Keywords:
Suomen Sisun aktiivi uhkailee somessa väkivallalla
Pitkäaikainen Suomen Sisun aktiivi ja Sarastus-verkkojulkaisun perustaja Riku Hautala uhkailee tuoreessa some-viestissään väkivallalla ”marksilaisia”.
Suomen Sisun toiminnassa on mukana muun muassa Perussuomalaisten kansanedustajia sekä puolueen rivijäseniä. Nähtäväksi jää, edustavatko Hautalan näkemykset laajemminkin Suomen Sisun linjaa.
Mitähän Suomen Karl Marx -seurassa mahdetaan pohtia Hautalan mietteistä?
Riku Hautala tunnetaan myös yhtenä äärioikeistolaisen Awakening-tapahtuman järjestäjänä. ”Etnonationalistisena” markkinoitu Awakening on kansainvälinen tapahtuma, jonka osallistujia yhdistää antifeminismi, naisviha ja rasismi.
Vuonna 2007 Hautala tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon. Tuolloin 23-vuotias Hautala oli esiintynyt valelääkärinä ja välittänyt huumausaineita.
Hautalan viestistä kertoi Olen duunari – vastustan rasismia -sivu.
Juttua muokattu 23.6. klo 12: Vaihdettu tieto Suomen Sisun hallituksen jäsenestä aktiiviksi.
Juttua muokattu 10.7. klo 12:20: Hautala tuomittiin seitsemän kuukaudden ehdolliseen vankeustuomioon, ei ehdottomaan
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Post-punk-yhtye Dragsvikin esikoislevy julkaistiin elokuussa. Kappaleissa korostuu kapitalismin ja fasismin vastainen sanoma. Tiedonantajan haastattelussa yhtye kehottaa lopettamaan miljonäärien perseennuolemisen.
Marinin hallitus sitoo Suomea entistä tiukemmin yhdysvaltalaiseen sotateollisuuteen.
- 1 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.