Kokoomuksen kurssi oikealle
Kokoomuksen puoluekokous valitsi kenttäväkeä innostaneen Alexander Stubbin puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. EU-vaalin äänivyöryn jälkeen Stubbin valinta ei ollut yllätys. Sen sijaan yllätys oli puolue-eliitin tukeman Jan Vapaavuoren putoaminen puheenjohtajakisassa jo ensikierroksella.
Kokoomusta kymmenen vuotta johtaneen Jyrki Kataisen kaudella kokoomuksen vaalimenestys on peittänyt alleen puolueen sisäiset linjaerot. Aluksi puheenjohtajakisaan käynyt kolmikkokin – Vapaavuori, Stubb ja Paula Risikko – vakuutteli, että kyse on vain henkilöstä eikä erilaisista linjoista. Mitä lähemmäs puoluekokous tuli, sitä selvemmäksi kävi, että kyse oli myös linjasta.
On tavallaan paradoksaalista, että sosiaalisen median ja selfie-kuvien avulla itsestään kuvaa luonut Alexander Stubb oli se, joka politisoi kokoomuksen puheenjohtajavaalin. Hänen hymynsä takaa paljastuivat kokoomuksen entistä kovemmat oikeistolaiset, uusliberalistiset kasvot.
Stubbin johdolla kokoomus siirtyi selvästi oikealle.
Enää ei ole kyse vain siitä, että julkisia menoja leikataan valtiontalouden tasapainottamiseen vedoten. Stubb julistaa avoimesti tavoitteeksi nykyistä paljon suppeamman julkisen sektorin, jotta yksityinen pääoma saa lisää voitontavoittelun mahdollisuuksia. Esimerkiksi sote-uudistuksesta hän nosti pääasiaksi kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttamisen. Tähän sosiaalisten oikeuksien alasajamiseen liittyy pyrkimys heikentää ammattiyhdistysliikkeen asemaa.
Kodin, uskonnon ja isänmaan tunnukset on kokoomuksessa jo aiemmin vaihdettu Euroopan unionin tähtilippuun ja Nato-jäsenyyden tavoitteisiin. Nyt puolue valitsi itselleen puheenjohtajan, jolle pääkaupunkeja ovat Bryssel ja Washington. Kuvaavaa on, että puoluekokouksen poliittisessa asiakirjassa – Tulevaisuusasiakirjassa – ei ole sanaakaan EU:n kriisistä eikä sen esiin nostamista sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista ongelmista. Korostamalla johtajuutta Nato-jäsenyyden ajamisessa Stubb osoittaa, että Wikileaksin aikoinaan paljastamat kokoomuksen lupaukset Yhdysvaltojen suurlähettiläälle Nato-jäsenyyden hoitamisesta on tarkoitus ottaa seuraavan hallituksen asialistalle.
Stubb ja kokoomus luottavat mediaosaamiseensa. Jopa siinä määrin, että kun Stubb julisti uutta poliittista kulttuuria, loppua pistevoittojen keräämiselle ja poliittiselle teatterille, hän heti perään jatkoi pistevoittojen tavoittelua SDP:n kustannuksella ja huipensi linjapuheensa tähtikulttia tavoittelevaksi selfie-teatteriksi.
Sosialidemokraattiselle puolueelle kokoomuksen harppaus oikealle tuo lisää ongelmia. Vaalitappion kokenut SDP on kokoomuksen panttivankina hallituksessa. Talouden kasvua ja investointeja korostavasta puheesta on löytynyt vähäinen oljenkorsi, jolla Antti Rinne yrittää lunastaa edes hippusen lupauksista, joita hän antoi ennen SDP:n puheenjohtajaksi ja valtiovarainministeriksi nousuaan. Minihallitusneuvotteluissa varmaan löytyykin sopu muutaman sadan miljoonan kasvupaketista. Mutta se on laiha lohtu, kun samaan aikaan pidetään voimassa menokehykset ja EU:n talouskurisopimukset, jotka heikentävät monin verroin enemmän ostovoimaa, työllisyyttä, julkisia palveluja, sosiaaliturvaa ja hyvinvointia.
Kokoomus pyrkii käyttämään vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen heikkoudentilaa hyväksi ajaakseen läpi entistä oikeistolaisempia ratkaisuja. Tämä on haaste SDP:n ohella myös Vasemmistoliitolle, SKP:lle ja koko työväenliikkeelle. Tarvitaan vastavoiman kokoamista ja selkeitä vaihtoehtoja hallituksen politiikalle. Kun hallitus kokoontuu elokuussa Säätytalolle budjettiriiheen, ei kannata jäädä katsomoon seuraamaan poliittista teatteriesitystä, vaan lähteä joukolla vaatimaan politiikan suunnan muuttamista.
(Tiedonantaja 25/2014, 19.6.2014)
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Pääkirjoitukset
Kun pääoma kasvaa ja Mammonalinna kohoaa, miksi työväen arki murenee? Suomessa eletään hetkeä, jossa Orpo–Purran hallitus siirtää työelämän riskit yksilölle ja jakaa voitot yrityksille, samalla kun kunnalliset palvelut kuihtuvat ja sosiaalityöntekijän ruokatauko katoaa kalenterista. Kuntaliiton tuore selvitys paljastaa, ettei kyse ole pelkästä budjettivajeesta, vaan rakenteellisesta epäonnistumisesta: kapitalistinen järjestelmä ei enää takaa yhdenvertaisuutta, vaan muuttaa peruspalvelut etuoikeudeksi. Tiedonantajan päätoimittajan sijainen JP (Juha-Pekka) Väisänen kysyy: kuinka kauan yhteiskuntaa voi purkaa, ennen kuin se lakkaa olemasta yhteinen? Tiedonantaja-festivaali kokoaa yhteen ne, jotka eivät suostu hiljaisuuteen – feministiset journalistit, järjestöaktiivit ja työväenluokan rakentajat, jotka vaativat vastauksia ja vaihtoehtoja.
Kun presidentit ja pääministerit keskustelevat sodasta, työväenluokka maksaa verot, kantaa taakan ja hautaa lapsensa. Suurpääoma määrittää, milloin ja miksi soditaan, mutta kenen ääni kuuluu, kun päätetään rauhasta? Nuorten kasvava epäluottamus poliitikkoihin, imperialistiset sodat ja kansainvälinen pääoman etu paljastavat, että rauhan kysymys on pohjimmiltaan luokkakysymys — ja juuri siksi ratkaiseva hetki työväenluokan ja kansalaisyhteiskunnan toiminnalle on käsillä nyt.
Miksi työväen pitäisi kantaa vastuu luontokadosta, kun suuryritykset tekevät voittoa ekokatastrofin kustannuksella? Suomessa kehitetään laskureita, joilla mitataan yksilön luontojalanjälkeä, mutta järjestelmällisesti vaietaan pääoman vastuusta ympäristön tuhoutumisessa. Samalla poliittinen sensuuri ja keskiluokkaistuva media kaventavat kriittisen journalismin tilaa, kun työväenluokan ääni pyritään sulkemaan marginaaliin. Kapitalistisen kriisijärjestelmän rajat tulevat vastaan luonnossa, mediassa ja ihmisoikeuksissa – ja juuri siksi tarvitaan luokkatietoista, pyyteetöntä joukkovoimaa ja toisenlaista tiedonantamista - Tiedonantajaa - nyt enemmän kuin koskaan.