Kauppamatkustajan kuolema; eli katsokaa mitä tämä sairaus tekee meille
Eräs Arthur Millerin unelmista oli kirjoittaa vailla siirtymiä oleva näytelmä, joka olisi muodoltaan ja sisällöltään yhtä ikuinen kuin timantti. Millerin unelman täyttymys oli vuonna 1949 kantaesitetty Kauppamatkustajan kuolema, jonka viimeisin versio Hannu Raatikaisen ohjaamana on vastikään valmistunut ensi-iltaan Turun kaupunginteatterin isolle näyttämölle.
Kauppamatkustajan kuolema on modernin klassikon asemaan kohonnut näytelmä kaupparatsusta nimeltä Willy Loman, hänen kamppailustaan ja lopulta amokistaan kohti amerikkalaisen unelman täyttymystä; rahaa, valtaa ja mainetta.
Näytelmää on syystä pidetty kapitalistisen yhteiskunnan alle asetettuna pommina, siksi analyyttistä ja viiltävää sen ihmismielen mustimpiin sopukoihin porautuva yhteiskuntakriittisyys ja suoranainen poliittisuus on. Se on kertomus ajasta, jolloin Yhdysvaltain talouden taantuma alkaa olla takanapäin ja vaurastuminen siintää kaikkien silmissä.
Näytelmän tekee katsojalle varsin omakohtaiseksi se, että sen päähenkilö Willy Loman edustaa kaikkia meitä. Eikä Lomanin tavoittelema amerikkalainen näennäisunelma ole mikään pohjoismainen hyvinvointimalli, vaan jotain ihan muuta; silkkaa raakaa kapitalismia, joka ei lakkaa vaatimasta ihmisiltä yli-inhimillisiä ponnisteluja kunkin elämän loppuun saakka, kunnes edessä on tiskirätin osa.
Lomanin roolihenkilö kertoo katsojilleen sen, mitä tämä sairaus on tekemässä meille kaikille. Kauheinta on, että väärät arvot sattuvat monien mielestä olemaan vieläkin niitä ainoita oikeita.
* * *
Näytelmän rakenne on suorastaan nerokas, se sisältää runsaasti merkityksellisiä vihjeitä, takautumia, tai oikeammin samanaikaisia mielen kerrostumia, jotka Miller taitavasti kuorii vähä vähältä auki appelsiinin tavoin.
Kun Willy Loman saa kauppamatkustajan työstään potkut alkaa todellisuus unelman takana paljastua; talo on falskissa kunnossa, perheen irtaimistokaan ei taida olla maksettu ja upea autokin on silkkoa sisältä. Ja missä kunnossa ovatkaan ihmissuhteet? Näytelmän korttipelikohtaus on vihje siitä, että korttitalon kaltaiset unelmat kaatuvat puhaltamalla.
Lomanin unelma on kuin liukas saippuapala, joka sameassa vedessä on helppo kadottaa. Tarinan edetessä Lomanin roolihahmo saa maanis-depressiivisiä piirteitä, välillä mennään lujaa ja välillä taas vaivutaan epätoivon alhoon. Lopulta Lomanista on jäljellä pelkkä Olento, oleminen täynnä kuiluja ja halkeamia, minuus jossain kaukana.
Mutta aina on jäljellä itsemurha, mahdollisuus kunnon vakuutuskorvauksiin. Ihminenhän on arvokkaampi kuolleena kuin elävänä! Vai kuinka, amerikkalaisen unelman metsästäjät!
Willy Loman on sairas sillä tavalla ettei koskaan ennen. Se sairaus on perikadon soittoa, kaikki tuntuu valuvan miehestä pois. Säkkiruumissa on vain pelkkää sairautta ja sontaa. Katsokaa mitä se sairaus tekee meille!
Ohjaaja Hannu Raatikainen on lukenut Millerinsä kuin raamatun. Hän antaa tilaa tärkeälle tekstille, jota tukee harmaansävyinen lähes askeettisuuteen saakka viety lavastus ja puvustus. Harmaa kuvaa näytelmän lohdutonta pessimismiä. Niukka värimaailma pakottaa keskittymään olennaiseen, sanomaan joka on räjähtämässä silmille. Näyttämön neljä sänkyä, pari tuolia ja pöytä saavat riittää rekvisiitaksi koko näytelmän ajaksi. Ajallisia siirtymiä ei edes huomaa.
* * *
Eläkepäiviltä näyttämölle palannut Jarmo Alonen on Willy Lomanin roolissa elämänsä ehkäpä vaativimman haasteen edessä, eikä petä odotuksia. Hän tuntuu osaavan puheilmaisun ja mimiikan kaikki salat. Pompöösit rahamiehen ja rehentelijän elkeet muuttuvat hetkessä pienieleiseen valojen vaihtumiseen miehen pään sisässä.
Voi nähdä kuinka Alonen Lomanin roolissa jäykistyy pelosta, sillä miehen korvissa kuuluva kirkuva musiikki yltyy yhä repivämmäksi. Ajatus itsemurhasta on kuin kuun kalpeassa valossa kylpevä autio maisema, ja jostain kutsuu ääni, tuulen kantama ääni. Alonen menee roolissaan syvälle sieluun. Loppuun saakka.
Kauppamatkustajan kuolema on myös kuvaus perheen sisäisistä suhteista. Willy Lomanin uskollista Linda-vaimoa, myös ainakin aluksi amerikkalaiseen unelmaan uskovaa, esittää vähäeleisen tyylikkäästi Ulla Koivuranta, joka yrittää tasapainoilla Willyn ja perheen kahden pojan, Biffin ja Happyn, välissä.
Biffiä näyttelevä Jukka Rasila on onnistunut tähän näytelmään kaivamaan itsestään esiin aivan uusia piirteitä. Rasila kaivautuu Biffin nahkoihin ja onnistuu mainiosti ilmentämään, paitsi raivoa ja kapinaa isäänsä vastaan, myös herkkiä tunteita. Biffin rooliin Miller on ladannut myös toivon paremmasta. Unelmat voivat olla muutakin, kuin Willillä.
Kimmo Rasilan näyttelemä Happy on valinnut isänsä Willyn tien. Petri Rajala näyttelee Beniä, Willyn kuollutta veljeä, joka on onnistunut rikkauden hankinnassa. Perheen hyvinä naapureina Charleyna ja Bernardina nähdään Mika Kujala ja Juha-Pekka Mikkola. Pienessä roolissa Willy Lomanin salarakastajana säväyttää iki-ihana Riitta Salminen.
*Arthur Miller: Kauppamatkustajan kuolema. Suomennos Rauno Ekholm. Ohjaus Hannu Raatikainen. Lavastus ja puvut Reija Hirvikoski, valosuunnittelu Timo Grönroos, äänisuunnittelu Mika Hiltunen ja Jari Tengström. Rooleissa Jarmo Alonen, Ulla Koivuranta, Jukka Rasila, Kimmo Rasila, Juha-Pekka Mikkola, Mika Kujala, Petri Rajala, Riitta Salminen, Kaisa El Ramly, Kaisa Mattila ja Antti Laukkarinen. Ensi-ilta Turun kaupunginteatterin isolla näyttämöllä 14.1.2005.