Kuka kantaisi vastuun?

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 7 /20.2.2009

Kemijärven massaliikkeen tiedottaja Juha Pikkarainen puhui Ay-väen rauhanpäivillä Yritysten yhteiskuntavastuu -työryhmässä yritysten roolin muuttumisesta ja työläisen aseman murentamisesta viimeisten 50 vuodenaikana. Erityisen raju muutos on ollut 1990-luvun laman jälkeen.

– Vielä 50 vuotta sitten tehtaan johto kantoi kaiken vastuun työntekijöistään, Pikkarainen kertoi. Yhtiö rakensi asunnot tai antoi lainaa oman talon rakentamiseen, perusti koulut, päiväkodit, terveysasemat ja vapaa-ajanviettopaikat ja sitä pidettiin kunnia-asiana.

Yhteiskunnalta ei apua pyydetty. Myös työntekijöitten koulutus haluttiin hoitaa pääosin itse. Suuret tehtaat vaativat ja saivatkin joihinkin paikkakuntansa ammattikouluihin oman alansa linjan, josta siirryttiin suoraan töihin. Tehdaspaikkakuntien nuoret eivät valmistuneet työttömiksi. Sukupolvi toisensa jälkeen meni samaan tehtaaseen töihin.

Isot johtajat "näyttivät kasvonsa", kiertelivät tehtaalla, juttelivat työntekijöitten kanssa ja tunsivat ihmiset. He olivat läsnä kaikille.

Tällä tavalla sitoutettiin työntekijät. Se oli edullista tehtaan omistajille, mutta se antoi myös turvallisuuden tunnetta työläisille.

Nyt tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Yhteiskunnan edellytetään hoitavan kaikki, ja myös irtisanotut työntekijät sysätään yhteiskunnan vastuulle.

– Kauniista puheista ja tavoitteista huolimatta mitään konkreettista ei esimerkiksi Kemijärven sellutehtaalta työttömiksi jääneiden hyväksi ole tehty.

Yhteiskuntavastuu on pelkkää sanahelinää

Kaikilla suurilla yrityksillä on yhteiskuntavastuuohjelmat ja yhteiskuntavastuupäällikkö. Suomessa toimii myös yhdistys FIBS (Finnish Business & Society), jonka tehtävänä on edistää yritysten vastuullisuutta. Se julkaisee lehteä Vastuullinen yrittäjä. Tämän yhdistyksen jäseniä ovat kaikki merkittävät Suomessa toimivat yritykset, esimerkiksi Stora Enso ja UPM Kymmene. Yhdistyksen seminaareissa ja kokkareilla yhteiskuntavastuupäälliköt tapailevat toisiaan ja nostavat maljoja vastuullisuudelleen.

– Näissä vastuustrategioissa käytetään paljon raamatullisia sanontoja, esimerkiksi "Kemijärvi uhrataan muiden edessä" ja yrityksellä on "missioita" ja niin edelleen.

Yritysten tärkeintä, perustavanlaatuista yhteiskuntavastuuta olisi rehellinen verojen maksaminen. Tätä vastuuta useimmat yritykset kiertävät kaikin mahdollisin keinoin, muun muassa veroparatiisien avulla. Myös vastuu työntekijöistä on haihtunut ahneuden huumassa taivaan tuuliin.

– Yrityksillä ei ole mitään vastuuta muille kuin omistajilleen eikä laissakaan ole varsinaisia velvoitteita. Yrityksillä on kyllä hienot ohjelmat yhteiskuntavastuusta, mutta ne ovat pelkkää sanahelinää, Pikkarainen summasi.

– Yrityksillä ei ole isänmaata. Sanotaan, että amerikkalainen mummo sijoittajana omistaa tehtaan, mutta ei taida mummo olla se, joka sanoo, että nyt loppuu tämä Kemijärven tehdas. Kyllä ne sijoitusyhtiöt raha-alan ammattilaisineen tästä määräävät.

Työläisten ammattiylpeys on murennettu

Juha Pikkaraisen mukaan viimeisen 10 vuoden aikana työläisiltä on murennettu ammattiylpeys.

– Ensin poistettiin varamiesjärjestelmät. Sitten houkuteltiin työntekijät pienen bonuksen toivossa kouluttautumaan useisiin ammatteihin, jotta voisivat tuurata tehtaan eri tehtävissä. Sitten muutettiin ammattinimikkeet mitäänsanomattomiksi kuten osastomies 1, laitosmies 2 tai operaattori 3. Minäkin ole oikealta ammatiltani soodakattilan lämmittäjä, mutta sellaista ammattinimikettä ei enää ole.

Ennen koulutusta järjestettiin työn mukana ja oli mahdollisuus nousta ylöspäin työssä oppimisen kautta.

– Nykyään työntekijät osaavat kaikkea vähän, mutta ei mitään kunnolla ja yhteiskunnan on maksettava koulutus.

Yleisön puheenvuoroissa kerrottiin, että sama erikoisammattien murentaminen on tapahtunut myös muilla aloilla, muun muassa rakennuksilla, metallialalla ja leipomoissa.

Viimeisen 10 vuoden aikana myös ay-liike on muuttunut varsin hampaattomaksi. Ei voi edes unelmoida, että ay-liike järjestäisi laajan, ärhäkkään lakon jonkin tehtaan lopettamista vastaan.

– Työnantaja pyrkii hajottamaan voimallisesti ammattiyhdistysliikkeen eri leireihin. Kielletään työntekijöitä kertomasta muun muassa työsopimuksen sisältöä, ja luottamusmiesjärjestelmä on romutettu. Palkankorotukset korvataan uusilla titteleillä. Jollain liikennelaitoksella esimerkiksi ajomestari korotettiin "yliajomestariksi", Pikkarainen vitsaili.

Tehdaskin on kertakäyttötavaraa

Jenkkien tapa on, että rakennetaan tehdas ja ajetaan se loppuun. Sen jälkeen rakennetaan uusi tehdas. Suomessa pidetään tehtaat ja koneet kunnossa. Nykyaikana kuitenkin kaikki pitää olla kertakäyttötavaraa, tehtaista lähtien. Sillä verukkeella saadaan tehtaita ajettua alas, kun sanotaan että se on tullut elinkaarensa päähän. Ajatus "hetimullekaikkinyt" on tehnyt työntekijöistä aiemman voimavaran sijaan rasitteen työnantajille.

Pikkaraisen mukaan yritykset valehtelevat ihan sumeilematta irtisanomistilanteissa, syyllistävät työntekijöitä ja harjoittavat sanelu- ja uhkailupolitiikkaa.

– Ainoa mahdollisuus puuttua asioihin on perustaa Kemijärven massaliikkeen tapaisia kansanliikkeitä siellä, missä epäkohtia ilmenee, Pikkarainen vastasi kysymykseen, mitä olisi tehtävä. – Ay-liikkeen on löydettävä yhteistoimintaa ja uusia rintamia yli puolue- ja liittorajojen. Myös julkisuutta pitää hyödyntää, kuten massaliike teki.

Mauri Perä kertoi, että esimerkiksi Kreikassa on perustettu tällainen erittäin aktiivinen yhteistoimintaverkosto ay-liikkeen sisällä, yli järjestörajojen ja ilman byrokratiaa. Se on järjestänyt laajoja lakkoja ja mielenosoituksia epäkohtia vastaan.

MARJALIISA SIIRA