Kidutuksia, raiskauksia, murhia
George W. Bush
ja
Tony Blair
sanovat olevansa järkyttyneitä
Irakissa paljastuneista vankien kidutuksista ja häpäisyistä.
He uskottelevat saaneensa vasta nyt tietää asiasta. Molemmat todennäköisesti
valehtelevat. Heidän täytyi tietää pahoinpitelyistä
Afganistanin osalta jo vähintään kaksi vuotta sitten ja Irakinkin
osalta yli vuosi sitten.
Kyse ei ollut mistään yksittäisistä ja satunnaisista
kurittomien ja raaistuneiden sotilaiden rikoksista, vaan USA:n ja Britannian
valtiojohdon siunaamasta järjestelmällisestä käytännöstä.
Ja toistaiseksi rikoksista on paljastettu vasta jäävuoren huippu.
Paljon pahempaa on tulossa. Normaalien kidutusten ja perverssien häpäisyjen
lisäksi vankeja on raiskattu ja pahoinpidelty kuoliaiksi.
Puhuessaan viikko sitten USA:n kongressissa puolustusministeri
Donald
Rumsfeld
tunnusti tienneensä vankien kidutuksista, mutta selitti,
ettei hän tajunnut, kuinka tärkeää olisi ollut saattaa
asia presidentin ja kongressin jäsenten tietoon. "Toivon, että
olisimme tienneet enemmän aikaisemmin ja voineet kertoa teille enemmän
aikaisemmin, mutta me emme tienneet."
Se oli Rumsfeldin epätoivoinen yritys suojata Bushia. Ja Bush kiitti
kehumalla Rumsfeldin tekevän hienoa työtä ja torjumalla vaatimukset
tämän eroamisesta.
Kysymys siitä, kuka tiesi mitä ja milloin, on potentiaalisesti
paljon tuhoisampi kuin Rumsfeldin versio tapahtumista antaa ymmärtää.
Jo ennen Irakin sotaa Amnesty International oli kertonut USA:n johdolle
vankien pahoinpitelyistä Afganistanissa. Ja Irakin osalta sekä
Amnesty että Kansainvälinen Punainen Risti ovat lähes kuukausittain
jo ennen varsinaisten sotatoimien päättymistä mutta varsinkin
heti sen jälkeen raportoineet USA:lle, Britannialle ja miehityshallinnolle
yksityiskohtaisesti vankien kidutuksista.
Rumsfeld yritti uskotella, että yksikään näistä
raporteista ei mennyt Bushin tietoon ennen kuin hän selosti asiaa Bushille
16. tammikuuta ja että edes silloin puolustusministeri ei antanut presidentille
selostusta, joka olisi vaikuttanut tähän samalla tavalla kuin
jos hän olisi nähnyt valokuvat tai videot. Bush itse väittää,
että hän näki tai kuuli kuvista ensimmäisen kerran tv:stä.
Blairin tietämyksen taso on yhtä hämärä. Britannian
puolustusministeriö väittää, että USA:n tammikuun
raporttia pahoinpitelyistä ei virallisesti lähetetty sille, mutta
myöntää Blairin olleen tietoinen sen sisällöstä.
Puolustusministeriö oli myös nähnyt aikaisemmat Amnestyn
ja Punaisen Ristin raportit. Ei ole selvää, koska Blairille tehtiin
selkoa paisuvasta kriisistä. Se vain on selvää, että
hän enempää kuin Bushkaan ei viitannut siihen julkisesti
ennen kuin ensimmäiset kidutuskuvat oli julkaistu.
Mutta kun Rumsfeld, USA:n Irak-käskynhaltija
Paul Bremer
ja Britannian puolustusministeriö tiesivät kidutuksista, ei ole
uskottavaa, etteivät Bush ja Blair tienneet. He vain päättivät
olla sanomatta julkisuudessa sanaakaan tuomitakseen sen minkä he tiesivät.
He tunnustivat irakilaisten kiduttamisen ja häpäisemisen vasta
kun kauhistuttavat kuvat pääsivät julkisuuteen eikä
muuta ollut tehtävissä.
Rumsfeld myönsi kongressissa, että Pentagon ja amerikkalainen
kenraali olivat yrittäneet estää tv-kanava CBS:ää
julkistamasta Abu Ghraibin vankilan kidutuskuvia. Hän sanoi myös,
että "lisää valokuvia ja videonauhoja on olemassa"
ja että ne esittävät "peittelemättömän
sadistista, julmaa ja epäinhimillistä" vankien kidutusta.
Lehtitietojen mukaan Pentagonin hyllyllä on toista tuhatta CD-levyille
poltettua digitaalikuvaa ja ainakin kaksi videonauhaa, joilla esitetään
irakilaisten raiskauksia ja murhia Abu Ghraibin vankilassa. Tiettävästi
kuvia on myös kuulusteluissa tapettujen vankien ruumiiden häpäisystä.
Rumsfeld sanoi, että "asioita pahentaa, jos nämä
päästetään julkisuuteen". Kommentti kuvastaa Bushin
hallinnon arvojärjestystä: tärkein huolenaihe eivät
ole ihmisyyttä vastaan tehdyt rikokset, vaan niiden pitäminen
pimennossa ja julkisuusvaurioiden välttäminen tai rajaaminen.
Vankien kidutuskuvien aiheuttaman kohun keskellä helposti
unohtuu, että liittouman suurimpien rikosten rinnalla vankiloiden ja
pidätyskeskusten kauheudetkin kalpenevat.
Irakissa on tapettu todennäköisesti kymmeniä tuhansia
ihmisiä. Yksin terrorihyökkäyksissä Fallujaa vastaan
muutama viikko sitten sai surmansa yli 700 ihmistä, suurin osa siviilejä.
Irak on myrkytetty köyhdytetyllä uraanilla, jonka ajan mittaan
vaatimaa kuolonuhrien määrää voidaan vain kuvitella.
Afganistanissa vuonna 2001 tapettiin amerikkalaismiehittäjien valvonnassa
tuhansia vankeja. Joukkomurhasta ei ole käynnissä mitään
tutkimusta.