Puuttuuko sinulta vielä vapun äänimaisemasta oleellisia osia? Ei hätää - meillä on ratkaisu ongelmaasi! Tiedonantaja on saanut lahjoituksena joukon erittäin hyväkuntoisia LP-levyjä, jotka tarjoamme nyt ostettaviksi.
Jyväskylässä aloite perintätoimen siirtämisestä kaupungille
Perintäfirmojen toiminta on kustannustehokasta. Näin perustelee Jyväskylän kaupunki sitä, miksi perintätoimi on ulkoistettu voittoa tahkoavalle bisnekselle.
Suomen kommunistisen puolueen Miguel Lòpez teki yhdessä 11 muun valtuutetun kanssa tammikuussa aloitteen, jossa vaaditaan kaupunkia ottamaan perintätoimen takaisin omiin käsiin. Aloitteessa korostetaan, että maksuvaikeuksissa oleva ihminen tarvitsee kaupungin tukea sen sijaan, että hänet sysätään perintäfirman asiakkaaksi.
Viikolla saatiin kaupungin vastaus, jota SKP:n valtuutettu Riitta Tynjä pitää kylmänä, kovana ja tasa-arvoa loukkaavana.
– Kun köyhä ei kykene maksamaan ajallaan ja hänen laskunsa menee perintään, niin sen myötä hänen vaikeutensa ja kustannuksensa vain kasvavat. Parempituloinen taas kykenee selviytymään maksuista eräpäivänä, niin se on siis tasapuolista Kyllähän fakta on niin, että esimerkiksi terveydenhuollon tasamaksut kohtelevat pienituloisia paljon rankemmin ja kasvattavat näin osaltaan eriarvoisuutta, huomauttaa Tynjä.
Rahaa taskusta toiseen
Tynjän mielestä Jyväskylän pitää noudattaa maksuasetusta, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen alentaminen tai niistä vapauttaminen ovat ensisijaisia toimenpiteitä silloin kun henkilöllä ei ole maksukykyä. Nyt näin ei ole.
– Osa laskuista maksetaan toimeentulotukena eli kaupungin toisesta taskusta toiseen. Mutta on myös iso joukko maksuvaikeuksissa olevia ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta kykene hakemaan toimeentulotukea. Harva myöskään jaksaa olla aktiivinen ja ottaa yhteyttä ja sopia maksusuunnitelmasta.
Vastauksessa väitetään, että omana toimintana perintä merkitsisi kustannusten huomattavaa kasvua. Tynjän mukaan tästä ei kuitenkaan esitetä mitään todisteita.
– Kaupunki kertoo selvittävänsä parhaillaan perintäpalvelujen tuottajan kilpailuttamista. Tynjän mielestä on jo aikakin, sillä nykyinen sopimus on ollut voimassa 16 vuotta. Esimerkiksi vanhusten asumistakin kilpailutetaan paljon tiheämmin.
Asia valmistellaan uudelleen
Tynjä huomauttaa, että kaupunki ei tosissaan pohdi vaihtoehtoa eli perinnän ottamista takaisin kaupungin omaksi tehtäväksi.
–Mikäli kaupunki itse hoitaisi perintää, kuntalainen selviytyisi ilman perintäfirman kohtuuttomia kuluja ja aloitteessa esitetty tavoite voisi toteutua.
Tynjän esityksestä asia palautui yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi.
Kirjoittajan artikkelit
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Lapin asukkaiden valitukset tiestön kunnosta ja terveyspalveluiden puutteesta kaikuivat ennen kuuroille korville, mutta tämä näyttää muuttuneen Naton myötä. Muuttuneet asenteet näkyvät nyt politiikassa, mutta auttaako se asukkaita arjessaan?
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.