Aika luoda hoitoalan palkkakuoppa umpeen

19.10.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 39/2007

Helena Leppäsen kännykkä soi tiistaina tiuhaan tahtiin. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin työsuojeluvaltuutettu on nyt haluttu henkilö, kun Tehy juuri edellisenä päivänä julkisti 12800 nimen irtisanoutumislistan.


Leppänen vakuuttaa, että jokainen listaan nimensä laittanut tehyläinen tietää, mihin on ryhtymässä ja mitkä ovat irtisanoutumisen panokset.


–Kaikkien kanssa keskusteltiin tarkkaan ja punnittiin eri tilanteita. Nimen laitto listalle oli vapaaehtoista, eikä kieltäytyneitä rankaista millään tavalla, esimerkiksi eroteta liitosta, kertoo Leppänen.


Joukkoirtisanoutuminen on kova temppu. Leppänen korostaa, että Tehy ajettiin tähän tilanteeseen pakolla. Liitolla on kokemusta, miten vaikeaa asioiden ajaminen on tavallisen lakon kautta. Hoitoalan suojatyövelvoite tuppaa vesittämään lakkotoimien tehokkuutta.


–On pakko uskaltaa, jos haluaa asioihin parannusta, sanoo Leppänen päättäväisesti.




Poliittinen järjestelmä vastuussa



Tehyn kiihtyvä työtaistelu tulee herättämään kovaa kritiikkiä, minkä Helena Leppänenkin hyvin tietää. Median paine kovenee, kun joukkoirtisanoutumisten h-hetki lähestyy ja huomataan, että tosissaanhan ne hoitajat ovat. Eräs tärkeä tehtävä onkin valmentaa kenttäväkeä reagoimaan oikealla tavalla usein kohtuuttomaan ja virheellisiin tietoihin perustuvaan arvosteluun. Leppäsen mukaan takana on paljon pelkoja ja tietämättömyyttä.


Yksi syypää tähän löytyy valtion hallinnosta. Maan ylimmät päättäjät ilmeisen tietoisesti kääntävät julkista keskustelua sivu-urille ja yrittävät kiemurrella pois vastuusta.


Helena Leppäselle vastuukysymykset ovat selviä.


–Suomen valtiolla on vastuu siitä, millä tavalla terveydenhuolto maassamme hoidetaan. Hoitajille kuuluu ainoastaan vastuu omasta työstään. Terveydenhuollon resurssien riittävyys on työnantajan harteilla, ja viime kädessä siitä Suomessa vastaa poliittinen järjestelmä, sanoo Leppänen.


Työtaistelutilanteesta ei yksikään hoitaja nauti. Asia riipaisee, koska kukaan ei halua hoidettavilleen pahaa.




Kyse terveydenhuollon tulevaisuudesta



Hoitajien palkkakuoppa olisi voitu luoda umpeen jo aikoja sitten. Leppäsen mukaan nyt päälle kaatuva työtaistelutilanne on muhinut jo periaatteessa 12 vuotta. Vuoden 1995 hoitajien työtaistelua voisi sanoa torjuntavoitoksi. Nyt on aika kuroa palkkakuoppa umpeen.


Helena Leppänen korostaa, ettei kyse ole pelkästään hoitoalan palkkauksesta. Nyt tapellaan koko julkisen terveydenhuollon tulevaisuudesta ja politiikan suunnasta. Kysymys on siitä, budjetoidaanko kunta- ja valtiotasolla sosiaali- ja terveydenhuoltoon tarpeeksi vai jatketaanko julkista sektoria rapauttavalla alibudjetoinnin tiellä.


Hoitoalan työntekijöiden kannalta tilanne ei ole sen kummempi kuin muillakaan aloilla. Jos työstä ei makseta riittävästi, niin hakeudutaan töihin muualle: yksityiselle sektorille, ulkomaille tai kokonaan muille aloille. Vaihtoehtoja on, ja moni hoitoalalle kouluttautunut ammattilainen niitä myös käyttää, mikäli palkkanäkymät eivät parane.




Neuvottelut jatkuvat



Vain kaksi tuntia irtisanoutumislukujen ilmoittamisen jälkeen Tehy ja kuntatyönantaja kutsuttiin valtakunnansovittelijan luokse sopimaan neuvottelujen jatkamisesta. Helena Leppäsen mukaan osatavoitteena olikin juuri jatkoneuvottelujen käyntiin saattaminen. Hoitajien palkkatavoite on nyt selvä ja myös työtaistelukeinot kaikkien tiedossa.


Leppänen, kuten muukin Tehyn väki, luottaa omiin neuvottelijoihinsa, mutta nopean ratkaisun saavuttaminen ei tällä hetkellä vaikuta todennäköiseltä. Niin suuret ovat näkemyserot osapuolien välillä.


–Alan kuin alan työtaistelu päättyy aina ennemmin tai myöhemmin. Me hoitajat pyrimme omasta puolestamme siihen, että prosessi olisi mahdollisimman lyhyt, summaa Leppänen.



MARKO KORVELA




Tue Tehyn työtaistelua! Allekirjoita verkkoadressi:


www.tehy.fi/viestinta/tahdon_tukea_tehylaisia

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli