Georgia, Nato ja Suomi

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 18 / 8.5.2009

Georgian hallitus kertoi viime tiistaina taltuttaneensa sitä vastaan suunnatun sotilaskapinan Muhrovanin sotilastukikohdassa. Georgian puolustusministeriö kertoi Venäjän rahoittaneen kapinallisia. Presidentti Mihail Saakashvilin mukaan kapina oli minimissään Venäjän yritys häiritä Georgiassa keskiviikkona alkanutta Naton sotaharjoitusta, maksimissaan kaataa hallitus ja tappaa hänet, presidentti.

Georgian oppositio arvioi, että "kapina" oli yksiselitteisesti maan vallanpitäjien järjestämä ja tarkoitettu viemään huomiota pois valtion todellisista ongelmista ja opposition jatkamista katuprotesteista.

Venäjä kiisti jyrkästi kaikki sen osallisuutta koskevat syytökset. Rajuimmissa kommenteissa Saakashvilia kehotettiin kääntymään lääkärin puoleen ja Natoa pitämään harjoituksensa mieluummin hullujenhuoneella. Ulkoministeri Sergei Lavrov kutsui tarinaa kapinasta Georgiassa uudeksi provokaatioksi sekä informaatio- että geopoliittisella kentällä. Hänen mukaansa ei ole sattumaa, että provokaatio tehtiin juuri Venäjän varoituksista huolimatta pidettävien Naton sotaharjoitusten aattona.

Todennäköisesti provokaatiosta onkin kyse, vaikka Saakashvili onkin autoritaarisen komentonsa ja tappioon päättyneen hyökkäyssotansa takia menettänyt niin kansalaisten kuin armeijankin kannatuksen, eikä kapina armeijassa ole sinänsä ajatuksena mahdoton. Saakashvili tarvitsee provokaatioita ja lavastuksia pysyäkseen vallassa ja säilyttääkseen USA ja Naton tuen.

Suurissa mielenosoituksissa on vaadittu yhä päättävämmin Saakashvilin eroa ja ennenaikaisia vaaleja. Oppositio on ilmoittanut, että protesteja jatketaan kunnes nämä tavoitteet on saavutettu.

Paine Saakashviliin kohdistuu myös ulkoa käsin. USA:n ja Naton hiljaisella suostumuksella ja aseilla käydyn hyökkäyssodan päättyminen nöyryyttävään tappioon oli katastrofi myös Saakashvilin ulkomaisille isännille.

Myös sodan valheelliset perustelut alkavat vihdoin paljastua lännessäkin. EU:n komissio on laatinut selvityksen viiden päivän sodasta. Aineistoon on kuulunut muun muassa Venäjän tiedustelun sieppaama ja EU:lle toimittama Georgian ylimmän johdon 7. elokuuta 2008 päivätty salainen "Käsky n:o 2", joka osoittaa, että Georgia ei puolustautunut Venäjän hyökkäystä vastaan vaan hyökkäsi. Se oli tarkoin ennalta suunnitellut hyökkäyssodan ja keskittänyt 12 000 sotilasta ja 75 panssarivaunua Etelä-Ossetian rajalle elokuun 7. päivän hyökkäystä varten.

Venäjän tiedusteluyksiköt ovat saaneet haltuunsa paljon enemmänkin arkaluontoista aineistoa, muun muassa Saakashvilin USA:n, Israelin ja EU:n kanssa käymää viestienvaihtoa. Lännessä tämä tiedetään.

Saakashvilin viehtymyksestä provokaatioihin saatiin viime vuoden marraskuussa uusi, tosin hissun kissun julkisuudessa sivuutettu, osoitus. Saakashvili käytti Puolan presidentin Lech Kaczynskin Georgian-vierailua hyväkseen ja lavasti tätä ja mediaväkeä varten ammuskeluvälikohtauksen. Maailmalle levitettiin "uutista", jonka mukaan Etelä-Ossetian puolelta ammuttiin, kun presidenttien autosaattue lähestyi Georgian poliisin tarkastusasemaa Etelä-Ossetian rajalla. Asiaa tutkittuaan Puolan turvallisuuspalvelu ABW tuli pian siihen päätelmään, että väitetty hyökkäys ja ammuskelu oli georgialaisten lavastama provokaatio.

Saakashvilista on tullut yhä suurempi ja vaarallisempi rasite sekä georgialaisille että Georgian paapojillekin. Ajatellaanpa vaikka Georgian Nato-jäsenyyttä.

Vain Saksan ja Ranskan vastustus esti George W. Bushin hallintoa ajamasta Naton huippukokouksessa läpi päätöstä Georgian hyväksymisestä jäseneksi. Vaikka Barack Obaman hallinto ei nyt julkisesti harjoita painostusta Georgian liittämiseksi Natoon, sen jäsenyys on yhä agendalla.

Jos Georgia olisi ollut Naton jäsen sen ja Venäjän välisen sodan aikana, lännen hallitusten ja median suhtautuminen sotaan olisi ollut jos mahdollista vielä yksisilmäisempää kuin se viime vuonna oli. Ja ennen kaikkea: sota olisi laukaissut Naton 5. artiklan, joka olisi vaatinut muita jäsenvaltioita tulemaan hyökkääjän, siis Georgian, avuksi. Näin yksi sotahullu psykopaatti ja huumaavien aineiden väärinkäyttäjä olisi saattanut suistaa Naton sotaan Venäjän kanssa.

Tätä kysymysketjua voidaan jatkaa hypoteesilla, että Suomikin olisi ollut Naton jäsen. Miten Suomi olisi 5. artiklaa noudattanut? Tai kysytään ronskimmin: mihin sotatoimiin Venäjää vastaan Suomi olisi ryhtynyt?

ERKKI SUSI