Raitio- ja metrohenkilökunnan lakko alkoi tänään. Tiedonantajan haastattelussa kuullaan Raitio- ja metrohenkilökunnan yhdistyksen (JHL) puheenjohtaja Petri Lillqvistia, jonka mukaan peruste yhtiöittämiseen on muuttunut matkalla.
Beirutin räjähdyksen uhrit tarvitsevat apua
Libanonin kommunistinen puolue on ilmaissut järkytyksensä ja suurimman osanottonsa kaikille niille, joiden perhettä ja läheisiä kuoli Libanonin pääkaupungin Beirutin satamassa tiistaina sattuneessa varaston räjähdyksessä. Tärkeintä on heidän mukaansa tässä tilanteessa ratkaista akuuttikriisi ja sen jälkeen selvittää syyt tapahtuneeseen.
- Vetoamme kaikkiin, mutta tietenkin erityisesti kommunisteihin, että osoittaisitte solidaarisuutenne kaikille niille, joita räjähdys on haavoittanut tai joiden koti on tuhoutunut. On erittäin tärkeää saada kodit kaikille kodittomaksi jääneille, toteaa LKP tiedotteessaan.
Kaupungissa tarvitaan tällä hetkellä kiireelllisesti lisää resursseja terveydenhuoltoon ja kaikkien sosiaalisten instituutioiden ja järjestelmien vahvistamiseen, sillä niihin kohdistuu juuri nyt valtava rasitus. Erityisen haasteen asettaa se, että myös koronalta suojautuminen on hoidettava asianmukaisesti.
- Tärkeintä tässä tilanteessa on huolehtia akuutin kriisin hoitamisesta ja sen lisäksi estää vastaavat tapahtumat tulevaisuudessa. Tähän puolue käyttää kaikki käytössään olevat resurssit, todetaan LPK:n tiedotteessa.
Kriisin ratkettua on selvitettävä perusteellisella ja läpinäkyvällä tutkimuksella se, mitä todella tapahtui ja etsittävä ja asetettava vastuuseen ne henkilöt, jotka myötävaikuttivat tämän kansallisen katastrofin tapahtumiseen.
Kirjoittajan artikkelit
Yhdysvallat tuskin on lopullisesti luopunut Afganistanista, mutta sen suurvaltapoliittisten pelien hinnan maksavat nyt ne afganistanilaiset, jotka joutuvat elämään Talebanin hallinon alla. Tie rauhaan on hyvin pitkä.
Intian oikeistohallitus on iskenyt riippumatonta mediaa edustavan, New Delhissä sijaitsevan NewsClickin toimistoon ja ratsannut lehtitalon työntekijöiden asuntoja. Tiedonantajan päätoimittaja pitää ratsiaa rikoksena vapaata journalismia kohtaan.
- ‹ edellinen
- 2 / 18
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Kaikki kolme kärkiehdokasta Turkin presidentinvaaleissa ajoivat käytännössä oikeistolaista politiikkaa.
Kreikan kommunistinen puolue KKE oli selvä voittaja maan parlamenttivaaleissa saaden yhteensä 7,23 prosenttia äänistä. Vaalien kärkipuolue, oikeistolainen Uusi demokratia ei suostu hallituskoalitioon toisten puolueiden kanssa, joten maata odottaa uudet vaalit todennäköisesti heti kesäkuussa.
Pääministeri Marin osallistui eilen 10.3. Ukrainassa äärioikeistolaisen koalition aseellisen siiven johtohahmon Dmytro Kotsjubailon hautajaisiin. Marin kunnioitti fasistijohtajan muistoa Mykhailon katedraalissa Kiovassa.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.