Kuntavaalien ehdokashakemukset jätettävä helmikuun lopussa
Kuntavaalit toimitetaan vuonna 2017 ensimmäistä kertaa huhtikuussa. Vuoden 2017 kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 9. huhtikuuta. Ennakkoäänestys on kotimaassa 29.3.-4.4. ja ulkomailla 29.3.-1.4.
Kuntavaaleissa voi asettua ehdokkaaksi kotikunnassaan. Edellytyksenä on myös, että ehdokkaaksi asettuvalla on äänioikeus kuntavaaleissa jossakin kunnassa. Kuntalaissa on säädetty tehtävistä, joiden haltijat eivät ole vaalikelpoisia valtuustoon. Esimerkiksi kunnan johtavat viranhaltijat eivät voi asettua ehdolle kuntavaaleissa.
Ehdokkaita voivat asettaa puolueet ja valitsijayhdistykset. Kukin puolue asettaa ehdokkaansa sääntöjensä edellyttämällä tavalla. Valitsijayhdistyksen perustamiseksi tarvitaan vähintään 10 samassa kunnassa äänioikeutettua henkilöä. Kaikkein pienimmissä kunnissa valitsijayhdistyksen voi perustaa 5 tai 3 henkilöä kunnan asukasluvusta riippuen.
Kuntavaalien ehdokashakemukset on jätettävä kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 28. helmikuuta ennen klo 16. Puolueet voivat muodostaa keskenään vaaliliittoja ja valitsijayhdistykset voivat muodostaa yhteislistoja. Myös näistä on annettava ilmoitus kunnan keskusvaalilautakunnalle samanaikaisesti ehdokashakemuksen kanssa.
Kunnat päättäneet valtuustopaikoista
Kunnat ovat tehneet päätöksensä siitä, kuinka monta valtuutettua kunnassa valitaan. Ennakkotietojen mukaan vajaa kolmannes kunnista pienentää valtuustonsa kokoa nykyisestä.
Tulevissa kuntavaaleissa valitaan yhteensä noin 9 000 valtuutettua. Edellisissä kuntavaaleissa vuonna 2012 valittiin noin 9 700 valtuutettua.
Vaaleissa valittavien valtuustojen toimikausi alkaa 1. kesäkuuta 2017 ja kestää vuoden 2021 toukokuun loppuun.
Kirjoittajan artikkelit
Tiedonantaja Festival will once again bring together activists, researchers, politicians, artists and international guests from different fields to look for alternative ways out of wars, environmental crises and media biases. The programme includes debates, presentations, workshops and of course culture and music! The festival will take place over one weekend at the Myyräncolo cultural centre in Vantaa's Myyrmäki, Finland.
Katso täältä printtilehden numero 07/2024 juttusisältö ja tilaa Tiedonantaja!
- ‹ edellinen
- 4 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Miten pitkälle pääoma on valmis menemään, kun säästöjä haetaan sairailta, köyhiltä ja opiskelijoilta – niiltä, joilla ei ole enää mitään, mistä ottaa? Orpo-Purran hallituksen kaavailema sosiaaliturvan heikennys paljastuu toimenpidekokonaisuudeksi, joka ei lisää työllisyyttä, vaan vahvistaa valtion roolia kurinpitokoneistona: työkyvyttömiä ja osatyökykyisiä pakotetaan simuloimaan työmarkkinakelpoisuutta leikkausten uhalla.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.