KULTTUURIA: Pahuuden paskatunkiolla

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 22/2007

"Maailman valloittaminen, joka yleensä tarkoittaa sen riistämistä niiltä joilla on toinen ihonväri tai hivenen litteämpi nenä kuin meillä, ei ole läheltä katsoen oikein kaunista puuhaa." – Marlow.

Oheinen, Joseph Conradin Kongoon sijoittuvasta Pimeyden sydän -romaanista lainattu, lausahdus sopii oivallisesti John le Carrén uusimman suomennoksen Pakanalaulu tunnukseksi. Le Carrénkin romaani sijoittuu Kongoon, olkoonkin että se varsinaisesti tapahtuu Lontoossa ja jollain tuntemattomalla Britanniaan kuuluvalla saarella. Pakanalaulussa eletään meidän aikaamme, mutta tapahtumat, ne ovat samantyyppisiä ajasta riippumatta.

Pakanalaulua voikin pitää hyvällä syyllä meidän aikamme matkana pimeyden sydämeen, ja samalla le Carrén Uskollinen puutarhuri -romaanin sisarteoksena. Siinäkin liikuttiin Britanniassa ja Afrikassa ja käsiteltiin jokseenkin samoja teemoja.

Pakanalaulun päähenkilö ja samalla minäkertoja on Bruno Salvador, tuttujen kesken Salvo, mies joka on syntynyt Kongossa irlantilaisen lähetyssaarnaajan ja kongolaisen naisen lapsena. Salvon lapsuudentarina on varmaan afrikkalaisittain hyvinkin tuttu: Äiti joutuu afrikkalaisen sukunsa painostuksesta luovuttamaan pojan jo pienenä pois ja kasvatusvastuun tästä ottavat lähetysasemien nunnat.

Salvosta varttuu nunnien parissa hyvä kuuntelija, hän huomaa omaksuvansa helpolla kymmeniä erilaisten kansanheimojen, vähemmistöjen ja pakolaisvirtojen pikkukieliä. Niiden tavallisimpien maailmankielien lisäksi. Kun Salvon isä kuolee, tämä saa Britannian kansalaisuuden ja muuttaa uuteen kotimaahansa. Hän jatkaa kieltenopiskelua ja erikoistuu Kongon itä-osissa puhuttaviin kieliin.

Salvo huomaa yhtäkkiä olevansa "täydellinen tulkki", ilman omaa identiteettiä oleva mies, johon tulkkaustehtävissä voi luottaa sataprosenttisesti. Kun entinen vakoilija John le Carré kirjoittaa romaania, sopii kuvaan tietysti, että Britannian salainen palvelu kiinnostuu Salvon tulkkipalveluista.....