Huhut hyökkäyksestä Iraniin tihentyvät

05.09.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 32 / 5.9.2008

Huhut Yhdysvaltojen ja/tai Israelin lähestyvästä hyökkäyksestä Iraniin tihentyvät päivä päivältä Puhutaan hyökkäyksestä muutaman viikon sisällä.


Presidentti Bush on kaikessa hiljaisuudessa lähettänyt Persianlahdelle suurimman sotalaivastoarmadan sitten vuoden 2003 Irakin sodan. Valtamedia on vaiennut tästä täysin.


Hollantilaisen De Telegraaf -sanomalehden mukaan Hollannin tiedustelupalvelu AIVD on vetänyt Iranista pois siellä salaista operaatiota suorittaneen yksikkönsä sillä perusteella, että USA:n isku on aivan nurkan takana. Lehden mukaan on "kyse viikoista".


Israel on jo monta kuukautta uhannut iskeä itse Iraniin, jos USA ei sitä tee. Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan USA:n hyökkäyksestä olisi nyt saatu vahvistus.


Washington Times -lehden veteraanikirjeenvaihtajan Arnaud de Borchgraven mukaan Israelin läheiseen yhteistyöhön Georgian eli, kuten Saakashvili maataan kutsuu, "Kaukasian Israelin" armeijan kanssa ennen Georgian hyökkäystä Etelä-Ossetiaan liittyi Georgian lupa antaa Israelin käyttää kahta lentokenttää eteläisessä Georgiassa Iraniin suoritettavaan hyökkäykseen. Israelin hävittäjäpommittajien lentomatka näiltä kentiltä Iraniin olisi lyhyempi eikä lisätankkausongelmaa olisi.


Kun Georgian hyökkäys päättyi täydelliseen tappioon, Venäjän erikoisjoukot tiettävästi ratsasivat nämä lentokentät ja sieppasivat mukaansa muutamia israelilaisia miehittämättömiä lentokoneita. Kohdatessaan tämän tapahtuneen tosiasian USA on toisten tietojen mukaan päättänyt hyökätä Iraniin itse, toisten tietojen mukaan myös Israelin hyökkäys Georgista käsin on edelleen mahdollinen. Israelin hyökkäystä vastaan puhuu enemmänkin se, että se nostattaisi USA:n hyökkäystä varmemmin koko islamilaisen maailman Iranin tueksi.


Iranin armeijan yleisesikunnan varapäällikkö, kenraali Masoud Jazayeri varoitti 30.8., että USA:n tai Israelin hyökkäys Iraniin aloittaisi kolmannen maailmansodan. Hyökkäyksellä olisikin arvaamattomat seuraukset ei vain Lähi-idälle vaan maailmanlaajuisesti.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli