Lenin donkkaa tykimmin!
Karl Marxiin on palattu jo monta kertaa ja usein niin vesittyneillä tavoilla, ettei pelkällä Marxilla vasemmiston ruumista ravistella eloon. Aikana, jolloin oikeisto on vallannut politiikan pelikentän ja pussittaa vapaaheittoja, on vasemmistopuolueiden pelityyli pahasti urautunut.
– Vasemmistolla on pallo hukassa sekä teoriassa että käytännössä. Suomessa politiikan esityslistalle nousevat asiat ovat oikeiston ja elinkeinoelämän sanelemia. Työväenliike ei ole kyennyt etenemään, vaan on jumittunut lähinnä vaalitoimintaan, joka vie valtaosan voimavaroista. Nykyinen vasemmisto toimii useimmiten vain reagoimalla oikeiston politiikkaan ja puhumalla oikeiston kanssa samaa kieltä, sanoo tamperelainen Miika Salo, yhteiskuntatieteiden kandidaatti ja sosialismi.net -verkkosivuston vastaava toimittaja.
Salon mukaan on tullut selväksi, että monen vasemmistoteoreetikon harrastama käsitteiden pyörittely ja puoluekentällä harjoitettu poliittisen toiminnan tapa ovat tulleet tiensä päähän. Ne eivät tunnu antavan mitään hedelmällistä ongelmien ratkaisuksi.
Vasemmiston politiikka kaipaa uutta tyyliä ja pelisilmää. Sitä on Salon mukaan löydettävissä kommunistien vanhalta, mutta monella tavalla väheksytyltä ja unohdetulta luottopelaajalta, V. I. Leniniltä.
Tyylikysymys
Lokakuussa 2001 Yhdysvallat oli juuri aloittanut hyökkäyksensä Afganistaniin. Samoihin aikoihin Miika Salo luki ensimmäisen Lenininsä, joka oli vuonna 1917 kirjoitettu Valtio ja vallankumous. Salo huomauttaa, että kyseessä on radikaalein Suomessa koskaan laadittu poliittinen teksti.
Sittemmin Salo innostui lukemaan Leniniä paljon enemmänkin, ja samalla myös Marxia ja Antonio Gramscia. Vaikka tekstit oli kirjoitettu kymmeniä, jopa yli sata vuotta sitten, ne tuntuivat nuoren miehen mielestä osuvan johonkin olennaiseen myös nykymaailmassa.
Tänä vuonna, Afganistanin sodan edelleen jatkuessa, Miika Salo palasi jälleen Leniniin. Syynä on ollut ennen kaikkea kapitalismin kriisi ja vasemmiston kykenemättömyys vastata siihen.
Pohdintojensa tuloksena Salo julkaisi alkusyksystä sosialismi-net -verkkosivustolla esseen Lenin kolmen pisteen kehällä, joka on monella tapaa tuoreinta ja kekseliäintä marxilaista poliittista tekstiä aikoihin.
Esseessään Miika Salo lähtee hahmottelemaan Leninin politiikalle ominaista tekemisen tyyliä.
– Tyylin käsite on yksi lähestymistapa poliittisen toiminnan tutkimuksessa. Itse käsitän poliittisella tyylillä sitä tapaa ja toimintaa, jolla pyritään vastaamaan ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, pyrkien samalla kohti poliittisia päämääriä, sanoo Salo.
Tyylin rooli poliittisessa toiminnassa muistuttaa sitä, mikä on metodin rooli tieteellisessä tutkimuksessa.
Miika Salo toteaa, miten poliittisen toiminnan tyyli on helpommin irrotettavissa ja sovellettavissa kuin abstraktit teoriat.
– Lenin itse toisti usein, että marxilaiset ottavat Marxilta vain ne tutkimusmenetelmät, joilla yhteiskunnallisia suhteita tutkitaan, eivätkä tarkastele näitä suhteita pelkästään abstraktien kaavojen ja totuuksien kautta. Poliittinen tyyli on tietenkin kokonaisvaltaisempaa kuin vain tutkimusmetodin lainaaminen menneeltä toverilta. Poliittisen toimijan tyylin toistaminen on mielestäni kuitenkin mahdollista ilman, että langetaan menneisyyden siirtämiseen nykypäivään.
Radikaalia konkreettisuutta
Minkälainen Leninin toiminnan tyyli sitten on? Miika Salo pohjustaa ajattelua viittaamalla slovenialaiseen marxilaiseen tutkijaan Slavoj Zizekiin.
– Zizek on usein korostanut, miten Leninin vuosien 1914-1917 aikana toteuttama projekti olisi pyrittävä toistamaan uudelleen. Leninin lukeminen varmasti auttaa välttämään pyörän keksimistä uudelleen. Hänen nostamisensa esiin ei ole paluuta vanhoihin totuuksiin eikä vanhoihin toimintatapoihin. Päinvastoin, tarkoituksena on ennakkoluulottoman poliittisen toiminnan ja tutkimuksen herättäminen nykyhetkessä.
Salon mukaan leniniläinen tyyli on ensinnäkin konkreettinen ja tavoitteellinen tyyli toimia vaihtuvissa tilanteissa.
– Leninin toiminnan motiivina oli päämäärä: kaikenlaisen alistamisen ja väkivallan lopettaminen. Päämäärään kytkeytyivät perustavat periaatteet, joista tyylin kannalta tärkeimpiä ovat strateginen analyysi konkreettisten olosuhteiden tutkimuksen kautta ja käsitys poliittisen järjestäytymisen välttämättömyydestä.
Leninin tyylille on ominaista radikaali konkreettisuus. Miika Salon mukaan siinä pyritään jatkuvasti selvittämään asioiden konkreettiset, materiaaliset piirteet. Historia on monimutkaista ja ennalta-arvaamatonta, mutta siihen voidaan vaikuttaa.
– Olosuhteissa, jotka synnyttävät historiallisia käännekohtia, on hahmotettavissa tiettyjä ääriviivoja, jotka on analyysin avulla mahdollista hahmottaa riittävän hyvin kyetäkseen suunnittelemaan poliittisia interventioita, arvioi Salo.
Toiminnan on muututtava
Leniniläinen politiikan tyyli painottaa pitkäkestoiseen ja monitahoiseen kamppailuun valmistavan ja sitä toteuttavan organisaation rakentamista.
– Alistussuhteiden vastustamiseksi ja purkamiseksi on pystyttävä yhdistämään hajanaiset, paikalliset kamppailut toisiinsa ja asetettava yhteisiä päämääriä. Ei voida tukeutua vain yhteen toimintamuotoon. Vaihtuvissa tilanteissa toiminnan on myös muututtava. Eri toimintatapojen luova yhdistäminen ja ennakkoluuloton hetkeen tarttuminen on Leninin tyylille ominaista, selostaa Salo.
Lenin pyrki myös hahmottamaan kapitalismin materiaalisen todellisuuden yleisiä piirteitä esimerkiksi yhdistellen tilastotietoja ja laatien aikalinjoja. Tällaista suurten linjojen tutkimusta hän täydensi maa- ja yrityskohtaisella tarkastelulla, sekä erittelemällä taloudellisia ja poliittisia voimasuhteita.
Salo muistuttaa, että viimeistään Toisesta internationaalista irtautumisen jälkeen Leninille oli selvää, että mitään selviä totuuksia ei ole ja että yhteiskunnassa ei ole mitään selkeästi ja helposti hahmotettavissa olevia rakenteita tai kehityskulkuja. Lenin pyrkikin löytämään ikään kuin erilaisia tiivistyksiä, joiden kautta voisi kuvata suurempia kokonaisuuksia.
Kapitalismin kehityksen eräänä ilmauksena Lenin tutki esimerkiksi rautatieverkostoja. Miika Salon mielestä nykyaikana voisi olla mielenkiintoista tutkia kapitalismin kehitystä käyttämällä tietoverkkoja kehityksen tiivistyksenä.
MLFP saa mennä
Leninin kuoleman jälkeen Neuvostoliitossa pyrittiin kanonisoimaan "virallinen" marxismi-leninismin oppi, joka kiteytyy Edistyksen 1970-luvulla kustantamassa Marxilais-leniniläisen filosofian perusteissa. Teos tunnettiin opintopiireissä lyhyemmin kirjainyhdistelmällä MLFP.
Miika Salon mielestä oppikirjoista ja yleisesityksistä on tietenkin omat hyötynsä, mutta vaikka ne olisivatkin kirjoitushetkeen sopivia, ne vanhenevat hyvin nopeasti.
– Neuvostoliitossa tehtiin mielenkiintoista ja hyvääkin tutkimusta, jossa voi olla nykyaikanakin päteviä osasia. Nyt voidaan kuitenkin turvallisesti sanoa MLFP:n tapaisten kirjojen olevan hyödyttömiä kun etsitään vastauksia nykyisen vasemmiston ongelmiin, sanoo Salo.
Hänen mukaansa neuvostoliittolainen marxismi-leninismi sisältää vahvan deterministisen historiankäsityksen, mikä äärimmilleen vietynä johtaa siihen, että poliittisella toiminnalla ei katsota oikeastaan olevan muuta kuin "historian vääjäämätöntä kulkua" hidastava tai nopeuttava vaikutuksensa.
– Tämähän puolestaan johtaa oikeastaan hyvin reformistiseen politiikkaan, koska nähdään että "kapitalismi vääjäämättä romahtaa". Mikään yhteiskunnassa ei tietenkään ole ikuista. Poliittisella toiminnalla on kuitenkin hyvin paljon merkitystä historian kulkuun, kuten Lenin ymmärsi. Mikään hallitus ei romahda itsekseen, vaan se on kaadettava aktiivisella toiminnalla, muistuttaa Salo.
Yleisemmälläkin tasolla MLFP:n tapaiset esitykset, vaikkakin voivat hyvin tiivistää joitain tiettyjä perusasioita, niin esittäessään nämä asiat Totuuksina vaikeuttavat Salon mukaan luovaa poliittista ajattelua.
– Yhteiskunnalliset kysymykset nousevat esiin aina tietyssä yhteiskunnallisessa kontekstissa. Jos vaikkapa vuoden 1917 aikana Venäjällä löydettiin vastauksia joihinkin tuon ajan kysymyksiin, nämä vastaukset eivät voi ratkaista nykyajan kysymyksiä. Osa ongelmista on tietenkin osittain samanlaisia, ja vanhojakin ratkaisuja on opiskeltava, sillä niistä voi oppia jotain hyödyllistä. On kuitenkin myös aivan uusia kysymyksiä, joihin vastaukset voi löytää vain tutkimalla asioita itse nykyhetkessä.
Lenin-kultti ja stalinisaatio
Neuvostoliitossa pystytetty Lenin-kultti ja Leninin kytkeminen tiiviisti Neuvostoliittoon tuntui itäeurooppalaisen reaalisosialismin romahtaessa 1990-luvun alussa kaatavan myös Leninin. Hänestä oli aikaa myöten rakennettu myyttinen hahmo, joka olisi aina puolueensa johdossa näyttänyt tien, jota on kuljettava.
– Tosiasiassa Leninhän saattoi usein olla myös puolueensa oppositiossa. Hänen 1920-luvun kirjoituksistaan voidaan myös suoraan nähdä, kuinka hän vastusti Neuvostoliiton perustamista sellaisena kuin se perustettiin, huomauttaa Miika Salo.
Vasemmiston valtaosa alkoi suhtautua nuivasti Leniniin ja hänen tuotantoonsa. Salon mukaan Lenin irrotettiin kontekstistaan. Hän käyttää ilmaisua stalinisaatio, vaikka sanookin sen olevan hieman harhaanjohtava.
– Stalinisaatiossahan ei nimittäin ole kyse mistään henkilöstä, vaan enemmänkin koko puolueen ja valtionhallinnon muutoksesta. Lenin nostettiin jalustalle mielestäni pitkälti myös siksi, että häntä voitiin käyttää hyväksi myyttisenä sankarihahmona. Puolueen pääsihteeri sijoitti omat sanansa kansan rakastaman auktoriteetin suuhun, sopivat sitaatit valiten, ja näin pyrki perustelemaan joitain poliittisia linjauksia.
Kyse on pitkälti samasta hyvin tavallisesta myyttiin vetoamisen keinosta, jota vaikkapa Barack Obama käyttää viitatessaan Abraham Lincolniin tai Gettysburgin taisteluun. Suomessa vastaavia myyttejä ovat esimerkiksi Mannerheim ja talvisota "torjuntavoittoineen".
Miika Salo pohtii, että etenkin Leninin hedelmällisimmän tuotantokauden eli ensimmäisen maailmansodan aikaisten kirjoitusten arvostus voisi olla nykyvasemmistossa paljon suurempi, jos Neuvostoliiton vaikutusta ei olisi ollut. Neuvostoliitto teki myös paljon hyvää työtä esimerkiksi tukemalla Leninin teosten julkaisemista.
– Nuiva suhtautuminen Leniniin johtuu tietenkin paljon myös lännen ja länsimedian suhtautumisesta kommunistiseen vallankumousjohtajaan. Hänet on demonisoitu monin eri tavoin. Lisäksi on toki niin, että vallankumouksen toteuttaminen vaatii nykyisen järjestyksen sääntöjen mukaisten keinojen lisäksi myös joukkovoimaa, jota jotkut voivat karsastaa. Vallankumousta ei voida tehdä murtautumatta nykyisen järjestelmän asettamien rajojen ulkopuolelle. Näistä syistä kapitalismin taloudelliseen tutkimukseen keskittyvä Marx voi tuntua turvallisemmalta iltalukemiselta kuin vallankumousjohtaja Lenin, sanoo Salo.
Asioista on otettava itse selvää
Yhtä kaikki, Lenin oli ennen kaikkea radikaali ja vallankumouksellinen kommunisti. Esimerkiksi alussa mainitun Leninin Valtio ja vallankumous -pamfletin taustalla oli pyrkimys selvittää, miten vallankumous olisi mahdollinen. Tätä varten oli tarkasteltava, mitä valta konkreettisesti tarkoittaa eli mitä valta on materiaalisesti.
Tuon ajan Venäjällä poliittinen valta ilmeni erityisesti keskittyneenä väkivaltakoneistona. Sen sijaan poliittinen valta nykypäivän Suomessa voi Miika Salon mielestä olla monin tavoin tyystin toisenlaista.
– Leninin tavalla asettaa kysymyksiä voidaan saada selville vastauksia, joita toisenlaiset lähestymistavat eivät ehkä kykenisi löytämään. Nykyisin yhteiskunnallinen valta tunnutaan näkevän hahmottomana ideologiana tai abstrakteina valtasuhteina. Tämä ei oikein kerro mitään, eikä anna eväitä poliittisille johtopäätöksille. Pitäisi ehkä alkaa nykyistä perusteellisemmin tutkia, mitä se valta todella on nykyisissä olosuhteissa, pohtii Salo.
Eräs hyvä piirre Leninin toiminnassa on todellisuuden monitahoisuuden ymmärtäminen. Salon mielestä Leninin tutkimusmetodissa on hedelmällistä se, miten hän taloudellisten piirteiden lisäksi analysoi myös ilmiöiden poliittisia ja ideologisia ilmenemismuotoja.
– Myös paikallisten ilmiöiden kytkeminen kokonaisuuteen, eli esimerkiksi paikallisten tapausten katsominen yhteydessä kansainväliseen ja historialliseen kehitykseen, on asia, josta on varmasti hyötyä nykyisinkin.
Pelkkä materiaalisen todellisuuden tarkastelu ei tietenkään riittävä ehto toimivien johtopäätösten tekemiseksi, mutta pelistrategista tilanneanalyysiä tehtäessä se on välttämätöntä.
– "Subjektiivisen tekijän" luomisen ja järjestäytymisen merkityksen ymmärtäminen mahdollistavat paitsi ylipäätään työväestön etujen puolesta kamppailun, myös järjestelmällisen poliittisen tutkimus- ja tiedotustoiminnan. Ei kannata nojata vanhoihin kirjoituksiin tai toimintatapoihin, vaan asioista on otettava itse selvää.
MARKO KORVELA
* Miika Salon essee Lenin kolmen pisteen kehällä: leniniläisen politiikan tyyli sekä Leninin kirjoituksia luettavissa verkossa: www.sosialismi.net