Kankkulan kaivo Kainuussa

Talvivaarassa ”on tehty ihme”, sanoo pääministeri Juha Sipilä. Kyllä. On uskomatonta, että veronmaksajien rahaa on saatu tuhlattua satoja miljoonia ympäristörikokseen. Piikki näyttää olevan yhä auki, vaikka Sipilä omin sanoin lupasi kesällä, ettei Talvivaaraan enää käytetä julkisia varoja. Niin vain leikkaushallitus löysi jostain sata miljoonaa lisää Kainuun ”Kankkulan kaivoon.” Kaivos tekee yhä tappiota joka kuukausi 10 miljoonaa euroa.

Se on kyllä aikamoinen ihme.

Suomella on pääministeri, joka ylpeänä esittelee sitä, kuinka veronmaksajien rahaa laitetaan lähes miljardin tappiolliseen ja ympäristöongelmaiseen kaivokseen.

Yksityisiä sijoittajia Sipilän ihmekaivos ei ole kyllä edelleenkään houkuttanut. ”Alasajoa ei enää harkita”, sanoo Sipilä. Suomella on pääministeri, joka ylpeänä esittelee sitä, kuinka veronmaksajien rahaa laitetaan lähes miljardin tappiolliseen ja ympäristöongelmaiseen kaivokseen – ja vieläpä Terrafamen mainospipo päässä.

Kirjailija ja toimittaja Rita Dahl on kirjoittanut TA-Tiedon kustantaman uutuuspamfletin Suuri kaivospeli. Siinä Dahl käy läpi Talvivaaran skandaalia ja lisäksi muitakin Suomen kaivoshankkeita. Vastuullisen kaivostoiminnan iskulauseiden takaa paljastuvat hyvä veli –verkostot ja vastuunpakoilu.

Dahlin mukaan metsäteollisuudesta aiemmin tunnettu Suomi tähtää tuotantorakenteen muutokseen, jossa kaivosteollisuudella ja ydinvoimalla on tärkeä osuus. Pyrkimys on aivan päinvastainen kuin muualla maailmassa. Kansainvälinen lehdistö on jo leimannut Suomen ”kaivosteollisuuden Kongoksi”. Maamme pinta-alasta jo lähes seitsemäsosa on kaivosyhtiöiden valtaamaa.

Dahl nostaa kirjassaan esiin myös Stop Talvivaara –kansanliikkeen. Stop Talvivaara on onnistunut mobilisoimaan väkeä kiistanalaista kaivoshanketta vastaan ja tuottanut arvokasta tietoa kaivoksen tuhoisista ympäristövaikutuksista. Liikkeen aktiivi Hannu Hyvönen on puhunut ”kaivosimperialismista”, joka kuvaa hyvin sitä likaista peliä, jossa pelinappulana on luonnosta saatu maksimaalinen hyöty. Suomenkin mineraalivaroja havittelevat erityisesti ulkomaiset yhtiöt. Mineraaleista siirrytään helposti metsiin ja vesiin. Sitten alkaa Dahlin mukaan taistelu perusasioista: ruoasta, vedestä ja öljystä.

Maamme pinta-alasta jo lähes seitsemäsosa on kaivosyhtiöiden valtaamaa.

Suomi ei ole ainoa kaivospelin lauta, samankaltaista kehitystä on muun muassa Kanadassa. Suuryritykset ottavat entistä suurempia eettisiä – ja ympäristöriskejä.

Dahl pohtii kirjassaan myös sitä, onko kestävä kaivostoiminta ylipäätään mahdollista. Vastaus on vaikea, koska kaivostoiminta on aina ympäristön kannalta riskialtista toimintaa. Dahlin mukaan kaivoksia voidaan kuitenkin pyörittää, mikäli kyseessä on hyvin rajoitettu kiertotalouden muoto. Voiton maksimointiin tähtäävä kapitalismi ei tähän kykene.