Naisvaltaisten sote-alojen kyykyttämiselle ei näy loppua ja koko eduskunta toimii nyt kokoomuslaisen ideologian mukaan.
Hallituksen riittämättömät ympäristöteot poikivat suoraa toimintaa
Kansalaisliike Elokapina julistaa viikon pituisen Syyskapinan Helsingissä 1.10. alkaen. Kapinan aikana elokapinalaiset kaikkialta Suomesta ryhtyvät Helsingissä väkivallattomaan suoraan toimintaan ja kansalaistottelemattomuuteen. Elokapina vaatii päättäjiä toimimaan ilmasto- ja ympäristökriisin vakavuuden ja kiireellisyyden edellyttämällä tavalla.
– On eettinen velvollisuutemme toimia.
– Ryhdymme väkivallattomaan, kiinniottoihin johtavaan suoraan toimintaan, sillä tämä on ainoa keino tuhokehityksen pysäyttämiseen tilanteessa, jossa päättäjien ilmasto ja ympäristöteot ovat jääneet täysin riittämättömiksi – viimeisenä esimerkkinä syyskuun budjettiriihen päätökset. On eettinen velvollisuutemme toimia, sanotaan Elokapina -liikkeestä.
Lauantaina 3.10. Elokapina järjestää myös kaikille avoimen Hätäjarrutus-nimisen mielenilmauksen.
Elokapina vaatii Suomen hallitusta
1) julistamaan ilmastohätätilan ja aloittamaan säännöllisen tiedottamisen ilmasto- ja ympäristökriisin etenemisestä.
2) vähentämään nettopäästöjä nykytasosta 20% joka vuosi vuodesta 2021 alkaen siten, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2025. Samanaikaisesti on aloitettava mittava ekologinen jälleenrakennus.
Hallituksen on 3) vahvistettava demokratiaa ottamalla käyttöön satunnaisotannalla valittava kansalaisfoorumi. Foorumi pohtii tutkimustietoon nojaavia ratkaisuja ilmasto- ja ympäristökriisiin sekä valvoo tavoitteiden toteutumista.
Lisäksi Elokapina järjestää Syyskapinan aikana Senaatintorille pystytettävässä Kapinakeskuksessa erilaisia, yleisölle avoimia matalan kynnyksen tapahtumia, kuten tiedepaneelin, kansalaiskokouksen, tanssia, lavarunoutta ja paljon muuta.
Syyskapina on osa globaalia Extinction Rebellionin kapina-aaltoa. Esimerkiksi Britanniassa Extinction Rebellion valtasi Lontoon katuja syyskuussa 10 päivän ajan. Tänä aikana Britannian parlamentti hyväksyi käsittelyyn liikkeen vaatimuksen mukaisen ilmasto- ja ympäristötoimia edistävän lakialoitteen.
Kirjoittajan artikkelit
Hoitajaliitot SuPer ja Tehy järjestävät mielenosoituksen, jolla vastustetaan pakkolakia ja puolustetaan hoitajien oikeutta laillisiin työtaistelutoimiin. Toteutuessaan laki vie hoitajilta työtaisteluoikeuden ja syventää hoitajapulaa.
Naisvaltaisen hoitoalan kyykyttäminen jatkuu hallituspuolueiden taholta, kun pakkolaki hyväksyttiin tänään yksimielisesti eduskunnan käsittelyyn. Aito arvostus näkyisi paremmassa palkassa ja työoloissa, mutta nyt palkolliset ollaan pakottamassa työhön välittämättä heidän oikeuksistaan, toimeentulostaan ja jaksamisestaan.
- ‹ edellinen
- 16 / 94
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.