Joukkoliike pakotti hallituksen perääntymään

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:


Vuorokauden pituinen yleislakko pysäytti suuren osan Kreikkaa vapun
alla vastalauseena hallituksen kaavailemalle eläkeuudistukselle ja
eläkeiän nostamiselle. Kansan vastarinnan voima pakotti hallituksen
perääntymään ja ilmoittamaan suunnitelmiensa jäädyttämisestä
jo myöhään edellisenä iltana. Yleislakko tuteutettiin
siitä huolimatta.



Kymmenet tuhannet vihaiset mielenosoittajat marssivat torstaina Ateenan
keskustan läpi. Joukkokokoukseen Ateenassa osallistui lähes 100
000 ihmistä. Julkisen ja yksityisen sektorin työntekijät
jäivät pois töistä. Linja-autot, johdinautot ja metro
seisoivat, lentoliikenne oli pääosin pysähdyksissä,
koulut oli suljettu, lääkärit olivat lakossa ja myös
toimittajat yhtyivät protestiin.



Kreikan tiedotusvälineet kuvailivat tapahtunutta noloksi tappioksi
Costas Simitisin demarihallitukselle. Työministeri Tasos Yannitsis
tosin selitti, että hallituksen suunnitelma vain jäädytettiin,
mutta siitä ei luovuttu. Ammattiliitot ovat kuitenkin jo aiemmin kieltäytyneet
edes keskustelemasta koko suunnitelmasta.



Kreikka on viime aikoina rukannut talouttaan eurokuntoon erilaisilla
leikkauksissa ja yksityistämisillä. Hallitus haluaa tehdä
eläkerahastoista kannattavia ja vähentää alijäämää.
Se haluaisi yhdistää eläkerahastot ja korottaa yleisen eläkeiän
65 vuoteen.



Kreikan eläkejärjestelmä määrittelee miesten
eläkeiäksi 65 vuotta ja naisten 60 vuotta. Esimerkiksi joissakin
valtion tehtävissä naiset voivat kuitenkin jäädä
eläkkeelle jo 15 palveluvuoden jälkeen.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli