Ay-liike nyt entistä laajemmin mukana Sosiaalifoorumissa

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin


- Vaikka jonkun mielestä nyt kolmannen kerran kokoontuva Suomen
sosiaalifoorumi ehkä merkitsee vain "lisää puhetta",
haluan korostaa, että eihän puhe ole pelkkää ääntä,
vaan se sisältää konkreettisia ehdotuksia konkreettisista
toimista nykymenon muuttamiseksi meille kaikille ihmisille järkevämpään
ja kestävämpään suuntaan.



Näin sanoo Suomen sosiaalifoorumin puheenjohtaja, vantaalaisen metallialan
yrityksen

Kavika Oy

:n monivuotinen pääluottamusmies

Kai
Laaksonen

.



Sosiaalifoorumin puheenjohtajan "siviilivirka" pääluottamusmiehenä
kuvaa osuvasti myös nyt siis kolmannen kerran järjestettävän
suuren kansalaisjärjestötapahtuman kehityssuuntaa.



- Toki ay-liike on rajoitetusti ja ennen kaikkea ay-liikkeen jäsenet
yksittäisesti olleet mukana myös kahdessa aiemmassa sosiaalifoorumissa,
mutta nyt ollaan mielestäni jo selvästi laajemmin mukana. Mm.
Elintarviketyöläisten liitto ja Rakennusliitto ovat lupautuneet
mukaan, ja Kunta-alan ammattiliiton KTV:nkin puheenjohtajan kanssa käydään
keskusteluja mukanaolosta, kertoo Kai Laaksonen - itse myös SAK:n Helsingin
paikallisjärjestön hallituksen jäsen.



Laaksosen mielestä Suomen sosiaalifoorumi onkin nyt kehittymässä
juuri siihen suuntaan kuin muuallakin, esimerkiksi Euroopassa, mutta jopa
koko maailman mitassa, eli laidasta laitaan koko kansalaisjärjestökentän
kattavaksi tapahtumaksi, jossa ennen kaikkea juuri myös ay-liikettä
tarvitaan mukana.





Maailman sosiaalifoorumihan

on muutaman viime vuoden aikana
kasvanut globaalin kansalaisyhteiskunnan ehkä tärkeimmäksi
keskustelufoorumiksi. Sosiaalifoorumi toimii avoimena tilana, jonne tasa-arvoisen
ja demokraattisen yhteiskunnan kannattajat voivat tuoda näkemyksiään
laajempaan keskusteluun. Erilaisten mielipiteiden ja taustaryhmien kirjo
on todella laaja.



Kolme ensimmäistä maailman sosiaalifoorumia järjestettiin
Brasilian Porto Alegressa ja tänä vuonna Mumbaissa, Intiassa.
Tammikuussa järjestettyyn Mumbain sosiaalifoorumiin osallistui yli
100 000 ihmistä lähes sadasta maasta, myös Suomesta.



Maailman sosiaalifoorumin lisäksi järjestetään myös
alueellisia ja paikallisia sosiaalifoorumeita - mm. Euroopan sosiaalifoorumi
ja nyt siis Suomen sosiaalifoorumi.



Sosiaalifoorumi on paitsi suurten joukkojen tapahtuma myös "liikkeiden
liike". Siellä paikallinen, alueellinen ja kansainvälinen
keskustelu kohtaavat toisensa; ihmiset ja kansalaisliikkeet verkostoituvat
ja toimivat yhdessä.






Suomen sosiaalifoorumin puheenjohtaja Kai Laaksonen korostaa, että
tämänvuotisen tapahtuman pääteema "Julkisten palvelujen
puolesta" koskee kaikkia ihmisiä.



- Kuntien yksityistämisvimma ja yleensäkin kuntatalous ovat
jokapäiväisiä puheenaiheita. Kuntien palvelutaso heikkenee
samalla kun yksittäisten palvelujen hintataso silti nousee, ja näissä
palveluissa toimivien työntekijöidenkin työolot huononevat.
Näköpiirissä on pelko, että kehitys lähenee sitä,
mikä on jo toteutunut mm. Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, Laaksonen
toteaa.



Samaan hengenvetoon hän mainostaakin sosiaalifoorumiin tulevaa norjalaista
alustajaa

Asbjörn Wahlia

, joka toimii Norjassakin uhkaavia kuntapalvelujen
yksityistämisiä vastustavan

For velferdsstaten

("Hyvinvointivaltion
puolesta) -kansalaisliikkeen koordinaattorina.



- Toki sosiaalifoorumiin tulee vieraita myös muualta. Esimerkiksi
Maailman sosiaalifoorumin terveiset tulevat esittämään WSF:n
kansainvälisen neuvoston jäsenet

Moema Miranda

Brasiliasta
ja

Subash Lomte

Intiasta, Kai Laaksonen kertoo.



Hänestä sosiaalifoorumi on ainutlaatuinen tilaisuus kerran
vuodessa päästä kosketuksiin ihmisiin, jotka edustavat alansa
ehdotonta huippua ja asiantuntemusta. Erityisesti ay-liikettä kiinnostava
foorumin teema on myös mm. harmaa talous, jolla työntekijöiden
työehtoja poljetaan,



- Eiköhän tuossa jo ole tarpeeksi hyvä syy jokaisen tulla
mukaan osallistumaan foorumiin, hän sanoo.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli