Kansainvälinen Rosa Luxemburg hybridiseminaari 5.12.2021 Pasilan Rauhanasemalla, Zoomissa ja verkkolähetyksenä. Aihepiireinä mm. fasismin vastustus ja antinationalismi. Aiheita tarkastellaan myös Luxemburgin kirjoitusten sekä Suomen ja Euroopan nykytilanteen kautta.
Kilpailukykysopimus kurittaa sairaalan henkilökuntaa
Maamme vanhin keskussairaala, Joensuussa sijaitseva Pohjois-Karjalan keskussairaala PKKS, on ollut useita vuosia Suomen tuottavin. Sairaalan käyttömestari Martti Vaskonen huomauttaa, ettei saavutus ole millään mittarilla huono.
– Siksi tuntuu väärältä kovalla tohinalla tehty kilpailukykysopimus. Kiky-sopimuksella jäädytettiin palkat, siirrettiin työnantajamaksuja työntekijöille, pidennettiin työaikaa ja kaiken lisäksi vähennettiin 30 % lomarahaa julkisen sektorin työntekijöiltä, listaa Vaskonen.
Hänen mukaansa on väärin, että hyvästä tuloksesta sairaalan henkilökuntaa ja koko julkista sektoria rangaistaan työehtojen heikentämisellä.
– Vastineeksi heikennyksille työmarkkinajärjestöt ja hallitus tarjoilevat samaa sanahelinää, joka on tukkinut korvat jo kaksikymmentä vuotta: että ne toisivat lisää työpaikkoja, lisää kasvua, lisää vientiä, lisää investointeja ja lisää ostovoimaa. Uskoo ken tahtoo. Usko on erityisen lujilla niillä, jotka pyrkivät kokoaikaisiin työsuhteisiin tai selviämään pakollisista menoista pätkä- ja matalapalkkaisissa töissä.
Työajan pidentäminen virhe
Kiky-sopimus lujittaa niin sanottuja rakenteellisia uudistuksia, joilla toteutetaan mittavaa tulonsiirtoa ansiotuloista pääomatulojen piiriin.
Muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin kansantulo jakautui siten, että ansiotulot muodostivat siitä kolme neljäsosaa ja pääomatulot yhden neljäsosan.
Pääomatulot ovat ylittäneet ansiotulojen osuuden, eli ovat yli puolet vuosittaisesta kansantulosta.
Vaskonen toteaa, miten toistuvien “rakenteellisten uudistusten” seurauksena pääomatulot ovat ylittäneet ansiotulojen osuuden, eli ovat yli puolet vuosittaisesta kansantulosta. Kun samaan aikaan on tehty sallituksi pääomatuloihin liittyvä systemaattinen veronkierto, ei ole ihme että julkiset palvelut näyttävät kalliilta.
– Terveys-, hoiva- ja tukipalveluissa ei pystytä nostamaan työn tuottavuutta siinä määrin kuin teollisuudessa, jossa robotit paiskivat töitä vuorokaudet ympäriinsä uupumatta. Ihmisten kanssa on toisin. Siksi on suuri virhe pidentää työaikaa, kun työperäiset sairaudet johtavat ennenaikaiseen eläköitymiseen ja vajaatyökykyisyyteen nykyiselläkin työtahdilla.
Vaskonen muistuttaa, että edellisen työministerin, SAK:n puheenjohtajana toimineen Lauri Ihalaisen (SDP) toimesta poistettiin osa-aikalisäjärjestelmä sekä heikennettiin vuorotteluvapaan järjestelmää. Järjestelmät tekivät mahdolliseksi vapaaehtoisen kevennyksen pitkällä työuralla ja antoivat nuorille mahdollisuuden hankkia työkokemusta.
Kiky purettava
Vaskosen mielestä kiky-sopimus tulisi purkaa tai vähintään käyttää sopimuksen vaatima työajan pidennys työhyvinvoinnin edistämiseen ja työpaikkaliikuntaan, kuten esimerkiksi Juuan kunta on päättänyt.
– Tämä malli on hyvä ja kannatettava myös Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymässä, 6 500 työntekijän Siun sotessa toteutettavaksi. Esitän, että Ilkka Pirskanen Siun soten toimitusjohtajana tukee henkilökunnan jaksamista ja lähtee ennakkoluulottomasti vastaavan hankkeen vetäjäksi.
Kirjoittajan artikkelit
Tervetuloa Tiedonantajan ja kumppaneiden joulumyyjäisiin 13.12. Helsingin Malmille.
Tiedonantaja uudistaa kuukausilehden palstoja ja ulkonäköä! Vastaa lukijakyselyyn ja olet vaikuttamassa uudistetun lehden sisältöön.
- ‹ edellinen
- 15 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.