Hävittäjät tuhoavat Suomen talouden ja heikentävät turvallisuutta, sanotaan SKP:n Lapin piiristä. Kyseessä on Suomen historian suurin asekauppa, jossa pelkkä hävittäjien osto maksaa noin 11,5 miljardia. Lisäksi vuosien mittaan maksettavat muut kustannukset nostavat kokonaissumman ainakin 30 miljardiin euroon.
Israelilaisen asetehtaan valtauksesta pidätyksiä Britanniassa
Kuusi aktivistia pidätettiin aiemmin tällä viikolla israelilaisen asetehtaan valtaamisesta Englannin Shenstonessa, kertoo Morning Star.
Palestine Action -toimintaryhmän kuusi jäsentä kiipesi tiistaina aamulla Shenstonen UAV-tehtaan katolle, jonka seurauksena tehdas sulki toimintansa loppupäiväksi.
Tehdas on Israelin suurimman yksityisen aseyhtiön Elbit Systemsin omistama ja se valmistaa drone-osia. Yritys kehitti Hermes 450- ja 900-dronet, joita viedään maailmanlaajuisesti. Ensimmäisenä ne otettiin käyttöön Israelin armeijan ihmishenkiä vaatineissa pommituksissa Gazassa. Yrityksellä on 10 toimipistettä ympäri Britanniaa, mukaan lukien neljä asetehdasta.
Tavallista pidempi pidätys
Palestine Action -toimintaryhmän vaatimuksena on, että Britanniassa lopetetaan kaikenlainen yhteistyö apartheidia suorittavan Israelin kanssa. Tiistaina aktivistit rikkoivat tehtaan ikkunoita ja kaatoivat punaista maalia tehtaan seinille sen lisäksi, että kiipesivät tehtaan katolle.
Aktivistien pidätys kesti 48 tuntia, joka on tavallista pidempi. Tällainen pidätysaika on usein varattu vakavista rikoksista epäiltyille. Jokaisen pidätetyn aktivistin kotiin on myös tehty ratsia poliisi- ja rikostodistuslain 18§: n nojalla, mutta lisätodisteita ei löytynyt, ryhmä kertoi.
Torstaina pidätetyt saapuivat oikeuteen, ja heitä syytettiin rikosoikeudellisen vahingon aiheuttamisesta Elbitille 50 000 punnan arvosta.
Palestine Action syytti torstaina poliisia siitä, että ne suhtautuvat tiukemmin palestiinalaisten puolesta toimiviin aktivisteihin, kuin muihin suoran toiminnan ryhmiin.
Kirjoittajan artikkelit
Suomen kommunistisen puolueen Youtube-kanavalla ensiesitetään 20.11. klo 12 Merikukka Kiviharjun uusi musiikkivideo “Irvistä Natolle – rauha maistuu paremmalle”. Videon viesti on selvä. On edistettävä rauhantyötä. On laskettava aseet maahan ja aloitettava aseistariisunta.
Tampereen Tapaturma- ja sairausinvalidit vetoaa pankkeihin kassapalveluiden turvaamiseksi kaikissa oloissa asiakkaiden tasa-arvon toteutumiseksi. Yhdistys muistuttaa, että kassapalvelut ovat pitkään olleet leikkausten kohteena ja pienemmillä paikkakunnilla palveluja ei aina ole lainkaan
- ‹ edellinen
- 39 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Vietnam juhlii itsenäisyyden 80-vuotisjuhlaansa, mutta maa seisoo ristiriidan ytimessä: talouskasvu ja vauraus tuovat kansalle etuja, mutta samalla ne syventävät luokkaeroja ja altistavat sen globaalille kapitalismille. Onko Vietnam todella vapaa, vai onko se vain uusi muoto siirtomaavallan alistuksessa?
Kun Euroopan johtajat puhuvat vapaudesta, Ranskan kommunistinuoret (MJCF) kysyvät: kenen vapaudesta on kyse, kun aseet puhuvat ja pääoma hyötyy? Ranskalaisnuorten kannanotto paljastaa sodan todelliset voittajat – asefirmat, jälleenrakennusmarkkinat ja EU:n federalistiset haaveet – samalla kun työväenluokka kantaa ruumiiden ja budjettileikkausten taakan. Sota Ukrainassa ei ole kansojen etu, vaan pääoman projekti, jossa rauhan mahdollisuus tukahdutetaan taloudellisen hyödyn nimissä. Uudissana sotahyötytalous kuvaa järjestelmää, jossa konflikti ei ole poikkeus vaan tuottoisa normaali.
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.