Punaista dekkarikirjallisuutta kesään – osa 1

05.07.2024 - 14:45
Kuvituskuva: Pexels

Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä: Maltan haukan kirjoittanut Dashiel Hammet oli tunnettu vasemmistoaktivisti, joka toimi kommunistien peitejärjestöissä. Toisen maailmansodan aikana Hammett ja hänen vaimonsa, kirjailija Lillian Hellman toimivat useissa fasismin vastaisissa järjestöissä keräten rahaa fasismin vastaiseen toimintaan natsi-Saksan miehittämään Eurooppaan.

Hammett ja Hellman maksoivat molemmat toisen maailmansodan jälkeen pidätettyjen tovereidensa takuita. Hammett istui myös puoli vuotta vankilassa aatteensa puolesta, ja joutui vuonna 1951 senaatin kuultavaksi pahamaineisen senaattori Joseph MaCarthyn ja tämän avustajan Roy Cohnin eteen aatteestaan. Hammett kieltäytyi vastaamasta vedoten perustuslain viidenteen lisäykseen, mutta myöntäen käytännössä syyllisyytensä. Tämä johti Hammetin ja Hellmanin molempien joutumiseen mustalle listalle, ja molempien teoksia poistettiin yhdysvaltalaisista kirjastoista niin Yhdysvaltojen sisällä kuin Yhdysvaltojen kontrolloimista kirjastoista Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. 

Molempien maine on tänä päivänä palautettu, ja ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch ylläpitää Hellman-Hammett rahastoa kirjailijoille, jotka ovat joutuneet poliittisen vainon kohteeksi1.  

 

Suomalaisen dekkarin poliittiset jännitteet

Suomessa kovaksikeitetyllä dekkarilla on ollut aika ajoin huono kaiku poliittisessa mielessä. Suomessa on perinteisesti pidetty äärioikeistolaisina erityisesti Reijo Mäen Vares-sarjaa, jossa raa’an ja väkivaltaisen käsittelyn kohteeksi ovat joutuneet seksuaalivähemmistöt2 ja maahanmuuttajat3. Myöskään vihamielisyys erityisesti venäläisiä kohtaan ei ole ollut Vares-kirjoille vierasta, joissa venäläiset ja itä-eurooppalaiset naiset on kuvailtu lähinnä suomalaisen valkoisen miehen tyydyttäjiksi ja venäläiset miehet taas kylmäverisiksi murhaajiksi4

Mäen kerran vuodessa ilmestyviä dekkareita voisi kuvailla erääksi oireeksi egyptiläisen marxilais-leniniläisen filosofin ja taloustieteilijän Samir Aminin kuvailemasta halki maailman ulottuvasta liberaalista viruksesta, jossa kaikkea yhdysvaltalaista ihaillaan ja amerikkalaisia pidetään ”herrarotuna”5, koska yhdysvaltalaisen kapitalismin mallia pidetään ”järkevänä”. Yhdysvaltalaisten porvarillisten intellektuellien ja filosofien kuten esimerkiksi John Rawlsin ja Manuel Castellsin6 mukaan ei ole olemassa yhdysvaltalaista imperialismia, ainoastaan yhdysvaltalaista johtajuutta7. Tällaisena kovaksikeitetty dekkari on Suomessa monesti näyttäytynyt, aina romaanien nimiä kuten Sheriffi myötä. Myös positiivisia esimerkkejä kotimaisen dekkarikirjallisuuden voimasta on ollut, kuten Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää-sarja, jossa otettiin voimakkaasti kantaa yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen muun muassa romaanissa Harjunpää ja heimolaiset (1984) jossa otettiin kantaa romanien syrjittyyn asemaan. 

 

Proletaarinen realismi kaupallisena

Muualla Pohjoismaissa asia ei ole ollut näin epätasainen, vaikka tyylilajin kaupallisuutta on hyödynnetty viime vuosina reilulla kädellä myös kotimaisella tuotannolla kuten Sorjonen. Dekkarien lisäksi myös lastenkirjoja kirjoittanut ruotsalainen Henning Mankell aloitti uransa ”proletaarisen realismin genren” parissa tullen tunnetuksi kiivaana sosialistina, joka kirjoitti muun muassa lakoista. Huomattuaan, että dekkareilla tavoitti laajemman yleisön Mankell päätti ryhtyä kirjoittamaan dekkareita kuvatakseen yhteiskunnallista epätasa-arvoa8.

Mutta mitä kirjallisuus ylipäätään on, ja mikä on sen asema yhteiskunnallisen todellisuuden kuvaajana? Ja kenelle kirjoitetaan? Ranskalainen eksistentialistinen marxilainen filosofi Jean Paul-Sartre määritteli aikoinaan kirjailijan yhteiskunnallisen tehtävän seuraavasti toisen maailmansodan jälkeen:

”Orjille ei kirjoiteta. Proosateksti on solidaarinen sille ainoalle hallitusmuodolle, jossa sanoilla on jokin merkitys, demokratialle. Kun toinen näistä on uhattu, on myös toinen. Eikä riitä, että niitä puolustetaan kynällä. Tulee päivä, jolloin kynän on pakko pysähtyä ja silloin kirjailijan täytyy tarttua aseisiin. Milla tavalla tahansa te olettekin alkanut kirjoittaa, mitkä tahansa ovatkin ne mielipiteet, joita olette julistanut, niin kirjallisuus heittää teidät keskelle taistelukenttää: kirjoittaminen on eräs tapa tahtoa vapautta; jos olette aloittanut, te olette sitoutunut, tahdoittepa sitä tai ette.”9

Tämä pätee myös tätä tekstiä kirjoittaessa. Kirjoittaessa ihminen sitoutuu aina johonkin, puhutaan sitten valeuutisten tai vihamielisen puheen levittämisestä sosiaalisessa mediassa. Dekkarit ovat Sartren kuvailemaa proosaa, joten myös dekkareita kirjoittaessa kirjailija sitoutuu johonkin aatteeseen, aina ja väistämättä. 

 

Venäläisen dekkarin tsaaritar

Myös muualla, kuin Pohjoismaissa, on kirjoitettu dekkareita, jotka kuvaavat yhteiskunnallista todellisuutta. Venäjän dekkarikuningattareksi on kuvailtu Aleksandra Marininaa10, entistä miliisin everstiluutnanttia ja juristia joka tunnetaan kirjailijanimensä ulkopuolella nimellä Marina Anatoljelva Aleksejevna. Hän on kuvaillut hyvin tarkalla otteella Neuvostoliiton romahduksen tai hajottamisen jälkeistä venäläistä yhteiskuntaa. Marininan dekkarien päähenkilö on Anastasia ”Nastja” Kamenskaja, joka on jossain määrin kirjailijan alter-ego: Kamenskaja polttaa ketjussa tupakkaa, juo liikaa kahvia ja suosii tarkkaa loogista, mutta hidasta työtä miliisin ukkojen ”pokat kaulassa” taktiikan sijasta. Kamenskaja ei kuitenkaan kaihda voimankäyttöä, silloin kun se on tarpeen. 

On mielenkiintoinen kysymys, millainen miliisi Nastja Kamenskaja on rikosten miehisessä maailmassa. Kysymys on ollut niin mielenkiintoinen, että Kamenskajasta on filmattu myös tv-sarja, jota on näytetty 1990-luvulla myös Venäjän ulkopuolella maissa, joissa asuu merkittävä venäjää puhuva kielivähemmistö. 

 

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen

Millaisia yhteiskunnallisen epätasa-arvon muotoja Kamenskajan tutkimuksissa kuvataan, kun kyseessä on Neuvostoliiton romahtamista tai hajottamista seurannut yhteiskunta? Eräs teema on Venäjän monietnisen yhteiskunnan sisällä vallitseva epätasa-arvoisuus väestöryhmien välillä. Usein raakojen murhien ensimmäisiä epäiltyjä ovat tsetseenit tai inguusit. Etnisyys toistuu teemana Kamenskajan tutkimuksissa. Esimerkiksi romaanissa Kuoleman käsikirjoitus eräs romaanin rikollisista kuvaillaan jo etusivuilla näin: 

”Viime aikoina hän oli jopa ottaa itselleen kasteen ja samalla toisen etunimen. Kukaan ei tosin antaisi hänen vaihtaa tataarinimeään perinteiseen ortodoksinimeen ilman kunnon perusteita, vaikka hän antaisikin kastaa itsensä. Irek uskoi vakaasti, että etunimi oli hänen epäonnensa lähde ja sen vaihtaminen – vaikka sitten epävirallisestikin – muuttaisi hänen elämäänsä paremmaksi. Jos hän olisi syntynyt tataariperheeseen, nimi ei olisi haitannut yhtään, mutta niin hänen äitinsä kuin isänsä kuin kaikki isovanhempansa olivat niin venäläisiä kuin vain olla voi. Vanhemmat olivat vain keksineet hänelle tuollaisen nimen: Irek… se oli kuulemma tullut isän ystävältä ja hengenheimolaiselta, jonka kanssa he olivat nuorena istuneet yhdessä vankilassa. Isä oli antanut pojalleen nimen ystävänsä mukaan ajattelematta lainkaan, että nimi ei ole venäläinen. Siitä ei ollut mihinkään! Bolsoi-teatterin tanssijalle Irek Muhamedoville nimi sen sijaan sopi mainiosti. Mutta Irek Sergejevitš Sankin? Naurettavaa! Hän joutui sen vuoksi jatkuvasti vaikeuksiin!”

Tässä sitaatissa huomataan kaksi Marininan romaaneille tyypillista asiaa: 

Kirkon vallan palautus venäläiseen yhteiskuntaan, mikä tosin tapahtui jo Gorbatshovin glasnostin ja perestroikan aikana. Vielä 1979 NKP:n politbyroo oli tehnyt erillisen päätöksen korostaa tieteellisen ateismin painoarvoa osana taistelussa kasvavia kansallisuuskiistoja vastaan, ja nämä päätökset vahvistettiin uudelleen 1981 ja 198211. Gorbatshovin aikana tässä linjassa tapahtui kuitenkin raju ja opportunistinen muutos. Gorbasthov teki päätöksen jonka mukaan NKP otti osaa ortodoksisen kirkon 1000-vuotisjuhliin kesäkuusta 28.-1.7.198812.

Toinen tyypillinen asia on etnisten ryhmien välisen epätasa-arvoisuuden kasvu Neuvostoliiton romahtamisen tai hajottamisen jälkeen. Kuoleman käsikirjoitus -romaanin Irek ei osaa pitää tataarinimestään, eikä oikeastaan mistään mikä liittyy tataariuteen. Myös aiemmin mainittu Kaukasus nostetaan esiin Marininan romaaneissa useimmiten negatiivisessa valossa, kuten kirjassa Kaksoiselämää, jossa kirjankustannusalaa kuvaillaan raadolliseen ja rumaan sävyyn, erityisesti silloin, jos kustantajan etunimi on Nuzgat. Kirjankustannusalan rajuun kilpailuun viitataan usein Marininan romaaneissa, ja tätä kautta lukija saa arvokasta tietoa Venäjän valtavista ja muuttuvista kirjallisuusmarkkinoista.

Tiedonantaja jatkaa punaisen dekkarikirjallisuuden käsittelyä kiinalaisen dekkarikirjallisuuden ja saamelaisen dekkarikirjallisuuden osalta elokuun numerossa.

 

Kirjallisuus

Amin, Samir (2004/2022): The Liberal Virus. Permanent War and the Americanization of the World. Monthly Review Press, AAKAR BOOKS, Delhi. Julkaistu kustantajan luvalla uudelleen vuoden 2004 laitoksesta.

Marinina, Alexandra ( 2004): Kuoleman käsikirjoitus. Venäjänkielisestä alkuperäisteoksesta Nezapertaja dver suomentanut.

Smolkin, Victoria (2018): A Sacred Space is Never Empty. A History of Soviet Atheism. Princeton University Press. 

Sartre, Jean Paul (1948): Mitä kirjallisuus on? Esseitä II Ranskankielisestä alkuperäisteoksesta Quést-ce que literature? suomentaneet Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen. 

 

Lähteet

1https://www.hrw.org/human-rights-watch/hellman-hammett-grants, viitattu 20.06.2024, tarkistettu 26.26.2024

2 Kts. Esim. Huhtikuun tytöt 

3 Kts. Esim. Vares ja kaidan tien kulkijat 

4 Kts. Esim. Uhkapelimerkki 

5 Amin käyttää natsi-Saksan aikaista käsitettä Herrenwolk (Amin 2022, 77)

6 Amin 2022, 25. Espanjalaistaustaiselta Castellsilta löytyy myös Suomi-yhteys. Castells julkaisi yhdessä suomalaisen surullisen kuuluisan filosofin Pekka Himasen kanssa teoksen Suomen tietoyhteiskuntamalli (2001) ja Kestävän kasvun malli – globaali näkökulma (2013). Jälkimmäisen teoksen kohdalla 700 000 euron tutkimusrahoituksesta vaadittiin osaa takaisin, koska teoksessa ei esitetty varsinaisesti mitään ekologisen kasvun mallia (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/08/nakokulma-himasen-ja-castellsin...)

7 Amin 2022, 11

8 Bergman 2014, 53

9 Sartre 1967, 65. Vaikka Sartre oli marxilainen, niin Sartreen täytyy kuitenkin osata suhtautua kriittisesti marxilais-leniniläisen filosofian näkökulmasta. Sartrelle ihmisen olemassaolo ei kiinnity mihinkään, vaan lähtee liikkeelle tyhjyydestä. Tie tyhjyydestä ulos Sartrelle on rakkaus tai jumala, mutta jumalaa ei ole olemassa. Sartrelle ihminen on täysin vapaa kaikista siteistä, joko elämään tai kuolemaan. Tämä edustaa marxilais-leniniläisen filosofian näkökulmasta pessimismiä josta ei ole ulospääsyä, vapaus on vain yhteiskunnassa vallitseva suhde. 

10 ven. Алекса́ндра Мари́нина ja Мари́на Анато́льевна Алексе́ева

11 Smolkin 2018, 220

12 Smlkin 2018, 235

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri