Keskustelu eläkepolitiikasta käy nyt kuumana, toteaa SKP:n eläkeryhmän Seppo Ruotsalainen. Eläkeläistenkin kohdalla hyväosaiset ovat rikastuneet samalla kun keskiluokka ja sitä köyhemmät köyhtyy.
Helsinki lopettaa lähiterveysasemia
Kallion, Vallilan ja Herttoniemen terveysasemat sulkevat Helsingissä ovensa, kun Kalasataman uusi jättiterveyskeskus aloittaa 5.helmikuuta. Uuden keskuksen pitäisi palvella aluksi 120 000 ja myöhemmin vielä suurempaa asukasmäärää.
Hanketta perustellaan myös valmistautumisella sote-uudistukseen.
Kalasataman keskus on osa kokoomuksen Laura Rädyn ja Lasse Männistön aikoinaan esittämää suunnitelmaa, jolla Helsingin 25 lähiterveysasemaa lopetetaan ja palvelut keskitetään 5 – 6 jättikeskukseen. Nyt tätä hanketta perustellaan myös valmistautumisella sote-uudistukseen.
Seuraavaksi on vuorossa eteläisen ja läntisen Helsingin lähiterveysasemien lopettaminen ja palvelujen keskittäminen Kamppiin. Nykyinen kaupunginvaltuusto siunasi tämän lähiterveysasemien alasajon yksimielisesti.
Yksityinen terveysbisnes tulee
Samaan aikaan yksityinen terveysbisnes perustaa Helsinkiin lisää lähiterveysasemia. Tätä bisnestä ovat johtamassa Terveystalossa Räty ja Mehiläisessä Männistö.
SKP:n mielestä lähiterveysasemat ovat julkisia peruspalveluja, joita ei saa vähentää.
Kirjoittajan artikkelit
Raportti suosittelee, että EU laatii joko yleisen eläinten hyvinvointilainsäädännön tai kaikkia eläinlajeja koskevat säädökset erikseen.
Kokki, varas, vaimo ja rakastaja on esitys, jossa käsitellään huumorin keinoin meidän aikaamme leimaavia kysymyksiä.
- ‹ edellinen
- 104 / 331
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
”Tieteen ja toivon talossa” Puistokatu 4:ssä Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin kriittisistä mineraaleista ja niiden roolista vihreässä siirtymässä, teknologisessa kehityksessä ja geopoliittisessa kilpailussa. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa kiertotaloutta, vastuullisuusviestintää, alkuperäiskansojen oikeuksia ja aktivismin näkökulmia. Tilaisuudessa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kriittisten mineraalien käyttöä tulisi ohjata ja millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnallisesti ja ekologisesti. Johtopäätökset eivät tuottaneet yksiselitteisiä ratkaisuja, mutta tarjoavat mahdollisuuden tarkastella aihetta useista eri näkökulmista.
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.