Kaivostoiminta: kolonialismia Suomessa

Kaikki kaivostoiminta on haitallista, mutta siinä on aste-eroja. Oikeusperiaate ei tunnu toimivan, kun puhutaan kaivostoiminnan tuhoisista seurauksista.

Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa on kaikkia akkumetalleja. Kansainväliset kaivosyhtiöt ovat tästä johtuen rantautuneet Suomeen vauhdilla, ja Suomi on tällä hetkellä eräs suosituimpia kansainvälisten kaivosyhtiöiden toiminnan kohteita. Esimerkiksi Ruotsi on kaivosyhtiöiden mielenkiinnon kohteena karkeasti arvioituna sijalla 35.

Suomeen alkoi saapua ulkomaisia kaivostoimijoita vuonna 2008, ja vuodesta 2015 Suomi on ollut kaikkein halutuimpia maita johtuen Suomen höllästä lainsäädännöstä. 

Esimerkkejä kaivosyhtiöiden toiminnasta

Kaivostoimintaa vastustavat aktivistit kiinnostuvat kaivostoiminnasta, kun kaivosyhtiö saapuu kuntaan ja sen toiminta sekä tarkoitusperät täytyy saada selville. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä asia tuli ajankohtaiseksi, kun pieni englantilainen Pallagen-kaivosyhtiö aloitti toimintansa Asikkalan kunnassa sijaitsevassa Kalkkisten kylässä. Pallagen teki alueelle 500 neliökilometrin varauksen tarkoituksenaan etsiä alueelta palladiumia ja platinumia. Pallagen on harjoittanut aiemmin toimintaa esimerkiksi Kazakstanissa. Yritys on geologien perustama ja sen takana on jonkin verran rahoitusta. Asikkalassa on myös aikaisemmin harjoitettu malmin etsintää. 

Pienet kaivosyritykset saapuvat yleensä tietylle alueelle, mikäli sieltä ei ole löydetty aiemmin mitään mineraaliesiintymiä, tai siellä ei ole aiemmin harjoitettu kaivostoimintaa. On myös mahdollista, että verotusjärjestelyjen vuoksi joltain tietyltä alueelta ostetaan vanha kaivos, ja toiminta aloitetaan uudelleen.

Pallagenin tapauksessa alueella aikaisemmin toiminut yritys myi tietonsa sille, ja yritykset sopivat keskenään tietojen vaihdosta. Kunta ei tässä vaiheessa hätääntynyt, mutta kyseisessä Kalkkisten kylässä asukkaat huolestuivat kaivostoiminnan vaikutuksista. 

Suomessa yritys voi varata alueen kaivostoimintaa varten. Tämä ei siis ole ongelma ainoastaan yksityisille henkilöille ja maanomistajille, vaan myös valtiolle. 

Aluksi jokin pienempi yritys saapuu alueelle etsimään malmia, mutta tämän jälkeen alueelle saapuu isompi yritys, joka on vastuussa poraamisesta.

Isoja eroja lainsäädännössä

Vastaavaa ongelmaa ei ole Ruotsissa, jossa lupaprosessi on paljon tiukempi. Ruotsissa kaivosyhtiö joutuu alusta lähtien kysymään luvat kaikilta maanomistajilta, kertomaan mitä he aikovat kaivaa, kuinka kauan he haluavat kaivaa, ja jo tässä vaiheessa ympäristöluvat täytyy käsitellä. Eli kaivosyhtiöiden ja maan- sekä kiinteistönomistajien täytyy tehdä asiasta keskenään sopimus. Suomessa tällaisia ei tarvita edes malminetsintävaiheessa. Suomessa malminetsintälupa myönnetään käytännössä automaattisesti, vaikka se periaatteessa kulkee virkamiesjärjestelmän lävitse. Suomessa kaivosyhtiöt voisivat toimia Natura-alueilla tai jopa luonnonsuojelualueilla, mikä ei olisi käytännössä mahdollista Ruotsissa.

Aluksi jokin pienempi yritys saapuu alueelle etsimään malmia, mutta tämän jälkeen alueelle saapuu isompi yritys, joka on vastuussa poraamisesta. Australialais-hongkongilainen Dragon Mining tuhosi kolme järveä Tampereen lähellä ja laittoi kaivosjätteet maan alle, ja viranomaiset laittoivat tälle toiminnalle vain 30 000 euron uhkasakon. Tietysti Dragon Mining maksoi tämän uhkasakon ja otti kaivosjätteen pois maan alta, mutta vahinko oli jo tapahtunut. 

Tässä yhteydessä on syytä mainita jälleen eräs varoittava esimerkki kaivostoiminnan riskeistä. Heinävedellä toimiva luostari täytyisi sulkea, mikäli alueelle perustettaisiin grafiittikaivos. Grafiitti on akkumateriaali. Suomessa on kehitetty grafiitin korvike sellun myrkyllisestä sivutuotteesta, minkä patentti on valitettavasti myyty ulkomaille. 

Verotusjärjestelyjä ja porsaanreikiä

Myös veronkiertoa voidaan harjoittaa osana kaivostoimintaa hyödyntämällä konkurssilainsäädäntöä sekä ostamalla vanha kaivos, jolloin saadaan veron-alennuksia. Tällaista toimintaa on harjoittanut myös Otso Gold, jolla on kultakaivos Vaasassa. Vaikka yrityksillä on suomalaisilta kuulostavat nimet, niin taustalla ei ole suomalaisia vaan ulkomaalaiset omistajat. Esimerkiksi Otso Goldin taustalla ovat libanonilaiset ja yhdysvaltalaiset sijoittajat, jotka ovat suoraan ilmoittaneet aikovansa saada sijoituksensa takaisin kahdessa vuodessa. Ja tässä kohtaa hyödynnetään nimenomaisesti veronalennuksia. 

Stop kaivostoiminnalle -mielenosoitus herätti mielenkiintoa viime vuoden lopulla. Kuva: Emma Grönqvist

Kansalaisaloitteiden kompastuskiviä

Kansalaisaloite Kaivoslaki Nyt ei mennyt eduskunnassa lävitse, vaikka aloitteen eteen tehtiin paljon töitä. 

Toinen kansalaisaloite, Kaivostoiminnalle Rajat, määrittelee tietyt suoja-alueet, missä kaivokset eivät saa toimia. Tämä aloite on nyt valiokuntakierroksella. Ikävä kyllä varausjärjestelmään ei lakialoitteessa kosketa, vaikka neliökilometrien määrä pienenee, ja mikä tahansa yritys voi edelleen tulla tekemään varauksen kenen tahansa tontille. Tätä ei oteta huomioon valiokuntaesityksessä, jonka hallitus on pistänyt eteenpäin. Hallitus on siis vesittänyt aloitetta hyvin paljon. 

Uudella aloitteella on kuitenkin enemmän tukea takanaan, koska asia on tullut Päijänteen myötä paljon lähemmäs ja herättänyt myös kansanedustajia, koska alueelta tulee juomavettä. 

Asiassa näkyy kuitenkin mielikuvien tasolla alueellinen epätasa-arvo. Kun kaivostoiminta tapahtuu Lapissa, niin asia on etelässä toimivia vaikuttajia paljon kauempana. 

Saimaalla on tällä hetkellä 13 varausta ja 9 malmin etsintälupaa. Savonlinnan kaupunki ja muut kaupungit ovat yrittäneet vastustaa hanketta, mutta laki ei tätä mahdollista. Kunnat eivät saa kaivosyrityksen saapumisesta mitään ilmoitusta, ellei joku yksittäinen ihminen saa tätä selville jostain. Tätä uudessa lainsäädännössä pyritään muuttamaan. Kunta voi kuitenkin päättää, että kaivoksen jätevedet voidaan laskea toisen kunnan puolelle. 

Oikeusperiaate ei toimi: Talvivaaran pitkä varjo

Oikeusperiaate ei tunnu toimivan, kun puhutaan kaivostoiminnan tuhoisista seurauksista. Helmikuussa Kainuun käräjäoikeus vapautti Terrafame Oy:n sekä Talvivaara-Sotkamo Oy:n konkurssipesän vahingonkorvausvaateista koskien yhdeksää kannetta. Kolme näistä koski kalastajien tuhoutuneita elinkeinomahdollisuuksia, ja loput kiinteistöjen arvon alenemisia. Oikeus määräsi kantajat maksamaan Terrafamen ja Talvivaara-Sotkamon Oy:n konkurssipesien oikeudenkäyntikulut eli 100 000 euroa. 

Terrafame jatkaa kaikessa hiljaisuudessa uraanirikasteen luomista. Suurin omistaja on valtio, ja seuraavaksi suurin omistaja on Gallena niminen rahasto, jonka puolestaan omistaa Traficura, Hong Kongin pörssiin listautunut yritys. Valtio omistaa Terrafamesta 67 % ja lopuilla omistajalla on optiot ostaa Terrafamea 44 % asti. 

Terrafame jatkaa kaikessa hiljaisuudessa uraanirikasteen luomista.

Kaikki kaivostoiminta on haitallista

Kaikki kaivostoiminta on haitallista, mutta tässä on aste-eroja. Tänä päivänä ei ole käytännössä mahdollista, että yksittäinen kullankaivaja Lapissa voisi hakulla kaivaa kultaa, vaan liiketoiminta on isojen toimijoiden käsissä. 

Noin 90 % Suomessa toimivista kaivoksista on kansainvälisiä toimijoita. Ruotsissa asia on päinvastoin, ja toiminta on valtion hallussa. Valtionyhtiö SSAB pyrkii tekemään toiminnastaan ilmastoystävällistä, minkä seurauksena SSAB:lle myyty entinen Rautaruukki voidaan sulkea. Silloin kun Rautaruukki ja Outokumpu olivat vielä valtioyrityksiä, työntekijöitä oli vielä 20  000. Nyt jäljellä on enää 4000. Kansainvälistyminen alkoi vuonna 1998, kun Outokumpu listautui pörssiin. Valtio omistaa Outokummusta enää 15 %. 

Huonot näkymät luonnolle, taloudelle ja työläisille

Kaivostoiminnan riskit ovat suuret, ja se on käytännössä kolonialistista. Riskinä on, että Suomeen jää raiskattu luonto, pääomia ei käytännössä yhtään, eikä työpaikkoja. Jollei asialle tehdä mitään, tulevaisuuden näkymät ovat synkät. Jokainen kaivosyhtiö haluaa tulla mihin tahansa maahan suurilla lupauksilla pääomasijoituksista, oli kyseessä sitten Kongon demokraattinen tasavalta tai Suomi. Lupaukset ja niiden lopputulokset jäävät usein lunastamatta.

Artikkeli perustuu pitkään haastatteluun nimettömänä pysyttelevään asiantuntijalähteeseen, joka on toiminut aktiivisesti kansainvälisen kaivostoiminnan vastaisessa liikkeessä.