Hallituksen linja suoraan elinkeinoelämältä

13.03.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 10 / 13.3.2009

Valtionvarainministeri Jyrki Katainen (kok) luki Suomen kansantalouden todelliset madonluvut keskiviikkona YLEn A-plus –ohjelmassa. Kataisen mukaan laman myötä Suomen valtion velka kaksinkertaistuu seuraavan neljän vuoden aikana, mikä tulee merkitsemään menojen leikkauksia ja veronkorotuksia.


Samainen Katainen kirjoitti Turun sanomien kolumnissa vielä 3.3., miten "hallitus ei halua lisätä suomalaisten epävarmuutta leikkaamalla vaikkapa päivähoidosta ja lapsilisistä. Tämä on meille arvovalinta."


Nyt Katainen on siis valmis tekemään vaikka näitäkin leikkauksia. Hallituksen arvovalinnat tulevat selkeästi esille niissä ratkaisuissa ja linjanvedoissa, jotka on jo tehty ja joissa se ei suostu antamaan periksi.




Yritysten voitot 40 miljardia



Saman aikaan, kun hallitus käy eläke-etujen kimppuun, se ei ole luopunut budjetissa sovituista, etupäässä suurituloisille suunnatuista verohelpotuksista. Se aikoo ohjata myös osan valtion ottamasta velasta verohelpotuksiin.


Hallitus ei aio vähäisimmässäkään määrin puuttua valtaviin mittasuhteisiin paisuneiden pääomatulojen erittäin kevyeen verotukseen. Myöskään varallisuusveron palauttamisesta ei ole ollut mitään puhetta.


Työnantajan kela-maksujen poisto on pitkään ollut elinkeinoelämälle tärkeä kamppailukysymys. Nyt maksun poisto toteutettiin lamatalkoiden varjolla, vaikka kyseessä on suora tulonsiirto työnantajalle. Valtio joutuu ottamaan velkaa paikatakseen maksun tuoman miljardin euron aukon valtion kassassa.


Yritykset tekivät viime vuonna Suomessa voittoa noin 40 miljardia euroa, lähes saman verran kuin mitä Kataisen mukaan Suomi joutuu ottamaan lisävelkaa talouslaman vuoksi.


Suurituloisin kymmenes on yli kaksinkertaistanut reaalitulonsa kymmenessä vuodessa. Silti hallitus ei suostu leikkaamaan voitoista, optioista eikä huipputuloista, vaan maksattaa kasinokapitalismin romahtamisen laskuja leikkaamalla julkisia palveluja, työntekijöiden palkkapussia sekä eläkkeitä.




Missä osingonjako- tai irtisanomismaltti?



Hallituksen ideologinen linja on luettavissa Elinkeinoelämän keskusliiton omasta Prima-lehdestä. Viime aikoina EK:n esittämät ehdotukset ja vaatimukset ovat viiveellä realisoituneet porvarihallituksen esityksiksi.


Priman uusimmassa numerossa (12.3.) on valjastettu koko joukko "asiantuntijoita" aina valtiosihteeri Raimo Sailaksesta lähtien vetoamaan työntekijöihin Suomen kilpailukyvyn puolesta taloustaantuman syventyessä. EK:n työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen vaatii "vastuullista palkkapolitiikkaa", suomeksi sanottuna palkankorotusten nollalinjaa tuleviin palkkaneuvotteluihin. Yrittäjävaltuuskunnan puheenjohtaja Antti Zitting menee niin pitkälle, että ehdottaa jo sovittujen palkankorotusten lykkäämistä "maltin, maalaisjärjen ja talousrealismin" nimissä.


Tässä kohtaa voisi kysyä Kataiselta ja elinkeinoelämän johtajilta: missä olivat paljon puhuttu vastuullisuus, maltti ja maalaisjärki, kun väkeä irtisanottiin, osinkoja ulosmitattiin ja hyvätuloisten verotusta kevennettiin?



MARKO KORVELA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli