SuPer, Tehy ja ERTO ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sosiaalipalvelualalle. Neuvotteluissa tavoitteet mm. palkankorotuksista ja palkkausjärjestelmästä eivät ole edenneet.
Keywords:
Ihmiset ovat tärkeimmät
Uutiset hallituksen päätöksistä koronaepidemian hidastamiseksi osoittavat, että hallitus on enemmän huolissaan yrityksistä kuin ihmisistä, toteaa SKP:n Lapin piirijärjestö kannanotossaan.
– Hallituksen päättämät rajoitukset koskettavat monia yrityksiä vain välillisesti, mutta suoraan ihmisiä. Rajoitukset aiheuttavat monille perheille ja yksinäisille ihmisille suuria vaikeuksia. Osalla etäopetukseen komennetuista koululaisista ei ole laitteita eikä osaamista koulutehtävistä selviämiseen. Suuri joukko vanhuksista, vammaisista ja sairaista on tullut toimeen omaisten ja ystävien avulla. Melkoinen osa avustajista on joutunut itsekin rajoitusten kohteeksi. Tästä aiheutuu ongelmia avustajille ja avustettaville, toteaa SKP:n Lapin piirin piirisihteeri Tapio Siirilä.
Piirijärjestö näkee, että vastuu kuntalaisten selviämisestä on kunnilla. Pitkään jatkuneiden valtionapujen leikkausten vuoksi kuitenkin suurella osalla kuntia on aivan liian vähän rahaa ja henkilökuntaa selvitäkseen kunnolla edes normaalitilanteesta äkkiä eteen tulleesta poikkeustilanteesta puhumattakaan.
– Hallituksen päätökset miljardien eurojen tukipaketeista ovat kuitenkin menneet kuntien sijasta yrityksille. Päätökset näyttävät jättävän kunnat aika lailla oman onnensa nojaan. Hallitus ehkä ajattelee, että voivathan kunnat sitten ensi vuodeksi nostaa verojaan ja maksujaan syntyneiden alijäämien kattamiseksi, epäilee Siirilä.
SKP:n Lapin piirijärjestö vaatii kunnilta ponnekkaita toimia, joilla varmistetaan kaikkien kuntalaisten selviäminen koronan aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Valtion on tuettava kuntia, jotta ne käytännössä selviävät tehtävistään.
– Rahaa tukemiseen löytyy esimerkiksi niistä kymmenestä miljardista, joilla on aiottu ostaa uusia rynnäkköhävittäjiä. Kevään suurten sotaharjoitusten peruuttaminenkin hidastaisi taudin leviämistä ja säästäisi rahaa tarpeellisempaan, päättää Siirilä.
Kirjoittajan artikkelit
”Kapitalismi, ensimmäinen anti-imperialistinen julistenäyttely” ei pelkää ottaa kantaa ja haluaa tulla osaksi radikaalia keskustelua, sekä levitä ihmisten käyttöön kaikkialla.
Lotta Aho on väitöstutkimuksessaan todistanut, että energiayritykset käyttävät nykyistä päästökauppapainotteista ilmastopolitiikkaa hyödykseen, eikä järjestelmä toimi. Syyt tähän ovat sekä ideologisia että taloudellisia.
- ‹ edellinen
- 9 / 20
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.