattiin esiintymään 1971 Berliinin Poliittisen laulun festivaalille, mutta se festivaalireissu sitten venähti vuosikymmenten mittaiseksi. Agit-Propin esiintyminen sai ansaittua huomioita ja sille toivottiin luonnollisesti jatkoa.
– Agit-Propin kaari, tarina läpi vuosikymmenten, on hyvin ainutlaatuinen ja kiehtova.
Sinikka Sokan mukaan aika oli yksinkertaisesti kypsä Agit-Propin kaltaiselle yhtyeelle.
– Musiikki on niin hyvin sävellettyä ja sovitettua. Meillä oli sanoma. Tärkeitä tekijöitä olivat myös todella ainutlaatuinen soundi sekä karisma, listaa Sokka Agit-Propin menestykseen vaikuttaneita asioita.
Monna Kamu toteaa, että Agit-Prop ei vain koskaan ajatellut lopettavansa vaan jatkoi menoaan, vaikka kulku oli välillä kuoppaistakin.
– Kun sitten tuli uusi sukupolvi, joka oli kuunnellut vanhempiensa kanssa musiikkia ja kun kaikki niiden kaverit sitten vappuna lauloivat kamalan kovaa työväenlauluja, ne siinä murrosiän jälkeen halusivat palata niihin lauluihin. Silloin 1990-luvulla tuli tämä uusi aalto, joka oli todella hämmentävää. Yleisössä istui teini-ikäisiä nuoria, jotka lauloivat tietysti mukana, muistelee Kamu.
Jouko Aaltonen: Agit-Prop. Lauluja utopiasta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 2020. Helsinki. 270 sivua.
Ainutlaatuista musiikkia
Tärkeä osa Agit-Propia oli jo varhain säveltäjä ja jazzpianisti Eero Ojanen, jota onkin usein tituleerattu kvartetin viidenneksi jäseneksi. Monien mielestä juuri Ojasen sävellykset ja sovitukset olivat avainasemassa Agit-Propin nousussa laululiikkeen kestotähdeksi. Ojasen ja toisen säveltäjämestarin Kaj Chydeniuksen lisäksi Agit-Propin taustalla oli koko joukko rautaisia musiikkialan ammattilaisia, jotka pitivät huolen musiikin tasosta.
Kirjaa varten Jouko Aaltonen kävi läpi useita Agit-Propin keikkojen arvosteluja, eikä missään voitu kiistää yhtyeen musiikillisia ansioita. Sen sijaan napinaa saattoi olla sanoituksista, jotka aatteen palossaan olivat joskus porvarilliselle medialle liikaa.
Eero Ojasen mukaan Agit-Propin ainutlaatuinen soundi syntyy neljän, hyvin erilaisen laulajan yhteistyönä.
– Jokaisella laulajalla on erittäin omalaatuinen tapa laulaa. Se on paradoksi, että kun neljä erilaista laulajaa laulaa yhteen, että se yhtäkkiä alkaa kuulostaa omanlaiseltaan. Se on enemmän kuin osiensa summalta, erittelee Ojanen.
Valtaosa 1970-luvun poliittisista lauluista oli folk-henkistä, kitaralla säestettyä musiikkia. Agit-Prop lisäsi soppaan jazz- ja latinovaikutteilla uudenlaisia mausteita. Tästä on pitkälle kiittäminen Ojasta, jolla oli vahva tausta jazzmusiikissa ja monipuolisissa sovituksissa.
Chile-solidaarisuutta
Monna Kamulle on Agit-Propin vuosista jäänyt päällimmäisenä mieleen solidaarisuuden ja yhdenvertaisuuden ymmärtäminen. Erityisesti vuoden 1973 tapahtumat ovat Agit-Propin kaksikolla edelleen muistoissa sekä ilon että surun aikakautena. Chilen menestyksekkään konserttikiertueen tunnelmat kesältä vaihtuivat syyskuussa vallankaappauksen ja sotilasdiktatuurin myötä syvään suruun ja epätoivoon.
Agit-Propin kenties tunnetuin kappale, alussa mainittu Allendelle, syntyi heti vallankaappauksen jälkeisinä päivinä sen hetkisistä tunnoista. Pentti Saaritsan teksti ja Eero Ojasen sävellys ovat vaikuttavia vielä tänäkin päivänä. Pekka Aarnion mukaan Allendelle onkin Agit-Propin kappaleista se, minkä hän olisi tilanteen niin vaatiessa ottanut mukaan autiolle saarelle.
– Syksyllä 1973 Suomeen saapuivat ensimmäiset Chilen pakolaiset, eikä meillä ollut edes yhteistä kieltä. Solidaarisuuden tunne oli silti valtava, ja autoimme pakoilaisia, järjestimme muun muassa laajoja marsseja ja tukikonsertteja, muistelee Monna Kamu.
Chile-solidaarisuusliikkeestä alkoikin aikakausi, jota Jouko Aaltonen kutsuu Agit-Propin ruuhkavuosiksi: kysyntää oli niin kotimaassa kuin muualla. Erityisen tutuksi yhtyeelle muodostui vuosien varrella Berliini. Sinikka Sokka muistaa etenkin aikakauden syvän tunteen, että taiteella ja kulttuurilla oli merkitystä suuremmassa kuviossa, kansojen välisen solidaarisuuden, maailmanrauhan ja ihmisten välisen ymmärryksen saavuttamisessa.
Mikä on lopulta taiteilijan paikka vallankumouksellisessa poliittisessa liikkeessä?
Korkeatasoista lyriikkaa
Monna Kamu huomauttaa, että valtaosa Agit-Propin lauluista on sävellettyjä runoja. Kamu mainitsee Pentti Saaritsan lisäksi muun muassa Marja-Leena Mikkolan, Arvo Turtiaisen ja Brita Polttilan.
– Kappaleiden sanat ovat arvokasta, korkeatasoista lyriikkaa. Ne ovat äärettömän tärkeitä. Myös sävellyksissä sanat toimivat pohjana, jonka sisältöä pyrittiin tuomaan musiikilla esiin, ja sanat ja musiikki muodostavat erottamattoman kokonaisuuden, sanoo Kamu.
Jouko Aaltosen mukaan monet Agit-Propin kappaleet ovat sekä sanoituksina että sävellyksinä kiistattomia klassikoita. Joukossa on myös ajankuvaa, eräänlaista käyttölyriikkaa.
Kirjassa dokumentoidaan 1980-luvulla iskenyttä eräänlaista poliittisen 1970-luvun jälkeistä krapulaa, jonka myötä Agit-Propkin joutui pilkan kohteeksi. Esimerkiksi kappaleiden Olen kommunisti ja Puolue sanoitukset nostettiin esille esimerkkinä nurkkakuntaisesta ”taistolaisuudesta” ja sinisilmäisestä puolueuskollisuudesta.
Sinikka Sokka myöntää, että monet kappaleet olivat aikansa lapsia, ikään kuin tilaustöitä.
– Mutta onhan esimerkiksi Olen kommunisti Nazim Hikmetin mahtavan upea runo.
Taiteilija barrikadilla
Mikä on lopulta taiteilijan paikka vallankumouksellisessa poliittisessa liikkeessä? Jouko Aaltosen kirjassa siteerataan venäläistä Svetlana Aleksijevitshia, joka toteaa barrikadin olevan taiteilijalle vaarallinen paikka: barrikadilla saattaa näkö huonontua ja maailma mustavalkoistua. Toisaalta taide voi olla keino maailman muuttamiseen.
Sinikka Sokka näkee vaaran siinä, että menee liian pitkälle omassa oikeassa olemisen eetoksessaan.
– Se sulkee helposti ulos kuuntelemisen, oppimisen ja ajattelun kyvyn. Taide syntyy liian kapeassa ilmastossa. Mutta toisaalta, ei nuorena ollut mitään muutakaan tarjolla. Maailmankuva ja kokemukset olivat sen verran kapealla pohjalla, vaikka tulikin valtava määrä oivalluksia ja ajatuksia itsestä ja omasta ajattelusta. Se oli tuikitärkeää, koska siitä lähti kehitys eteenpäin, sekä taiteilijana että maailman tarkkailijana.
Monna Kamu on aina toivonut, että Agit-Propin musiikki saisi ihmiset ajattelemaan itse, lukemaan asioita rivien välistä ja myös esittämään kysymyksiä.
– Toisaalta ei mikään sävellyksen intervalli voi olla punainen, sen enempää kuin vihreä tai kokoomuslainenkaan. Sanat ja asenne tekevät sen poliittisuuden. Agit-Propin asenne varmasti teki musiikin kuuntelun ihmisille rankaksi. Sanojen lisäksi osaltaan kyse oli siitä, miten pianotausta vaatii laulultakin enemmän ”atakkia” ja ryhtiä, pohtii Kamu.
Takki ei käänny
1980-1990-lukujen vaihteessa Berliinin muurin murruttua ja Neuvostoliiton romahdettua oli Suomessakin muotia irtisanoutua aikaisempien vuosikymmenten sosialisti- ja kommunistitaustoista. Liikkeellä oli kaikenkarvaista selittelijää ja takinkääntäjää, mutta Agit-Prop ei Aaltosen mukaan koskaan lukeutunut tähän porukkaan. Yhtyeen jäsenet ovat suhtautuneet omaan poliittiseen menneisyyteensä järkevästi, kriittisestikin, mutta perusasioista ja arvoistaan kiinni pitäen.
Agit-Prop oli leimallisesti SKP:n vähemmistökommunistien oma yhtye. Pekka Aarnion mukaan vähemmistökommunistien joukossa oli enemmän sävyjä ja monenlaista kannattajaa, kuin mitä on yleensä haluttu ymmärtää.
Aarnio korosti yhdistävänä tekijänä Yhdysvaltojen johtaman imperialismin vastaista taistelua, jolle kaikki muu oli kansainvälisessä politiikassa alisteista. Oli strateginen päätös tukea imperialismin vastaisia voimia, mukaan luettuna Neuvostoliittoa.
– Neuvostoliitto oli kuin jääkiekkojoukkue, jota kannatetaan tai isoveli, joka puolustaa sinua. Silloin pienet vilpit ja mokat hyväksytään, vertaa Aarnio Aaltosen kirjassa.
Agit-Prop on huikea ja kattava kertomus hienosta yhtyeestä, jonka perintö elää tänäkin päivänä upeana musiikkina. Mukana on lisäksi sekä mustavalko- että värivalokuvia yhtyeen taipaleen varrelta. Kannen upea mustavalkokuva on Tiedonantajan oman Veikko Koivusalon kamerataidetta.
Kirja on ostettavissa Tiedonantajan verkkokaupassa.
Kirjoittajan artikkelit
Yhdysvaltain rasistisen oikeuslaitoksen taustalla on hallitseva luokka. Nyt joukkoliikkeet etsivät vaihtoehtoa koko nykymuotoiselle kapitalistiselle Amerikalle, toteavat maan kommunistit.
Pitkäaikainen Suomen Sisun aktiivi ja Sarastus-verkkojulkaisun perustaja Riku Hautala uhkailee tuoreessa some-viestissään väkivallalla ”marksilaisia”.
- ‹ edellinen
- 9 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.