Disneyn lempilapset

Alkuperäinen kirjoittaja:

3D-filmi kaksiulotteisista henkilöistä yksiulotteisessa bändissä. Ohjaaja Bruce Hendricksin ajatuksenjuoksun on täytynyt kulkea tätä rataa, kun hän on kuvannut toista kokopitkää elokuvaansa musiikkiin verhoutuneesta poptuotteesta Jonas Brothersista.

Olipa kerran, kauan kauan sitten aika, jolloin Disney joutui vielä maksamaan ammattilaisille käsikirjoituksista, jotka antoivat viihdemammutille tekosyyn tuhlata omaisuuksia nuoriin tähtilupauksiin ja liutaan erikoistehosteita. Myöhemmin yritys käytti vielä suurempia summia tehdäkseen näistä fiaskoista 3D-elokuvia; luonnollisesti uudet kalliit tuotannot antoivat sille oikeutuksen nostaa kalliiden lippujen hintaa entisestään.

Sitten eräänä kauniina päivänä Disney sai loistoajatuksen. Miksi maksaa luovasta työstä, kun panostus 3D-tekniikkaan riittää? Tarvitaan vain suosittu teinibändi, jota kuvata.

Tarkemmin ajatellen, miksi vaivautua roikkumaan Hannah Montanan tai vastaavan idolin kannoilla road-elokuvaa muistuttavalla kiertueella, kun yleisön houkuttelemiseksi riittäisi kokoillan promootiofilmi yhdestä ainoasta konsertista? Ja juuri näin Hendricks tekeekin nousevasta poikabändistä kertovassa uutuudessaan Jonas Brothers: the 3D concert experience (USA, 2009).

Ollaanpa rehellisiä: poikabändit ovat lyhytikäisiä tuotteita. New Edition, "N Sync, Backstreet Boys, New Kids on the Block, Take That – paria ex-jäsenten huumehouruisilla kuulumisilla revittelevää skuuppia lukuun ottamatta suuri yleisö on autuaasti unohtanut vanhat, ja vanhentuneet, idolinsa. Justin Timberlake, Robbie Williams ja Bobby Brown ovat toki poikkeuksia, mutta useimmiten aikuistuneen poikabändiläisen uudet toimenkuvat vaihtelevat lähinnä hyttysliigan musiikkituottajan, katsojien sääliin vetoavien roolien luottonäyttelijän tai tulevan päihdevieroitushoidon julkkiksen välillä.

Itse musiikkigenren valmistusohje on yksinkertainen: roiskaus päälleliimattua R&B:tä, muutama viiva, jokunen kristillisillä arvoilla kuorrutettu, joskin sanomaltaan tyhjänpäiväinen raita, sieluton junnaava kitarariffi siellä täällä ja voilá! Liukuhihnalta pullahtaa väritön, hajuton ja mauton, kiltillä pullamössöseksillä viimeistelty tekele, jota Jackson Five ja jopa Partridge Family, tuo TV:n luoma tylsyyden huipentuma, olisivat halveksuneet.

Jonas-perheen poikien viesti ei jää kuitenkaan missään vaiheessa epäselväksi. Vaikka ihmiskunnan koko olemassaolon kyseenalaistava ja kaukonäköisyyden tarpeesta kertova kappale 2525, tuo hippikauden rakas lapsi, muistuttaakin nimensä puolesta veljeskatraan hittiraitaa 3000, ovat teokset sanomaltaan kovin eri linjoilla. Disneyn kalliit silmäterät arvioivat tulevaisuuden yhteiskunnan kehitysastetta seuraavanlaisesti:

Matkustin vuoteen 3000

Tämä biisi oli myynyt moninkertaisesti platinaa

Kaikki ostivat seitsemännen albumimme

Se myi enemmän kuin Kelly Clarkson.

Aikamoisia visionäärejä. Mutta pojathan ovat vasta 22-, 20- ja 19-vuotiaita, joku voisi muistuttaa. Niinpä, mutta miksi bändin naiivia uhoa huokuva maailma sitten muistuttaa niin paljon heidän nuorten faniensa varhaisteinitodellisuutta?

Yhtyeen jäsenten ja lapsifanien sielunelämää yhdistävää mystistä puuttuvaa lenkkiä etsiessäni päädyin vaeltelemaan päämäärättömästi Youtuben loputtomiin polveilevilla kukkuloilla ja leiriydyin lopulta usean orkesterille omistetun blogin laitamille. En löytänyt sanaakaan siitä, mitä teini-idolit haluavat musiikillaan viestittää, mitä he toivovat edustavansa tai mitkä asiat ovat heille tärkeitä. Sen sijaan teksteissä toistuvat muutamat avainsanat, mm. kristillisyys, tervehenkisyys ja selibaatti, kaikki suoria lainauksia pojilta.

Kun Beatlesit saivat yleisönsä tanssimaan läpi Kovan päivän illan myöhään yöhön asti, Kevin, Joe ja Nick lähettävät katsojansa unten maille hyvissä ajoin ennen puoli yhdeksän uutisia.

On sanomattakin selvää, ettei Jonas Brothers ole kantaaottava poikabändi, koska termi on jo itsessään ristiriitainen, mahdoton yhtälö. Yhtye on pikemminkin nuorisokulttuurin ikonimainen ruumiillistuma, nuoruuden uusi pyhä kolminaisuus. Näitä purematta nieltäviä jumalia markkinoidaan massoille, jotka lohduttautuvat palvomalla ketä tai mitä vain – kunhan se on oikeanmerkkinen trendituote.

RORY WINSTON

Käännös KATARINA ALANNE

2 tähteä