“En valinnut musiikkia, musiikki valitsi minut”

Vietnamin sodan loppuminen ja Salvador Allenden traaginen kuolema olivat nuorelle Kiti Neuvoselle tärkeitä käännekohtia 1970-luvulla.

– Koko maailma, kaikki maanosat tulivat nuoren ihmisen syliin. Koimme valtavaa yhtenäisyyttä koko maailman työtä tekevien kanssa. Tämä on kasvattanut minua, se oli yksi yliopisto lisää. Näin hahmotti koko maailman; tovereita ja kansainvälistä toimintaa oli kaikkialla, hän muistelee nuoruutensa merkkipaaluja.

Solidaarisuus on hyvin keskeinen eetos joka leimaa Neuvosen sukupolvea. Yhteisvastuun lisäksi hän näkee myös tärkeänä seikkana ikäluokalleen 1960-70-luvuilla maahamme rakennetun sosiaaliturvajärjestelmän: päivähoidon, peruskoulun, kansanterveyslain, työttömyysturvajärjestelmän.

– Kaikki isot asiat, joita nyt ajetaan alas. Olen nähnyt kun järjestelmä on luotu, ja näen nyt miten oikeistohallitus ajaa sitä alas.

Suomen pikku-Viipurissa Lahdessa evakkoperheeseen Sortavalasta syntynyt laulaja, runoilija ja radiotoimittaja Kiti Neuvonen on elänyt vasemmiston taistelussa mukana koko ikänsä, nuoresta tytöstä.

– Minua on myös viime aikoina huvittanut se, nyt tultua esiin teiniliiton mustia listoja ja muita, että kuinka pelottavia me olimme. Mehän olimme hyvin vaarattomia nuoria ihmisiä, jotka olimme vain idealisteja ja järkytimme näin poliittista järjestelmää.

Vallankumouksen papittaria

– Opiskelin Savonlinnan taidelukiossa vuonna 1968 kun Vanha vallattiin. Sisareni piti yhteyttä ja minusta tuntui, että olin jumalan selän takana, kaikki tapahtui Helsingissä. Niinpä tulin Lahden kautta Helsinkiin ja suurin piirtein suorin jaloin kävelin ylioppilasteatteriin ja sanoin, että haluan tulla tänne mukaan, Neuvonen muistelee. Ylioppilasteatteriin hän myös pääsi. Tällöin perustettiin teatterin vaalityöryhmä Vanha Myyrä.

– Teimme ylioppilasteatteriin näytelmän Vanhan valtaus, jonka Timo Kallinen ohjasi. Siinä laulettiin muiden muassa Kansainvälinen rokkiversiona, Vanha Myyrä syntyi sitä myötä.

– Äidilleni se oli vähän kauhistus, mutta hän pesi kukkahuivini ja sanoi vain, että sinulla pitää olla siistit vaatteet kun esiinnyt.

Helsingin aika oli Neuvoselle haipakkaa metallin lakkoineen ja rauhanliikkeineen.

– Koko elämä oli osallistumista, välillä kerettiin käydä kotona nukkumassa ja istumassa punkkulasin ääressä. Koko ystäväpiiri oli samoja aktiivisia ihmisiä. Sitten tulivat Berliinin laulujuhlat ja sen perään Berliinissä oli vielä Maailman nuorison festivaalit.

– Olimme vallankumouksen papittaria, Aulikki Oksanen, Kaisa Korhonen, Annariitta Minkkinen ja minä. Meitä oli joukko naisia, jotka nousivat esille. Kelpasin kaikkiin juhliin esiintymään ja minua arvostettiin työväestön, ammattiyhdistysliikkeen piirissä.

Laulajan ura otti Neuvosen otteeseensa, jonka myötä hän tuli koko Suomelle tutuksi; ei vähiten Anu Kaipaisen sanoittaman ja Kaj Chydeniuksen säveltämän Nuoruustangon myötä. Kappaleen, jonka myötä huokailee jo kolmas, ellei neljäs sukupolvi.

– Vasta vuosien, vuosien päästä havahduin siihen, että siitä muodostui oman sukupolveni ikivihreä rakkauslaulu. Siihen kappaleeseen sisältyy yhä se sama ehdottomuus ja nyt katsoessani kuusikymmentävuotiaana sitä, on se minulle yhtä rakas.

Ei aivan vaivatta puolueeseen

SKP:n Etu-Töölön puolueosasto oli jo hyväksynyt Kiti Neuvosen puolueen jäseneksi, mutta keskuskomitea otti asian käsiteltäväkseen.

– Tämä on jäänyt hauskana muistona mieleen. Olin nuorena parikymppisenä tyttönä opetellut puolueohjelman ja muut ulkoa. Minulta kysyttiin kauhean vaikeita poliittisia kysymyksiä, muun muassa mitä mieltä olen Taisto Sinisalosta ja Aarne Saarisesta. Yritin luovia tilanteen vastaten, että minusta molemmat ovat hyviä tovereita. Enhän näistä paljoa tiennyt – osasin vain laulaa, karjalaistyttö miettii nyt.

Neuvonen tutustui samoihin aikoihin myös SKP:n entiseen puheenjohtajaan Ville Pessiin, joka olisi halunnut lähettää hänet Berliiniin opiskelemaan musiikkia. Pessin pettymykseksi näin ei koskaan käynyt.

– Niin tulin Tampereelle opiskelemaan ja menin täällä konservatorioon. Olen saanut sitten ensimmäisen puolueen jäsenkirjan virallisesti vuonna 1973 Tampereella. Silloinen puoluepiirin sihteeri Esko Malmberg kirjoitti sen minulle siltä istumalta.

Tampereella Kiti Neuvonen on vaikuttanut puolueen piiritoimikunnassa ja työvaliokunnassa sekä kaupungin kulttuurilautakunnassa. Neuvonen näki myös ristiriitojen vuodet. Niistä hän ei ole ollut koskaan niistä katkera, ei edes puolueen hajoamisesta.

– Se oli rankkaa aikaa, mutta yritimme tehdä töitä, laulaa ja käydä esiintymässä kaikkialla mihin meitä pyydettiin. Vaikka päälläni oli sininen paita, silti minulla oli paljon punapaitaisiakin ystäviä. Samat laulut kaikuivat molemmilla puolin yhtä lailla. Se oli vain se hurja railo, mikä tapahtui jossain ihan muualla kuin meidän keskuudessa. Esimerkiksi Berliinin festivaaleilla olimme yhtä suurta perhettä. Olimme vasemmistolaisia nuoria Suomesta.

Tämän päivän maa

Miltä maamme politiikka näyttää tänään sen tuoksinassa koko ikänsä mukana olleen silmin?

– Hyvin sekavalta. Lehti- ja televisiomainoksilta, myyvää kauppatavaraa luovilta imagonluojilta, joilta voidaan ostaa vaalikampanja ilman sisältöä. Ääniä voi ostaa rahalla. Politiikka ei synny enää ihmisistä tai puolueiden sisältä. Tämä vie ihmisen henkilökohtaisen ratkaisun ja sitoutumisen aatteisiin paljon kauemmaksi. Kaikki on vain yhtä markkinatoria, Kiti Neuvonen tuskastuu.

Kiti Neuvonen määrittelee itsensä nyt “kodittomaksi vasemmistolaiseksi”. Mitä hän tällä tarkoittaa?

– En hampaattomuuden ja profiilittomuuden vuoksi kuulu mihinkään puolueeseen – äänestän kuitenkin. Pitäisi nostaa asiat käsitteiden takaa esille. Tiedonvälitys on niin nopeaa ja ihmisten tietoisuus politiikasta on pinnallinen, hän harmittelee.

Yhteiskunnan kulutus- ja yksilökeskeisyyttä Neuvonen pitää hyvin valitettavana. Häntä nyppii nähdä ympärille levittäytynyt tavarahysteria. Hänestä olisikin äärimmäisen tärkeää nähdä pitkällä tähtäimellä se miten rakenteita voidaan kehittää niin, että tässä maailmassa voisivat myös lapset ja lapsenlapset elää.

– Sitten kun satatuhatta ihmistä päättää kierrättää ja sammuttaa valonsa, sillä on vaikutusta. Olimme aikoinaan joukkovoima, mutta tänä päivänä se lähtee siitä, että me yksilöinä teemme valinnat ja kun meitä on tarpeeksi monta yksilöä, jotka tekevät sen oikean valinnan, silloin tapahtuu muutos. Vastuu on meillä, emmekä voi siirtää sitä itseltämme pois.

Kiti Neuvosen kuusikymppiset YLE:n Satumaassa