Keywords:
JP Väisänen ehdolla SKP:n puheenjohtajaksi
Suomen kommunistisen puolueen korkeinta päätösvaltaa käyttävä edustajakokous järjestetään kesäkuussa Turussa. Kokouksessa hyväksytään joukko asiakirjoja, joilla vahvistetaan leikkauspolitiikan ja kapitalismin vastaista työtä ja toimintaa. Kokous omalta osaltaan vauhdittaa radikaalin vasemmistolaisen yhteisrintaman rakentamista.
Nykyinen puolueen puheenjohtaja käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisänen on ilmoittanut viikonloppuna järjestetyssä keskuskomitean kokouksessa kiinnostuksestaan jatkaa puolueen puheenjohtajana. SKP:n pääsihteeri Heikki Ketoharjun suunnitelmissa on aloittaa opiskelut ja pääsihteerin tehtävien sijaan olla käytettävissä muuhun puoluetyöhön, kuten luottamustehtäviin puolueen keskuskomiteassa ja poliittisessa toimikunnassa.
Kansainvälisesti merkittävä kokous
SKP:n edustajakokouksesta on tulossa kansainvälisesti merkittävä. Edustajakokoukseen ja heti sen jälkeen 6. kesäkuuta Helsingissä järjestettävään Arctic-Initiative – Arktinen aloite- tapahtumaan odotetaan kommunistisia ja muita vasemmistopuolueita arktiselta alueelta ja Euroopasta.
Arktinen aloite on SKP:n ja Euroopan vasemmiston ympäristötyöryhmän yhdessä järjestämä tilaisuus, jonka painopisteinä ovat ympäristö, turvallisuus ja ihmisoikeudet. Tilaisuus on merkittävä mahdollisuus käydä vuoropuhelua arktisen alueen merkityksestä ja tulevaisuudesta. Se on myös huomattava rauhanaloite aikana, jolloin suurvaltojen väliset jännitteet ovat kiristyneet.
Arktisessa aloitteessa poliitikot, ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt sekä yksittäiset aktivistit ja tutkijat kohtaavat toisensa, päivittävät tietoja ja keskustelevat arktisen alueen kysymyksistä.
Kirjoittajan artikkelit
- ‹ edellinen
- 195 / 331
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
”Tieteen ja toivon talossa” Puistokatu 4:ssä Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin kriittisistä mineraaleista ja niiden roolista vihreässä siirtymässä, teknologisessa kehityksessä ja geopoliittisessa kilpailussa. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa kiertotaloutta, vastuullisuusviestintää, alkuperäiskansojen oikeuksia ja aktivismin näkökulmia. Tilaisuudessa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kriittisten mineraalien käyttöä tulisi ohjata ja millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnallisesti ja ekologisesti. Johtopäätökset eivät tuottaneet yksiselitteisiä ratkaisuja, mutta tarjoavat mahdollisuuden tarkastella aihetta useista eri näkökulmista.
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.