Jälleen työtaisteluvaroitus Kotidataan – yhtiö irtisanoo perusteetta

10.02.2021 - 12:45
(updated: 15.02.2021 - 13:36)
Kotidatan työntekijät ovat pääosin nuoria, 19–30-vuotiaita. Työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Kuva Pixabay license

Ammattiliitto Pro varoittaa uudesta laillisesta työtaistelusta Suomen Kotidataan. Lakko alkaa torstaina 25. helmikuuta ja päättyy  24. maaliskuuta. Suomen Kotidatan jo käynnissä oleva lakko kestää 24.2. saakka.

Henkilöstö jatkaa työtaistelua Kotidatassa, koska työnantajalla ei ole edelleenkään halua kuunnella työntekijöitä. Työnantaja on irtisanomisen uhalla kiristänyt työntekijöitään hyväksymään työsuhteen ehtojen heikennyksiä. Yhtiö on myös irtisanonut työntekijöitä, kun henkilöstö on vaatinut asianmukaisia selvityksiä uusista työsuhteen ehdoista.

– Yhtiön irtisanomisille ei ole perusteita. Työntekijät eivät ole kieltäytyneet työtehtävistä, vaan kyseenalaistaneet työsuhteen ehtojen heikennykset. Yhtiö on heti irtisanomisten jälkeen julkaissut työpaikkailmoituksia, joilla haetaan uusia työntekijöitä irtisanottujen tilalle, Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä sanoo.

Henkilöstöllä ei ole luottamusta Kotidatan johtoon.

– Työehtojen jatkuvat heikennykset ja perusteettomat irtisanomiset kertovat yhtiön toiminnan epäterveestä taloudellisesta perustasta ja ammattitaidottomasta yritysjohtamisesta, Ammattiliitto Pron sopimusala-asiamies Seppo Lundgren toteaa.

Mäkelän ja Lundgrenin mielestä yrityksen toiminta on poikkeuksellisen kova hyökkäys ammattiliittoon järjestäytyneitä kohtaan.

Tiedonantaja haastatteli Kotidatan työntekijöitä tammikuussa.

Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa!

 

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.