Lakiesitys otti ison askeleen sairaalatoiminnan yksityistämisen suuntaan.
Keywords:
Työttömien Keskusjärjestö: "Vaadimme lisää työpaikkoja!"
Jo valmiiksi erittäin korkealla tasolla ollut pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt 7 % viime vuodesta. Työttömien Keskusjärjestön mielestä sen estämiselle ei näytä olevan riittäviä keinoja.
– Suomen työllisyydellä menee eurooppalaisittain vertailtuna hyvin huonosti. Avointen työpaikkojen määrä on laskenut rajusti. Työpaikkoja oli ilmoitettu julkiseen hakuun heinäkuussa yli puolet vähemmän, kuin edellisenä vuotena (TEM työllisyyskatsaus, Heinäkuu 2024). Missä ovat hallituksen konkreettiset toimenpiteet pitkäaikaistyöttömyyden poistamiseksi, järjestöstä kysytään.
Toimeentulotuella eläminen on tarkoitettu väliaikaiseksi ja se ei tutkitusti riitä inhimilliseen elämiseen.
Työttömien Keskusjärjestössä ollaan erityisen huolissaan palkkatuetun työn heikennyksistä, jotka astuvat voimaan 2.9.2024. Palkkatuki on ollut yksi harvoista käytännön keinoista työllistää pitkään työttöminä olleita. Lisäksi työttömyysturvan suojaosan poistaminen on vaikuttamassa osa-aikatyön vähenemiseen. Sosiaaliturvan leikkauksilla hallitus on yrittänyt pakottaa työttömiä töihin, mutta tässä taloustilanteessa vaikutukset ovat päinvastaiset.
Työttömien köyhyyttä ja ahdinkoa lisäävät myös 2.9.2024 alkavat ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennykset. Moni heistä on putoamassa Kelan toimeentulotuelle, joka vaikeuttaa merkittävästi työttömien arkista elämää. Toimeentulotuella eläminen on tarkoitettu väliaikaiseksi ja se ei tutkitusti riitä inhimilliseen elämiseen.
– Sosiaaliturvan poistaminen tuskin luo uutta työtä, mutta tekee ihmisten elämisestä mahdotonta. Vaadimme hallitukselta todellisia työllisyystekoja. Olemme valmiita talkoisiin, mutta järjestöjen rahoitusta on leikattu runsaasti. Julkisen sektorin tulisi kantaa vastuu ja työllistää enemmän työttömiä. Lainsäädäntö mahdollistaa teot, hallitukselta puuttuu vain tahto, todetaan Työttömien Keskusjärjestöstä.
Kirjoittajan artikkelit
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Maailma on syvän ympäristökriisin edessä. Perimmäiset syyt tälle ovat sidoksissa taloudellisen vallan ja riiston rakenteisiin.
- ‹ edellinen
- 4 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Miten pitkälle pääoma on valmis menemään, kun säästöjä haetaan sairailta, köyhiltä ja opiskelijoilta – niiltä, joilla ei ole enää mitään, mistä ottaa? Orpo-Purran hallituksen kaavailema sosiaaliturvan heikennys paljastuu toimenpidekokonaisuudeksi, joka ei lisää työllisyyttä, vaan vahvistaa valtion roolia kurinpitokoneistona: työkyvyttömiä ja osatyökykyisiä pakotetaan simuloimaan työmarkkinakelpoisuutta leikkausten uhalla.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.