Keywords:
Kauppaketjut mukaan koronakriisin hoitoon
Koronaepidemian oloissa tarvitaan myös kauppaketjuilta lisää poikkeustoimia, jotta myös kaikkien yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmiin kuuluvien kauppakassit ja arki sujuvat. On kohtuutonta, että kauppakassien kotiinkuljetusaikoja joutuu odottamaan useita päiviä, jopa viikon.
On ymmärrettävää, että kaupat eivät ole voineet varautua ennalta koronaepidemian kaltaiseen tilanteeseen, jossa kotiinkuljetusten ja verkkokaupan tilausten määrä on kasvanut valtavasti. Mutta kun poikkeusoloja on eletty jo yli kymmenen päivää, pitäisi myös riskiryhmien kauppapalvelut saada sujumaan.
Tähän mennessä kauppakassipalveluihin lisätyt voimavarat eivät selvästikään riitä.
Tähän mennessä kauppakassipalveluihin lisätyt voimavarat eivät selvästikään riitä. Niihin tarvitaan lisää työntekijöitä purkamaan ruuhkat niin, että kauppakassit kuljetetaan kotiin saman päivän aikana. Kun kouluissa on tehty digiloikkia muutamissa päivissä, pitää isojen kauppaketjujen resursseilla siihen kyetä esimerkiksi "pikakassojen" avaamiseksi yli 70-vuotiaiden kauppakassitilauksiin.
On luotava myös uusia toimintamalleja turvaamaan asiointi niille karanteenin kaltaisissa oloissa kotona oleville, joilla ei ole mahdollisuutta tilata ja maksaa ostoksia verkossa.
Ikäihmisten ja monien sairaiden ohella riskiryhmään koronaepidemiassa kuuluvat myös asunnottomat, tuhannet paperittomat, monet päihderiippuvaiset ja lukuisat köyhyydessä elävät perheet. Heille tarvitaan lisää apua.
Hotelliketjujen ja kuntien on syytä sopia pikaisesti järjestelyt, joilla tyhjillään olevia hotelleja otetaan lisämajoitustiloiksi asunnottomille ja paperittomille, kuten eräissä muissa maissa on tehty.
Esimerkiksi HOK-Elanto voisi järjestää yhteistyössä kaupunkien kanssa joihinkin sulkemistaan ravintoloista ruokailuja niille, joilla ei ole nyt poikkeusoloissa enää mahdollisuutta saada lämpimiä aterioita asukastaloilta, palvelukeskuksista ja järjestöjen tarjoamista ruokapöydistä.
Sekä S-ryhmä että K-kauppaketju ovat tehneet viime vuosina hyvää tulosta. Niiden vastuullisuutta mitataan nyt siinä, miten ne auttavat koronaepidemian takia vaikeuksiin joutuneita ihmisiä, järjestöjä ja pienyrittäjiä. Ne voivat myös helpottaa kasvavaa työttömyyttä palkkaamalla lisää työntekijöitä.
Kirjoittaja on HOK-Elannon edustajiston jäsen
Kirjoittajan artikkelit
- ‹ edellinen
- 10 / 13
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.