Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Keywords:
Öcalanin asianajajat vaativat kiireellistä pääsyä vangitun luokse
Kurdistanin työväenpuolueen (Partiya Karkerên Kurdistan, PKK) pitkäaikaisen johtajan Abdullah Öcalanin asianajajat vaativat eilen kiireellistä pääsyä vangitun luokse, kun huhut puoluejohtajan kuolemasta Turkissa levisivät sosiaalisessa mediassa. Asiasta kertoo Morning Star.
Asrinin asianajotoimisto vaati, että ainoa tapa selvittää, pitävätkö huhut paikkansa, on mahdollisuus kommunikoida puoluejohtajan kanssa.
Lausunnossaan asianajotoimisto totesi suhtautuvansa tällaisiin väitteisiin erittäin vakavasti ja lisäsi, että se ei ole pystynyt tapaamaan Öcalania pitkään aikaan.
PKK:n johtajan viimeinen puhelu oli hänen veljelleen maaliskuussa 2020, eikä hänestä ole kuultu siitä lähtien.
Suurin osan vankila-ajasta eristyksissä
Öcalanin asianajajat ovat tehneet useita hakemuksia hänen tapaamisekseen, mutta viranomaiset ovat hylänneet kaikki. Tämä loukkaa vangitun oikeuksia myös kansainvälisen oikeuden mukaan.
Öcalan on ollut suurimman osan ajastaan vankilassa eristyksissä, ja hänet on pidetty Imralin saarella Marmaranmerellä vuodesta 1999 lähtien.
Huhut puoluejohtajan kuolemasta kiertävät usein. Eräs lähde kertoi Morning Starille, että viimeisimmän huhu tarkoitus saattaa olla häiritä tulevaa kurdien uudenvuoden newroz-juhlaa.
– Jälleen kerran kehotamme poliittisia ja hallintoviranomaisia lopettamaan eristyksen, Asrinin lakitoimisto sanoi ja lisäsi hakevansa kiireellistä vierailua PKK:n johtajan luo.
Kirjoittajan artikkelit
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Terveydenhuollon riittämättömät resurssit ja STEA-rahoituksen karsiminen sotejärjestöiltä osuvat kipeästi niihin vanhempiin, jotka saavat lapsensa tulevaisuudessa. Jo tällä hetkellä näkyvät ilmiöt, kuten vanhempien uupumus ja nuorten pahoinvointi, tulevat hyvin todennäköisesti lisääntymään.
- ‹ edellinen
- 6 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Tarkalleen tänään 10. heinäkuuta vuonna 1985 Ranskan valtio pommitti Greenpeacen Rainbow Warrior-aluksen upoksiin. Pääoman keinot ovat kehittyneet: räjäyttävät pommit ovat saaneet rinnalleen mm. SLAPP-kanteet, sääntelyrakenteita ja markkinamekanismeja, jotka pyrkivät hiljentämään kansalaisyhteiskuntaa. Neljä vuosikymmentä myöhemmin ympäristöaktivismia ei ole vaimennettu.
Kun asevarusteluun virtaa miljardeja, leikataan koulutuksesta, sosiaaliturvasta ja ilmastotoimista – kenen turvallisuutta oikein puolustetaan? Tiedonantajan bloggaaja Hannu Ketoharju pohtii uusimmassa kirjoituksessaan, kuinka asevarustelun kiihtyminen Euroopassa – erityisesti Naton viiden prosentin BKT-tavoitteen varjolla – hyödyttää ase- ja energiayhtiöitä samalla kun työväenluokkaa kuritetaan leikkauksin. Manifesti saksalaisten sosialidemokraattien johdolla vaatii suunnanmuutosta: diplomatiaa, aseistariisuntaa ja resurssien ohjaamista yhteiseen hyvinvointiin. Kriittinen kysymys kuuluu: rakentuuko turvallisuus aseista vai oikeudenmukaisuudesta?
Mitä tapahtuu, kun hoitajat, opettajat ja matalapalkkaiset työläiset nousevat kapitalistisen järjestelmän marginaalista politiikan keskiöön? Chilessä vastataan nyt: kommunisti Jeannette Jara voitti vasemmiston esivaalit ja tavoittelee marraskuussa maan presidenttiyttä. Hänen kampanjansa ei nojaa suurpääoman lahjoituksiin, vaan työväenluokan vaatimuksiin – elämiseen riittävään palkkaan, julkiseen terveydenhuoltoon ja demokratiaan, ei diktaattorien perintöön. Kun vanhan vallan edustajat pyrkivät palauttamaan Pinochetin aikaisen järjestyksen, Jaran ehdokkuus on muistutus siitä, että historiaa ei tarvitse toistaa – sen voi myös murtaa. Tämä ei ole vain Chilen, vaan koko työväenliikkeen taistelun paikka.