KOLUMNI: Köyhiä ja sokeita
Olen tässä viime aikoina joutunut useasti käymään silmän laserhoidossa. Lääkärit yrittävät pitää minulla jonkinlaisen näkökyvyn ainakin toistaiseksi. On taas tullut sairaanhoitojärjestelmämme tutuksi kantapään tai siis paremminkin silmän kautta. Monet pienet yksityiskohdat ovat kertoneet karua kieltään resurssien vähenemisen ja kaiken kilpailuttamisen tuhoavasta vaikutuksesta.
Tutkimustulokset ihmisten eriarvoisesta asemasta terveydenhuollossa ovat konkretisoituneet. Silmät ovat avautuneet sille, että köyhillä ei ole paljon valinnanvaraa. Pitää olla tyytyväinen ja hiljaa, jos rikkaiden pöydiltä ylipäätään jotain muruja tipahtaa. Jos jostakin takaovesta sairaalan kirjoihin pääsee, niin ei kannata liikaa tervehtyä. Voi olla, että ei sitten enää koskaan sinne pääse ohi byrokratian viidakon. Siinä portinvartijoina ovat puhelinkeskukset, sairaanhoitajat, kiireellisyysluokitukset ja mitä lieneekään.
Ainoa asia, minkä vuoksi sairaalaan pääsee, on kuoleminen. Se kun tulee yhteiskunnalle halvemmaksi sairaalassa tapahtuvana, kun ei tarvitse koko virkakoneistoa poliiseineen laittaa liikkeelle. Toisin kuin ihmisen kuollessa omin päin kotona yhteiskunnan valvonnan ulkopuolella!
o o o
Jos on omassa näössä vikaa ihan konkreettisessa mielessä, niin sokeutta on kovasti muutenkin liikkeellä. "Jos pystyt katsomaan, näe. Jos pystyt näkemään, huomaa." Näillä José Saramagon sanoilla alkoi eräs seurakunnan järjestämä köyhyyskeskustelu. Alkuperäisenä tarkoituksena oli keskustella siitä, mahtuvatko köyhät kirkkoon.
Ei tarvinnut kuin katsella panelistien ja yleisön koostumusta, kun huomasi, ettei köyhiä kirkon piirissä ole. Paitsi tietysti avustustoimenpiteiden suorittamisen kohteina, käyttääkseni ihanan selkeää ja iskevää byrokratian kieltä. Panelisteiksi oli kristillisten piirien ulkopuolelta kutsuttu myös sosiaalialan johtaja, kaupunkilehden julkidemari toimittaja ja vihreän kansanedustajan filosofiaviomies. Toimittaja ihmettelikin sitä, että hänet täysin kirkon asioista tietämättömänä oli kutsuttu mukaan.
Samaa ihmetteli moni muukin, kun tämä nuorehko mies lausui käsityksiään köyhyydestä. Hän nimittäin oli autuaan tietämätön siitä, että Suomessa on todellista köyhyyttä. Hän äityi jaarittelemaan, että onhan meillä toki suhteellista köyhyyttä. Sellaista, että tuntee itsensä köyhäksi, kun naapurilla on Mersu. Ja opiskelijoista kuulemma monet käyvät kaksi kertaa viikossa baarissa. Hän ei uskonut sitä, että jotkut joutuvat Suomessa valitsemaan ostavatko lääkkeitä vai ruokaa, kun rahat eivät riitä molempiin. Keskiluokkaisuudessaan hän ei näe eikä huomaa köyhyyttä ja köyhiä. Kun kukaan ei tule kadulla esittäytymään köyhäksi.
Filosofi oli oikeudentuntoinen ja älykäs mies. Mutta ei tätä köyhyysongelmaa poisteta pelkästään keskustelemalla, mikä tuntui olevan hänen ratkaisunsa. Jos joku ei vielä näe, missä mennään, ei häntä voi pelkästään kauniilla puheilla siitä sokeudesta parantaa.
o o o
Järkyttävän laajalle ns. vasemmistolaistenkin ihmisten keskuudessa on levinnyt ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Vaalikiertueen aikana sain kuulla vanhojen demarien ja SKDL:n ihmisten suusta, että työttömät ovat laiskoja juoppoja. Kenenkään ei Suomessa tarvitse olla leipäjonoissa, siellä käydään vain ahneudesta ja kun on totuttu saamaan kaikki valmiina.
Kyllä, näitä mielipiteitä esittivät vasemmistolaiset ihmiset. Eihän tässä järjestelmässä ole vikaa, mutta kun on niin laiskoja ja saamattomia ihmisiä, jotka vielä kehtaavat kerjätä yhteiskunnalta tukea! Oli siinä naurussa pitelemistä, kun itse yritti ehdottaa kaikille tarvitseville 800 euron perusturvaa ja jakoa uusiksi!
Mutta yhteiskunnassa vallitsevan riiston ja epäoikeudenmukaisuuden paljastaminen ihmisille on kommunistien tehtävä. Kaikki ei yhteiskunnassa ja maailmassa olekaan sattumaa ja pelkkiä yksilön vapaita valintoja. Ihmiset itse voivat vaikuttaa siihen, mihin suuntaan yhteiskunta muuttuu. Siinä julistuksessa sitä riittää työsarkaa. Lienee parasta aloittaa se työ heti tänä vappuna.
MARKKU TULANDER
Kirjoittaja on janakkalalainen pappi. markkutulander@hotmail.com