Fasistinen valta on finanssipääoman kaikkein taantumuksellisimpien, kansalliskiihkoisimpien ja imperialistisimpien ainesten avointa terroristista diktatuuria.
Keywords:
Hallituksen asema vaakalaudalla
On helppo yhtyä Joukkovoima-mielenosoituksen järjestäjien kommenttiin: lauantain protesti ei olisi voinut paljoa paremmin mennä. Maaliskuussa 8000 ihmisen saaminen Helsinkiin kaduille useammaksi tunniksi on saavutus sinänsä.
Verrattuna viime kesän Joukkovoiman mielenosoitukseen ainakin eräs asia on muuttunut. Vielä kesällä monet ihmiset vielä uskoivat, että SSS-hallituksen politiikkaan voi vaikuttaa ja että järkipuhe auttaa. Nyt ihmisillä alkaa mennä luotto hallitukseen totaalisesti. Sen vuoksi aika vähän oli konkreettisia muutosvaatimuksia hallituksen politiikkaan. Ihmiset eivät luota, että mitään muutoksia tapahtuu. Sen vuoksi konkreettinen vaatimus oli: hallitus vaihtoon. Petturit pois päättäjän paikoilta.
Myös hallituksen, valtiovarainministeriön ja elinkeinoelämän vakuuttelut Suomen talouden huonosta tilasta ja kriisistä tuntuvat päivä päivältä ohenevan. Ennen muuta julkisuuteen nousseet tiedot jättimäisistä osingoista ovat saaneet ihmiset oivaltamaan, että onhan sitä rahaa jossain. Tämä saattaa olla merkki siitä, että vallitseva ja hallitseva kriisipuhe olisi menettämässä tehoaan. Hallituksen asemalle tämä voi olla kohtalokasta, sillä nykyistä politiikkaa perustellaan juurikin talouden poikkeustilalla.
Hallitukselle on tullut yllätyksenä se, että osa ammattiliitoista ei niellytkään kilpailukykysopimusta ja sen taustalla olevaa ”rahat loppu” –propagandaa. Painostus eritoten palvelualojen PAMia kohtaan on ollut valtaisaa. Surkuhupaisana episodina pääministeri Sipilä kutsui itse itsensä PAMin hallituksen torstaiseen kokoukseen taivutellakseen liittoa mukaan sopimukseen, jolla leikataan pienipalkkaisten, naisvaltaisten alojen palkkoja ja työehtoja.
On tärkeää tukea neuvotteluista kieltäytyviä liittoja kaikin mahdollisin tavoin. On myös hyvä muistaa, että esimerkiksi JHL ja Ammattiliitto Pro päättävät vasta toukokuussa lopullisesta suhtautumisestaan kilpailukykysopimukseen. Vaikuttamisen paikkoja on siis vielä useita.
Eräs kivi hallituksen kengässä on edelleen takkuava sote-uudistus. Kiistaa hallituspuolue keskustan ja kokoomuksen välillä on muun muassa rahoituksesta. Kokoomuksen Alexander Stubb linjasi viikolla, että suunnitelluille maakunnille ei tulisi verotusoikeutta, mitä taas keskusta on ajanut. Sote-uudistuksen on tarkoitus edetä rahoitusratkaisun osalta "lähiviikkoina", Stubb kertoi. Uudistuksen tiellä on myös vielä perustuslaillisia pulmia. Lakiesitys pitäisi jättää eduskunnalle syksyllä, mutta paljon ehtii sitä ennen tapahtua
Kirjoittajan artikkelit
– Uskonnot ovat moninaisia kokonaisuuksia. Ne taipuvat siihen mitä halutaan. Jos halutaan saada väkivallan väline, se onnistuu kaikkien uskontojen suhteen, toteaa dosentti Aini Linjakumpu.
Tiedonantaja-festivaali kokoaa alan tutkijoita, yhteisöjä, artisteja ja kansalaisaktivisteja etsimään vaihtoehtoja Euroopan tulevaisuudelle sekä kartoittamaan vapaan, radikaalin median ja kansalaistoiminnan maastoa.
- ‹ edellinen
- 17 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Pääkirjoitukset
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
ORPON JA Purran oikeistohallitus on sopinut asevarustelun ja muiden puolustusvoimien menojen lisäämisestä 3,7 miljardilla eurolla seuraavien neljän vuoden aikana. Puolustusvoimien budjetti kasvaa sen seurauksena tällä vuosikymmenellä yli 2,5-kertaiseksi.
Hallitus suorastaan pakottaa hyvinvointialueita nostamaan asiakasmaksuja korkeimpaan mahdolliseen. Kommunistinen näkökulma terveydenhuoltoon on selkeä: sen pitää olla maksutonta, yleisesti saatavilla ja täysin suojattua markkinatalouden syövyttäviltä voimilta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.