Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU päätti käynnistää laajat työtaistelutoimet työehtosopimusneuvotteluiden vauhdittamiseksi. Lakossa on torstaina 19.11. ja perjantaina 20.11. yhteensä yli neljä tuhatta työntekijää.
Kansalaisaloite katsomusaineesta jäi puolitiehen
Kansalaisaloite, jonka tavoitteena on saada peruskouluihin kaikille yhteinen katsomusaine nykyisen elämänkatsomustiedon ja oman uskonnon opetuksen tilalle keräsi 13 469 kannattajaa. Nimienkeruu päättyi 13.2.2016. Päästäkseen eduskunnan käsittelyyn kansalaisaloitteen tulee kerätä 50 000 allekirjoitusta. Tähän tavoitteeseen on yltänyt tähän mennessä yhdeksän aloitetta, kun niitä on laitettu vireille kaikkiaan 476.
"Lainsäädännön päivittämistarve uskonnonopetuksen osalta on ilmiselvä."
Keskustelu katsomusopetuksen uudistamisen ympärillä on vuoden mittaan käynyt niin vilkkaaksi, että asia etenee jo kouluissa ympäri Suomea monin tavoin. Osittain yhteistä katsomusopetusta on jo toteutettu esimerkiksi Turussa ja Helsingissä ja näiden kokeilujen määrä kasvaa koko ajan.
– Lainsäädännön päivittämistarve uskonnonopetuksen osalta on ilmiselvä. Tarvitsemme enemmän ymmärrystä eri uskonnoista ja katsomuksista kuin koskaan. Tätä ei palvele se, että oppilaat lokeroidaan eri ryhmiin uskontokunnan jäsenyyden perusteella. Päättäjillä sekä koulutuksen kehittäjillä tulisi nyt olla rohkeutta uudistaa katsomusopetusta vastaamaan tämän päivän tarpeita, kommentoi kansalaisaloitteen vireillepanija Anu Aarnio.
Huomiota mediassa
Kampanja yhteisestä katsomusopetuksesta keräsi runsaasti huomiota valtakunnan mediassa. Myös Kirkon tutkimuskeskus selvitti loppuvuodesta 2015 suomalaisten näkemyksiä uskonnonopetuksesta kouluissa ja selvityksen mukaan 64 % suomalaisista kannattaa yhteistä katsomusopetusta koululaisille.
– Tämä vastaa hyvin sitä runsasta palautetta, jota olemme saaneet. Meille on tulvinut pyyntöjä jatkaa asian edistämistä myös kansalaisaloitteen nimienkeruun päättymisen jälkeen. Näin aiomme ilman muuta myös tehdä, toteaa kansalaisaloitteen vireillepanija Ritva Hujanen.
Kirjoittajan artikkelit
Posti yrittää yksipuolisesti heikentää työntekijöiden asemaa ja on provokatiivisesti solminut rikkurisopimuksen henkilöstöpalveluyritys SOL OY:n kanssa. PAU:n Pasilan osaston nuoret järjestävät protestin Helsingin Kalasatamassa perjantaina klo 12.
Arktisen alueen kommunistiset puolueet hyväksyivät kommunististen ja työväenpuolueiden kokouksessa Turkissa yhteisen aloitteen, jolla puolustetaan rauhaa ja ekologisesti kestävää kehitystä.
- ‹ edellinen
- 171 / 331
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
”Tieteen ja toivon talossa” Puistokatu 4:ssä Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin kriittisistä mineraaleista ja niiden roolista vihreässä siirtymässä, teknologisessa kehityksessä ja geopoliittisessa kilpailussa. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa kiertotaloutta, vastuullisuusviestintää, alkuperäiskansojen oikeuksia ja aktivismin näkökulmia. Tilaisuudessa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kriittisten mineraalien käyttöä tulisi ohjata ja millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnallisesti ja ekologisesti. Johtopäätökset eivät tuottaneet yksiselitteisiä ratkaisuja, mutta tarjoavat mahdollisuuden tarkastella aihetta useista eri näkökulmista.
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.