Kansan voitto Ranskassa
Ranska hylkää kiistellyn nuorison irtisanomissuojan heikentämiseen tähdänneen lakiesityksen. Laki olisi määrännyt alle 26-vuotiaille kahden vuoden koeajan, jonka aikana työnantajilla olisi ollut oikeus irtisanoa nuori työntekijä ilman syytä ja korvausta. Presidentti Jacques Chirac päätti lakiesityksen hylkäämisestä keskusteltuaan asiasta muun muassa pääministeri Dominique de Villepinin kanssa.
Lakiesityksen vetäminen takaisin on kova kolaus pääministeri Villepinille, sillä tämä on tukenut esitystään viikkoja jatkuneista mielenosoituksista ja lakoista huolimatta. Presidentti päätti luopua kiistellystä lakiesityksestä sen jälkeen, kun miljoonat ihmiset osoittivat sitä vastaan mieltään viikkojen ajan.
Villepin kertoi, että kaatunut "ensimmäisen työn laki" CPE korvataan uudella lakitekstillä, joka lisää valtion tukia nuoria työllistäville yrityksille.
Lakia vastustaneet ammatti- ja opiskelijaliitot julistivat yhteisessä lausunnossaan CPE-esityksen kumoamispäätöksen "todelliseksi voitoksi". Liitot ilmoittivat kuitenkin aikovansa seurata tilannetta tarkasti kunnes parlamentti on hyväksynyt lain tilalle tulevat nuorten työllistämistoimet.
CPE-esityksen kaatuminen on merkittävä kansan voitto hallituksesta ja koko poliittis-taloudellisesta eliitistä. Jo toisen kerran vajaan vuoden sisällä ranskalaiset näyttivät voimansa romuttamalla eliitin hankkeet. Viime vuoden toukokuussa he hylkäsivät kansanäänestyksessä EU:n perustuslain. Nyt puhui ulkoparlamentaarinen joukkovoima.
Helsingin Sanomat kummasteli pääkirjoituksessaan (11.4.) ranskalaiseen yhteiskuntaan kuuluvaa merkillistä instituutiota, "la rue" – katu. "Kun demokraattisesti valitut päättäjät ovat tehneet ratkaisuja, jotka ärsyttävät riittävän monia, osa ranskalaisista käynnistää prosessin, joka ohittaa ja ylittää kaikki normaalit pelisäännöt: he kerääntyvät osoittamaan mieltä ja pysäyttämään yhteiskunnan toiminnan. Tämä ns. etujoukko on itse itsensä tähän tehtävään valinnut: he eivät kanna vastuuta toimintansa taloudellisista eivätkä poliittisista seurauksista", pääkirjoitus nyrpisteli.
Helsingin Sanomien asenne kuvastaa porvaristolle tyypillistä ylimielistä suhtautumista kansalaisiin ja heidän omakohtaiseen toimintaansa.
Ensiksikin on muistettava, että ylivoimainen enemmistö ranskalaisista vastusti mielipidetutkimusten mukaan hallituksen tyrkyttämää ja parlamentissa läpi ajamaa CPE-esitystä. Ne, jotka "kerääntyivät osoittamaan mieltä ja pysäyttämään yhteiskunnan toiminnan", edustivat siis kansan enemmistön kantaa.
Toiseksi, porvarillisessa demokratiassa on hallitsevien piirien mielestä tärkeintä "demokratian" muoto, kuori: "demokraattisesti valituilla päättäjillä" on oikeus tehdä mitä tahansa päätöksiä ja kansalaisten tulee niihin alistua – ainakin seuraaviin vaaleihin saakka. Kansanjoukoille tärkeintä on kuitenkin päätösten sisältö ja päättäjien demokraattinen valvonta vaalien välilläkin; vääriä ja kansan oikeudentunnon vastaisia päätöksiä ei pidä hyväksyä.
Ja kolmanneksi, Helsingin Sanomat on väärässä väittäessään, että protestoivat ihmiset "eivät kanna vastuuta toimintansa taloudellisista eivätkä poliittisista seurauksista". Ketkäs muut sitä vastuuta kantavat kuin ne, joihin eliitin päätökset kohdistuvat? Esimerkiksi kamppailu CPE-esityksen kaatamiseksi oli mitä vastuuntuntoisinta toimintaa.
Porvarillisessa demokratiassa, porvariston diktatuurin liberaalissa versiossa, jatkuva ristiriita hallitsevan luokan ja toisaalta kansanjoukkojen etujen, päätösten ja toimintatapojen välillä on väistämätön. Ranska on siitä hyvä esimerkki. Ollessaan vahvoja ja päättäväisiä kansanjoukot saavuttavat taistelussa ainakin silloin tällöin voittoja. Silloin hallitsevien piirien on luovittava tai annettava periksi, sillä kolmas vaihtoehto on poliisi- ja sotilasvalta, terroristinen diktatuuri.
Meillä Suomessakin on – varsinkin näin ulkoparlamentaarisella joukkoliikkeellä saavutetun yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden juhlavuonna – syytä opiskella ranskalaista poliittista kulttuuria ja ottaa oppia ranskalaisten voitoista.
(ES)