Sosiaaliturvan voimakkaat heikennykset eivät ole lisänneet työpaikkoja – ainoastaan työttömien ahdinkoa. Jo valmiiksi erittäin korkealla tasolla ollut pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt 7 % viime vuodesta. Työttömien Keskusjärjestön mielestä sen estämiselle ei näytä olevan riittäviä keinoja.
Keywords:
Lapuan kaupunki palkitsi avoimesti fasistijärjestöjä ihannoivia
Lapuan kaupunki on myöntänyt Vuoden kulttuuriteko-palkinnon viime joulukuussa ensimmäisen kerran järjestetylle itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueelle. Lapuan sanomien Facebook-kuvajulkaisussa palkintoa vastaanottaa kulkueen järjestäjät Matti Kiilunen, Johanna Lahdensuo ja Jussi Latikka.
Kiilunen ja Latikka ovat kuvassa sonnustautuneet kokomustaan asuun, johon on lisätty sininen kravatti. Tunnettu Lapuan liikkeen ja IKL:n värimaailma. Kiilunen on esiintynyt Ylen artikkelissa Lapuan liikkeeseen liittyvien tavaroiden keräilijänä. Omassa Facebook-profiilissaan Kiilunen kertoo olevansa ”Lapualainen kilpa-ampuja ja keräilijä(Lapuan Liike/IKL)”. Lapuan sanomat kertoo itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueen saavan jatkoa tänä vuonna.
Sosiaalisessa mediassa palkinnon jako on poikinut keskustelua Lapuan sanomien päivityksen alla.
Porilainen Jiri Mäntysalo kysyy kaupungilta suoraan rasismin ihannoinnista.
– Milloin Lapua osoittaa olevansa ihan järkeväkin paikkakunta ja lopettaa rasismin ja Lapuan liikkeen ihannoinnin?
Toinen kommentoija toteaa, että Lapualla käynti ei kiinnosta tulevaisuudessa.
– Kulttuuripalkinto natseille.. eipä tarvii ikinä tulla lapualla käymään.
Kirjoittajan artikkelit
Kun aiemmat leikkaukset painottuivat sosiaaliturvaan, kohdistetaan ne ensi vuonna erityisesti sairaisiin. Orpon hallituksen leikkaukset eivät ole mikään neutraali, taloudellinen säästöpäätös, vaan poliittinen valinta, joka vahingoittaa suhteettomasti juuri yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia.
Vuoden 2023 heinäkuusta lähtien jokainen kuukausi oli ollut vähintään 1,5 celsiusastetta esiteollisen ajan tasoa korkeampi, ja maailman keskilämpötila oli viimeisten 12 kuukauden aikana 1,63 astetta lämpimämpi kuin teollisen ajan aikana. Olemme lähellä yhä vaarallisempia ilmastovaikutuksia.
- ‹ edellinen
- 6 / 96
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Suomen kommunistisella puolueella on kumpaankin kevään vaaliin oma vaaliohjelmansa. Kommunistien vaihtoehto lähtee siitä, että aletaan määrätietoisesti parantaa tavallisten ihmisten oloja. On parannettava pieni- ja keskituloisten taloudellista asemaa, lisättävä vaikutusmahdollisuuksia sekä laajennettava demokraattisia oikeuksia ja vapauksia. Tämä ei tapahdu itsestään, vaan vaatii aktiivista toimintaa kaikkien yhteiskunnan ahtaalle ajamien kanssa, sanotaan puolueesta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.