HOK:n Elanto-kaappaus voi uhata myös työpaikkoja

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin


Porvarillisen S-ryhmän

HOK

eli Helsingin osuuskauppa on kaappaamassa
itselleen perinteisesti työväenliikkeeseen kuuluneen ns. edistyksellisen
osuustoimintaliikkeen, nykyisen

Tradekan

, ehdottoman "kruununjalokiven"
eli pääkaupunkiseudulla toimivan, jo vuonna 1905 perustetun

Osuusliike
Elannon

.



Vai onko "kaappaamassa" sittenkään oikea sana, sillä
Elannon nykyjohto on kyllä varsin aktiivisesti ollut itse mukana ajamassa
ensi vuodenvaihteessa lopullisesti toteutettavaksi aiottua fuusiota. Onkin
ehkä oikeampi sanoa, että Elannon johto on yksinkertaisesti myymässä
työväen perinteisen, ehkä kaikkein tunnetuimman osuuskaupan
porvareille.






Elanto ei tosin enää pitkään aikaan ole ollut Elanto
muuta kuin osuusliikkeen virallisessa nimessä. Käytännössä
Elanto tarkoittaa myymälöinä nykyisin lähinnä

Maxeja

,

Valintataloja

,

Siwoja

sekä joitakin hotelleja ja ravintoloita.



Mutta Elannon fuusion toteuduttua S-ryhmän HOK:n kanssa nämäkin
nimet katoaisivat pääosin katukuvasta ja muuttuisivat

S-marketeiksi

,

Alepoiksi

ja

Prismoiksi

. Vain muutama Siwa myytäisiin
Elannon nykyiselle mutta siis kohta entiselle valtakunnalliselle yhteistyökumppanille
Tradekalle, jotta pullataikinan lailla paisuvan HOK:n - tai

"Helsingin
Osuuskauppa Elanto"

, kuten uudeksi nimeksi muodollisesti tulisi
- markkinaosuus ei ylittäisi kilpailuviranomaisten salliman rajan.



Uudelle fuusioituneelle suurosuuskaupalle arvioidaan noin 34 prosentin
markkinaosuutta alueellaan, siis lähinnä pääkaupunkiseudulla.
Suurimpana pysyisi edelleen

Keskon

K-ketju noin 40 prosentin markkinaosuudellaan.






Elantoa ei suinkaan olla nyt fuusioimassa ensimmäistä kertaa.



1980-luvun puolivälissä itsenäistä Osuusliike Elantoa
oltiin liittämässä nykyisen valtakunnallisen Tradekan silloiseen
edeltäjään

E-osuuskunta Ekaan

(ent.

OTK

), mutta
Elannon tuolloisen pääjohtajan

Ylermi Rungon

ohjauksessa
tämä hanke ennen pitkää torjuttiin, ja Elanto säilytty
vielä itsenäisyytensä.



Vuonna 1995 Elanto joutui rahoitusjärjestelyidensä romahdettua
ja mm. säästökassansa kaaduttua akuuttiin maksuvalmiuskriisiin
ja sen myötä yrityssaneeraukseen, jonka oli määrä
jatkua aina vuoteen 2003 saakka. Yrityssaneeraus onkin onnistunut varsin
hyvin ja Elantoa ei ole vain saatu jaloilleen vaan peräti varsin kannattavaksi.



Kaiken tämän jälkeen ympyrä olisi nyt siis kuitenkin
umpeutumassa, kun Elanto torjuttuaan ensin sulautumisen sentään
"omahenkiseen" taustayhteisöön E-osuuskunta Ekaan (siis
nyk. Tradeka) ja selvittyään yrityssaneerauksestaan nyt kuitenkin
fuusioitaisiin, ja vieläpä porvarilliseen S-ryhmään.



Vanha sananparsi "levisi kuin Elanto" näyttäisi siis
nyt saavan täysin uuden, aivan kirjaimellisenkin merkityksen.






Nykyisen Elannon työntekijöitä ja asiakkaita on "rauhoitettu"
sanomalla ettei fuusio johtaisi joidenkin nykyisten mahdollisesti päällekkäisten
toimipisteiden lakkauttamiseen eikä ainakaan henkilöstövähennyksiin,
vaan kaikki Osuusliike Elannon työntekijät siirtyisivät uuteen
fuusioituun suurosuuskauppaan vanhoina työntekijöinä.



Näin saattaisi ainakin ensi alkuun toki ollakin, mutta ennen pitkää
on varsin selvää, että päällekkäisiä
toimintoja tultaisiin karsimaan, ja tämä tulisi merkitsemään
myös henkilöstövähennyksiä. Yritysfuusioiden historia
ei taida tuntea ainuttakaan tapausta, jossa ei myöskin henkilöstöä
ole vähennetty, koska tämä on eräs fuusioiden perustarkoituksia
- kustannusten säästäminen päällekkäisiä
toimintoja purkamalla.



Myöskään Elannon nykyisille jäsenille ja YkkösBonus
-kanta-asiakkaille siirtyminen S-ryhmän jäsenyyteen ja sen bonuskorttijärjestelmän
alaisuuteen ei välttämättä olisi yksiselitteisen myönteinen
asia.



Esimerkiksi Tradekan

Ykkös-Bonus

-kanta-asiakaskortin saa
kuka tahansa ilmaiseksi olematta minkään Tradekan alaisen osuusliikkeen,
esimerkiksi Elannon jäsen. S-ryhmän

S-Etukortin

saamisen
edellytys on sen sijaan 35 euron osuusmaksun maksaminen. Ei ole vielä
varmuutta joutuvatko kenties YkkösBonus -kortin omaavat Elannon ei-jäsenet
maksamaan tuon 35 euron osuusmaksun saadakseen S-Etukortin. Elannon jäsenet
eivät sitä sentään joudu maksamaan. Ja kahden osuusliikkeen
bonusjärjestelmät ovat muutenkin erilaiset, monen mielestä
YkkösBonus on S-Etukorttia parempi.






- Elannon lopettaminen ja sen jäljelle jäävien toimintojen
alistaminen porvarillisen SOK:n hallintaan on valmisteltu täysin epädemokraattisesti.
Niin Elannon jäsenistö kuin edustajistokin on sivuutettu asiaa
valmisteltaessa ja sovittaessa, sanoo Elannon edustajiston jäsen,

Kommunistien
ja sitoutumattomien edustajistoryhmää

edustava

Yrjö
Hakanen

.



Hänestä samalla on sivuutettu myös työväen osuustoiminnan
periaatteet ja mahdollisuudet jatkaa edistyksellisen osuustoimintaliikkeen
yhteistyötä Tradekan kanssa.



Elannon johdolta ei ole saatu selvitystä siitä, miksi keskustelut
Tradeka-yhteistyöstä lopetettiin.



- Vaikka Elannon johto on tehnyt pari isoa investointia ja myynyt osin
alihintaan kiinteistöjä, ei Elannon lopettamiseen ole mitään
taloudellista pakkoa. Se ei ole myöskään ratkaisu kaupan
alalla kiristyneeseen kilpailuun. Siinä päinvastoin luovutaan
Elannon 46 lähikaupasta, yhdestä Valintatalosta ja kahdesta hotellista.
Samalla se johtaa Elannon asiakaskunnan jakautumiseen, kun osa siirtyy Tradekaan,
Hakanen huomauttaa.



Hän katsoo, että Elannon itsenäisen toiminnan lopettamisessa
on kyse yksipuolisesta suurten yksiköiden korostamisesta ja kaupan
keskittymisestä työväen osuusliikkeen periaatteiden, jäsenten
etujen ja muun muassa ekologisia arvoja korostavien osuustoiminnan uusien
tarpeiden kustannuksella.



- Pidemmän päälle tämä linja uhkaa myös
työntekijöiden etuja korostamalla yksipuolisesti kilpailua ja
osa-aikaisia työsuhteita, Hakanen korostaa.



Kommunistien ja sitoutumattomien edustajistoryhmä esitti viime viikolla
Elannon edustajistossa asian alistamista jäsenäänestykseen.
Ryhmä järjestää Elannon tilanteesta avoimen keskustelutilaisuuden
maanantaina 12. toukokuuta kello 18 Elannon pitosalissa, Hämeentie
13.



Muodollisesti lopullisen virallisen päätöksen fuusiosta
tekevät Elannon ja HOK:n edustajistot vasta 3. kesäkuuta. Periaatteessa
Elannon sulautuminen Hokkiin on siis vielä mahdollista estää,
joskin ylhäällä tehty päätös runnotaan kyllä
yleensä läpi alemmillakin tasoilla.



Näin tuntuu nykyään tekevän myös osuuskauppaväki.



Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli