Vuoden 2023 heinäkuusta lähtien jokainen kuukausi oli ollut vähintään 1,5 celsiusastetta esiteollisen ajan tasoa korkeampi, ja maailman keskilämpötila oli viimeisten 12 kuukauden aikana 1,63 astetta lämpimämpi kuin teollisen ajan aikana. Olemme lähellä yhä vaarallisempia ilmastovaikutuksia.
Keywords:
Grano polkee edelleen työehtoja, työntekijät lakkoon huomenna
Teollisuusliitto vaatii yhdessä Granon työntekijöiden kanssa, että Grano työnantajana
1. noudattaa media- ja painoalan yleissitovan työehtosopimuksen mukaisia yhtäläisiä työehtoja kaikkiin työntekijöihinsä takautuvasti alkaen 1.3.2020,
2. noudattaa Suomen lainsäädäntöä ja kunnioittaa työntekijöiden perusoikeuksia kuten järjestäytymis– ja neuvotteluoikeutta, ja
3. tunnustaa työntekijöiden valitsemat luottamushenkilöt.
Teollisuusliitto käynnistää lakon Grano Oy:ssä keskiviikkona 10. kesäkuuta. Lakon on määrä kestää viisi päivää ja se koskee yli 500 Granon työntekijää eri puolilla Suomea. Ylityökielto alkoi maanantaina 8.6. ja päättyy sunnuntaina 21.6.
Lakko koskee toimipisteiden kaikkia töitä katsomatta työntekijän tehtävää tai sitä, onko henkilö Teollisuusliiton jäsen. Lakon ulkopuolelle on rajattu lääkinnällinen suojavarustetuotanto.
– Työtaistelun syynä on se, että Grano on kieltäytynyt soveltamasta media- ja painoalan yleissitovaa työehtosopimusta ja sen mukaista luottamusmiesjärjestelmää kaikkiin työntekijöihinsä. Kyseinen työehtosopimus on graafisen alan ainut yleissitova työehtosopimus, jota yrityksen pitää noudattaa. Grano on kuitenkin käyttänyt suurimpaan osaan työntekijöistään (noin 90 prosenttia) yksipuolisesti itse määrittelemiään työehtoja, jotka ovat Teollisuusliiton ja työnantajia edustavan Medialiiton solmimaa media- ja painoalan työehtosopimusta huonommat, kerrotaan liitosta.
– Teollisuusliitto on yhdessä työntekijöiden kanssa yrittänyt keskusteluin ja vetoomuksin vaikuttaa Granoon työnantajana, että se ryhtyy soveltamaan media- ja painoalan yleissitovaa työehtosopimusta kaikkiin työntekijöihinsä. Yritys on tästä järjestelmällisesti kieltäytynyt. Näin siitä huolimatta, että työntekijöiden keskuudessa tehdyn kyselyn mukaan 98 prosenttia kannattaa yleissitovan työehtosopimuksen noudattamista, ja että 430 työntekijää jätti Granon johdolle 2. kesäkuuta vetoomuksen saman asian puolesta, liitosta jatketaan.
Lakko ja ylityökielto ovat laillisia toimenpiteitä.
– Lakko ja ylityökielto ovat laillisia toimenpiteitä. Työrauha on voimassa vain yrityksissä, jotka ovat järjestäytyneet kullakin sopimusalalla Teollisuusliiton sopijaosapuolena toimivaan työnantajajärjestöön. Grano ei ole Medialiiton jäsen, jolloin työrauhavelvoite ei koske Granon työntekijöitä. Liiton julistama ylityökielto puolestaan on aina laillinen toimenpide. Työtaistelu on perusoikeus, ammattiliitto linjaa.
Juttua muokattu 10.6.2020
Lisäys uutiseen:
– Teollisuusliitto peruu toistaiseksi hyvän tahdon eleenä keskiviikkona alkavaksi ilmoitetun lakon Grano Oy:n toimipisteissä. Teollisuusliiton ja Granon edustajat pääsivät tiistaina neuvottelukosketukseen valtakunnansovittelijan avustuksella. #työtaistelu
Kirjoittajan artikkelit
Rauhanpuolustajien yleiskokous 8. kesäkuuta vaati Suomelta jämäkämpiä ja johdonmukaisempia tekoja Israelin toteuttaman kansanmurhan lopettamiseksi.
Taistelu työstä ja toimeentulosta on tänään niin ankaraa, että moni ei pysty nousemaan ja puhumaan edes omien oikeuksiensa puolesta. Sateenkaarevat työläiset kärsivät oikeistolaistuvassa yhteiskunnassamme monenlaisesta syrjinnästä, jota tapahtuu muun muassa yhteiskuntaluokan, työelämän aseman sekä seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun vuoksi.
- ‹ edellinen
- 7 / 96
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.